Happeen liigamiehistöllä on edessään kiireinen viikonloppu. Lauantaina on luvassa vieraspelireissu Kokkolaan, Seinäjoen Peliveljien vieraaksi ja sunnuntaina isännöidään Jyväskylän Monitoimitalolla OLSia. Kyseessä on ensimmäinen kerta tällä kaudella, kun Hirvilauma pelaa back-to-back ottelut, eli peräkkäisinä päivinä (nimenomaan F-liiga pelejä). Nämä perinteisesti vaatii joukkueelta paljon, eli pelkästään otteluohjelma mittaa tänä viikonloppuna Hirvien iskukykyä, puhumattakaan vastustajista. Viime viikolla pistepottia ei onnistuttu kartuttamaan kahdessa pelissä, kun tukkaan otettiin sekä Oilersilta että Indiansilta. Nyt olisi tilaisuus paikata ja napata tiukassa sarjatilanteessa äärimmäisen tärkeitä pisteitä.
SPV - Happee la 27.1. klo 16.00. Kampushalli, Kokkola
Toista kertaa tällä kaudella lähdetään SPV:n vieraaksi ja myös toista kertaa pelipaikkana ei toimi perinteinen Seinäjoen Urheilutalo. Viimeksi pelattiin Seinäjoki Areenalla ja nyt Väli-Suomen Vääntö järjestetään Kokkolassa, yhteistyössä paikallisen salibandyseura Nibacoksen kanssa. Huhut kertovat, että luvassa on karnevaalitunnelmaa ja Kokkolassa on todella intohimoisia salibandyfaneja katsomo täynnä. Jo pelkästään tämä luo odotuksia lauantai-iltapäivälle, ja kun vastassa on vielä rakas vihollinen SPV, niin taatusti on tulossa upea ottelu.
Sarjataulukon tilanne luo myös oman lisämausteen lauantaille. Viime viikon tappioiden myötä SPV ja TPS nousivat Happeen yläpuolelle ja Hirvilauma lähtee otteluun 7. sijalta. Piste-ero SPV:hen on vain yhden pisteen verran. Happee voitti kaksi aikaisempaa Väli-Suomen Vääntöä tällä kaudella, ensiksi Seinäjoki Areenalla vakuuttavin 3-7 lukemin ja myöhemmin Hirviteatterissa 10-5 (2-5 tappioasemasta). Viime kauden runkosarjassa pisteet menivät Seinäjoen suunnille 6-3, mutta tämän kauden kaksi ensimmäistä kohtaamista eivät ole jättäneet jossiteltavaa: Nyt on hakusessa puhdas "lakaisu" Spevestä.
Suomen Cup viikonloppu sen jälleen osoitti, kuinka vaarallinen SPV on etenkin yksittäisissä peleissä. Pitkän kauden mitassa joukkue on viime kaudet painunut suurin piirtein samoille sijoituksille kuin nytkin, mutta kun pelataan yksittäisiä isoja pelejä, on seinäjokelaiset monesti vahvoilla. Joukkueesta löytyy tehokkuutta Riku Hakasen, Juuso Keskisen ja Konsta Haukkalan hyökkäyskolmikon johdosta, kovaa taisteluluonnetta mm. kapteeni Janne Aution ja Aaro Tammirannan puolesta, sekä vankkaa kokemusta ratkoa pelejä herrojen Jukka-Pekka Pelto-Arvo ja Sami Koski toimesta. SPV on tuttu vastustaja myös viime kevään pudotuspeleistä, joten molemmat joukkueet tietävät melko hyvin toistensa metkut.
Edellinen kohtaaminen: 15.11.2023 Happee - SPV 10-5
Sijoitus: SPV 5. (12-2-2-8). Happee 7. (11-3-2-8)
Parhaat pistemiehet: SPV, Riku Hakanen (24. 20+18=38). Happee, Jami Manninen (24. 18+19=37)
Ylivoima: SPV 41,7% (5.) Happee 36,7% (7.)
Alivoima: SPV 66,7% (4.) Happee 65,7% (5.)
