Mika Kohonen päättää urheilijauransa

5 kertaa maailman parhaaksi pelaajaksi valittu, 4 MM-kultaa saavuttanut Mika Kohonen päättää menestyksekkään ja hienon urheilijauransa. 8 kautta Happeessa ja yhden SPV:ssä pelannut Kohonen loukkaantui loppuvuodesta 2019, kun jalasta katkesi akillesjänne. Pitkä kuntoutus on tapahtunut Ruotsissa, jossa hän perheineen asuu ja kuntoutuksen ohella suomalaislegenda liittyi ruotsalaisseuran Storvretan joukkueen valmennustiimiin. Happeen ja SPV:n lisäksi keskushyökkääjä on pelannut uransa aikana ruotsalaisessa FC Helsingborgissa, Balrog IK:ssa sekä Storvreta IBK:ssa.

Mika Kohosen ura maailman parhaaksi salibandynpelaajaksi ei alkanut tyypillisesti junioriuran kautta:

”Rakas ystäväni, pitkäaikainen Happee pelaaja ja -valmentaja, Mikko Lehto ja Ilkka Peltonen kysyi minua mukaan A-junnujen SM-lopputurnaukseen. Oltiin aiemmin pelattu vastakkain ja nähty, Lehdon kanssa tunnettiin jo ennestään. Vaajakoskella oli siihen aikaan yö turnauksia, jossa oltiin pelattu vastakkain. Katoin, että ei oo jääkiekkopeliä samana viikonloppuna ja lähdin mukaan peliin. Voitettiin SM-hopeeta ja itse taisin voittaa myös pistepörssin. Siitä aika monen vuoden jälkeen ollaan tässä hetkessä.”

Sattuman kautta laji vei miehen mennessään ja ensimmäisenä liigakautena 1995-1996 Kohonen tajusi salibandyn olevan hänen lajinsa sen vauhdin, teknisyyden, tilanteiden ja fyysisten elementtien takia. Jääkiekkoa Kohonen pelasi 18-19-vuotiaaksi ja jalkapalloa aina 22-vuotiaaksi saakka.

”Ikimuistoisia hetkiä salibandy- ja Happee uralle mahtuu paljon, mutta tärkeimpänä kuitenkin ovat kaikki ihmiset. Tullessani joukkueeseen en edes tiennyt kaikkia sääntöjä, mutta rakastin kilpailua ja halusin oppia. Mukana oli Koirikiven Vesa, Heinosen Pete, Joutsimäen Vesa ja Raution Pasi sekä monia muita Happee- ja lajilegendoja, mikä oli mahtavaa. Matkan varrelle on mahtunut monia ihmisiä. Oman veljen Mikon kanssa olen saanut pelata monta vuotta Happeessa sekä Kaukon Peten kanssa ollaan tunnettu 6-7 vuotiaista asti. Tsäki ja Mikko ovat samanikäisiä, olleet samalla luokalla ja ollaan pelattu jalkapalloa sekä jääkiekkoa aina yhdessä.”

Yksittäisistä hetkistä Happee uransa aikana Kohosella on jäänyt mieleen seuraan paluu kaudella 2004-2005 sekä tietenkin Happeen Suomenmestaruus:

”Kaudella 2004-2005 luulin pelaavani viimeistä kautta Happeessa, kun tulin Ruotsista Suomeen. Ympäri Suomea tuli vanhat Happee-pelaajat takaisin ja aateltiin, että vielä kerran mennään. Se boomi, mikä Jyväskylään ja lajin ympärille tuli oli uskomaton. Hallit täyttyi ja Playoff-tunnelma oli huikea, vaikka vajaaksi jäikin, kun SSV oli kovempi. Se oli kuitenkin niin semmoista, mitä ei ole aiemmin koettu salibandyssä Jyväskylässä. Kun on hirvisydän ja kuulun Hirviperheeseen niin toinen itselle äärettömän merkityksellinen hetki on tietenkin Happeen SM-kulta. Vaikken itse ollutkaan pelaamassa ja joukkueessa mukana, on se silti ehdottomasti isoin Happee saavutus ja itselle lähellä sydäntä.”

