Hirvilauma nappasi perjantai-iltana ison päänahan kukistamalla hallitsevan Suomenmestari TPS:n kotikentällä Hirviteatterissa! Ottelu oli alusta alkaen maalin peli ja monivaiheinen näytös eteni aina rankkareille asti. Näissä isännät olivat etevämpiä, lopputulos 5-4 ja kaksi arvokasta sarjapistettä jää Jyväskylään! Maalinteossa tänään onnistuivat Eppu Suhanto, Timi Kotka (ensimmäinen liigamaali Hirvipaidassa!), Kaapo Siekkinen ja Markus Salmi. Illan ykköstähti löytyi jälleen maalinsuulta: Pietari Jääskeläinen nappasi 18 torjuntaa ja päälle rankkarikisan isot kopit.
Kauden paras suoritus
Haaste tiedettiin ennalta kovimmaksi, mitä tällä kaudella on tullut vastaan ja oli hienoa nähdä, että siihen pystyttiin vastaamaan. Joukkue oli valmistautunut, taisteluilme oli kohdillaan ja usko omaan tekemiseen säilyi loppuun saakka. Tämän illan esitys oli heittämällä parasta, mitä Hirvilaumalta on tällä kaudella nähty ja siitä saatiin myös palkinto.
Momentumin kääntö
TPS meni kolmannessa erässä kahdesti maalin johtoon ehkä vähän luvattoman helposti, mutta Happee osoitti sitkeyttä kääntämällä pelin silti edukseen. Jere Niemelä iski kaukolaukauksella ajassa 47.30, mutta TPS sortui hölmöön jäähyyn tämän jälkeen. Kaapo Siekkinen toi tasoihin röyhkeällä nousulla laidasta ylivoimalla. TPS meni uudelleen pomppumaalilla johtoon ajassa 55.30, mutta niin vain homma pystyttiin kääntämään vielä voitoksi. TPS osaa tappaa pelin johtoasemassa, mutta tänään Happee oli henkiseltä kantiltaan piirun edellä, mikä oli lopulta avain voittoon.
Jälleen kerran Markus Salmi
Tiukka tilanne, Hirviteatteri ja Markus Salmelta iso maali. Tämä on nähty useaan otteeseen niin pitkään, kun Matu on Hirvipaitaa kantanut päällään. Happee teki tasoitusosuman kuudella neljää vastaan ajassa 59.33, kun Salmi ampui Jonne Junkkarisen syötöstä suoraan ja veto upposi useita paraatitorjuntoja ottaneen Oskari Fäldenin puikoista sisään. Matu oli myös iso hahmo rankkarikisassa, iskemällä kahdesti pallon nuottaan. Isot pelaajat nousevat tällaisilla hetkillä esiin.
Hirvipörssi:
Markus Salmi 1+1=2
Kaapo Siekkinen 1+1=2
Eppu Suhanto 1+0
Timi Kotka 1+0
Teuvo Kinnunen 0+1
Jonne Junkkarinen 0+1
Kuva: Iina Kautto