Happee - OLS su 28.1. klo 17.00. Jyväskylän Monitoimitalo
Mikäli F-liigan jakaisi kolmen kerroksen väkeen, olisi OLS tämän kauden osalta pohjimmaisen kerroksen alfa. Kahdeksannella sijalla majaileva Pohjoisen puhuri alkaa pikkuhiljaa tarraamaan toista kättä pudotuspelipaikkaan, kun alapuolella oleva Nurmon Jymy on 8 pisteen päässä ja OLSilla vielä kaksi pelattua ottelua vähemmän. Maalieroa, pistekeskiarvoa sekä yksinkertaisesti pelisuorituksia katsomalla, on OLS ansaitsemassa täysin pudotuspelipaikkansa, sillä se on ollut koko ajan muutaman askeleen edellä muita kasisijasta taistelevia joukkueita. Ykköskenttä, ylivoima sekä laadukas maalivahtityöskentely ovat olleet avainasemassa tällä kaudella Oulussa.
Yli 13 vuoden voittoputki OLSista katkesi lokakuun alkupuolella Oulussa, OLSin yllättäessä Happeen 10-5 lukemin Kastellin Monitoimitalolla. Happeella heitteli suoritustaso tuohon aikaan kaudesta melko voimakkaasti ja OLS sai hurmoksen päälle kotikentällään. Jälkimmäinen kohtaaminen Hirviteatterissa piti sisällään myös omat haasteensa, mutta Happee onnistui nappaamaan Pietari Jääskeläisen johdolla voiton rankkareilla. Näin ollen keskinäisten sarjapisteet ovat tämän kauden osalta menneet Ouluun 4-2 lukemin, ja nyt katsotaan kumpi vie kumman päänahan runkosarjakohtaamisissa.
SPV:n tavoin OLSilla on ollut selkeänä syömähampaana tällä kaudella ykköshyökkäyskolmikko: Luukas Hyvärinen, Olli Kinnunen ja Iiro Savela. 19-vuotias Hyvärinen on pistepörssissä kahdeksannella sijalla tehoin 22+20=42, joukkueen kapteeni Kinnunen sivuaa jo nyt omaa piste-ennätystään (15+16=31) ja Divarista F-liigaan täksi kaudeksi noussut Savela on onnistunut nappaamaan paikkansa OLSin kärjestä (15+10=25). OLSin ylivoima on koko sarjan neljänneksi parasta, ja maalinsuulla Iiro Rantaniemi on ollut vakuuttava torjuntaprosentilla 75,75% ja päästettyjen maalien keskiarvolla 4,29. OLSilla on palaset kohdillaan ja henki päällä, kova matsi on tulossa sunnuntaina Hirviteatterissa.
Edellinen kohtaaminen: 26.11.2023 Happee - OLS 6-5 rl
Sijoitus: Happee 7. (11-3-2-8). OLS 8. (8-1-3-11)
Parhaat pistemiehet: Happee, Jami Manninen (24. 18+19=37). OLS, Luukas Hyvärinen (23. 22+20=42)
Ylivoima: Happee 36,7% (7.) OLS 44,4% (4.)
Alivoima: Happee 65,7% (5.) OLS 53,8% (10.)
Pelaajakommentit - Joel Lahti
"Kovat kaksi kamppailua tiedossa. Lauantaina Kokkolassa varmasti hieno tapahtuma tiedossa, kun väännetään Väli-Suomen herruudesta. OLS on puolestaan ollut tällä kaudella meille erittäin haastava vastus. He ovat pelanneet rohkeaa ja hyvää salibandya ja siihen pitää pystyä vastaamaan. Tärkeät 6 pistettä jaossa ja hyvää omaa peliä vaaditaan, jotta saadaan viikonlopulta täysi pistepotti!"
Valmentajan kommentit - Tero Kotilainen
"Kova on hinku takaisin voittojen tielle viikonloppuna. Perusasioiden tekeminen pitää olla korkeammalla tasolla, mitä se on viime peleissä ollut: muun muassa laukominen on viime peleissä ollut kuin suomalaisilla ampumahiihtäjillä - taulut ei tipu vaan ympärille räiskitään."
Otteluennakon ja Hirviteatterin kahvit tarjoaa Unison Coffee!
Kuva: Iina Kautto