Uran päättyminen on ollut hyökkääjän mielessä ja kauden 2018-2019 piti olla viimeinen, mutta palo ja rakkaus lajia kohtaan sai Kohosen jatkamaan Happeessa vielä seuraavankin kauden:

”Pari vuotta sitten pelattiin vielä yksi vuosi Tsäkin kanssa yhdessä Happeessa, mikä oli Tsäkin viimeinen kausi. Pelattiin samassa kentässä ja kuljettiin treeneihin kimpassa. Aikanaan mietin, että ura loppuu Storvretan:ssa ja pelaan niin pitkään, kun kroppa riittää, mutta oli se sitten sattumaa tai kohtaloa, niin näin sen pitikin mennä, että ympyrä piirrettiin loppuun Happeessa. Sai vielä kerran kilpailla ja pelata mestaruudesta, nauttia jokaisesta päivästä sekä olla osa joukkuetta, Happeeta ja koko Keski-Suomen yhteisöä. En voi nyt kuvitellakaan muuta tapaa lopettaa kuin tuo. Ehkä ei ambulanssikyydillä Sipoosta, mutta on sekin omalla tavalla kaunista, että kannettiin pois kentältä, kun niin kivaa hommaa se on.”

”Tulevaisuus on auki. Storvretaniin minulla on sopimus kakkosvalmentajana ja lajinparissa pysytään, se on ihan varma. Tästä alkaa aikuisen elämä, kun nyt on saanut elää pikkupojan unelmaa niin pitkään, josta olen äärettömän kiitollinen.”

Vaikka Mika Kohonen on saavuttanut urallaan mitaleja ja pokaaleja, kokee hän silti ihmisillä sekä Happee- ja hirviperheyhteisöllä olevan suurin merkitys hänelle:

”Aina puhutaan matkasta ja matkalla on koettu iloja, suruja, kyyneleitä, naurua, loukkaantumisia, pettymyksiä sekä voittoja ja tappioita. Ihmiset, kenen kanssa nämä kaikki on saanut kokea, kenellä on samat päämäärät ja tavoitteet, on niitä ketä kantaa hautaan asti sydämessään ja vaalii aina mukana. Happeella on mielettömän suuri merkitys. Oman kaupungin joukkue, johon ei ole ostettu pelaajia sieltä täältä. Happeessa otetaan aina osaksi yhteisöä, henki on hyvä ja jokaiselle on oma paikkansa joukkueessa. Happeessa yhdistyy keskisuomalainen hulluus, taiteellisuus sekä urheilukulttuuri ja onkin erityisen tärkeää näinä vaikeina aikoina tukea urheiluseuroja ja Happeeta. On yhteinen juttu nyt auttaa ja mennään yhdessä rintamassa eteenpäin koko keskisuomalainen urheilu!”

”Haluan sanoa Hirviyhteisölle tuhannet, tuhannet kiitokset. Jokaiselle pelaajalle, kenen kanssa on saanut pelata, valmentajat, joukkueenjohtaja, huoltajat, fysioterapeutti, fanit ja kaikki ihmiset Happeessa ja Happeen ympärillä. Teillä on suuri merkitys. Palatessani pari vuotta sitten Happeeseen ja Vaajakoskelle, tuli kaupassa iäkkäämmät rouvat ja herrat puhumaan ja halaamaan sekä kertomaan miten onnellisia ovat, että mä oon taas kotona ja pelaan kotikaupungin joukkueessa. Siinä huomasi sen merkityksen kuinka syvällä Jyväskyläläisyys ja Happeelaisuus on.”

”En pysty tarpeeksi kiittämään ihmisiä siitä kaikesta mitä olen saanut. Toivon, että oon pystynyt antamaan jotain takaisikin ja yritän maksaa sitä kiitollisuuden velkaa takaisin ikuisesti. Enkä tule tästä mihinkään häviämään ja yhteys pysyy aina. Ei sanota hyvästejä, vaan hymyillään ja halataan kun nähdään!”