Kauden neljäs turnaus oli niin sanotusti ”kotiturnauksemme”, vaikka pelattiinkin rakkaan vihollisen O2:n kotiluolassa, ja alkoi näin ollen aamuvarhain kauan ennen auringon ensisäteitä. Liekö syynä ulkoilu kirpeässä pakkassäässä vai päivän avausottelun mahdollisiksi tekemät pallolämmöt, mutta tällä kertaa tuntui, että olimme hereillä heti pelin alkusekunneista lähtien. Vastustajaksi saapunut MuuRy oli liikkeellä huomattavasti pienemmällä pelaajaringillä ja joutui siksi vetäytymään heti alkajaisiksi syvälle omiin puolustusasemiin.

Kun olimme päässeet pelissä niskan päälle, ensimmäisen kerran helähti kahden ja puolen minuutin jälkeen. Mari kokeili viivasta nimikkolaukaustaan ja Ida suti maalinedustalla palloon sopivan kimmokkeen saattaakseen sen verkon perukoille saakka. Jatkoimme johtomaalin jälkeen eheää peliämme ja kaikki kolme ketjua saivat rakennettua maalipaikkoja tasaisella tahdilla. Tuntui olevan vain ajan kysymys, milloin seuraava maali tulisi, ja tuo aika oli 06:04, kun Ansku tunki itsensä väkisin läpi MuuRyn keskisektorin puolustussumpusta ja laukoi ruuhkasta huolimatta alakulmaan. Sen jälkeen pyöritimme taas aikamme selkeästi mutta tehottomasti, kun taas MuuRy alkoi saada jalkaansa oven väliin ja muistutella nopeuteen ja räjähtävyyteen perustuvien vastahyökkäystensä vaarallisuudesta. Hieman ennen erän loppua oli aikaa vielä yhdelle maalille, kun allekirjoittanut yllätti itsensäkin ottamalla pomppivan irtopallon haltuunsa silkinpehmeästi ja sijoittamalla sen takakulmaan.

Nätisti sujunut avausvartti ja kolmen maalin johto olivat mukavat lähtökohdat toiseen erään, mutta aiheuttivatko sitten jonkin sortin mukavoitumisen, vaikea sanoa, mutta joka tapauksessa MuuRy pääsi paremmin pelin rytmiin kiinni ja sai rakennettua muutaman vaarallisen maalipaikan. Yhdestä niistä myös lopulta rankaistiin, kun ensin katkolle, sitten irtopalloon ja sitten peitolle mentiin vähän sinne päin, ja peli kaventui 3–1:een. Ehkä tämä toimi sitten tarvittavana herätyksenä, sillä käytännössä yhtä vaihtokierrosta myöhemmin tilanne oli 4–1, asialla tällä kertaa Veera ”Napero” Tukia, joka on alkukauden kuluessa toden teolla alkanut viljellä aiemmin turhan paljon säästeltyä napakkaa vetoaan. Toisessa erässä oli aikaa vielä yhdelle maalille, tarkalleen, kun kirjaimellisesti sekunti ennen taukosummeria Ansku tarjoili keskustaan ja Hanna M., joka vielä edellisen turnauksen jälkeen kertoi paukuttaneensa hattutemppunsa ”silmät kiinni ja sinnepäin”-periaatteella, nosti tällä kertaa katseensa ja asetteli pallon täsmälleen sopivan korkuisena juuri sinne, mihin maalivahti ei mitenkään yltänyt.

Kolmas erä käynnistyi varsinaisella sirkusvaihdolla, jossa koko kentällinen vaihtoi paikkoja ristiin rastiin aivan miten sattui, ja jonka päätteeksi vastustajan puolustaja siivosi pallon maalinedustalta suoraan Idan lapaan, josta se kimposi yläriman kautta maaliin. Tämä ei kuitenkaan toiminut ennakkona loppupelin yleiskuvalle, vaan MuuRy löi pienestä pelaajamäärästään huolimatta isoimman vaihteen silmään ja painoi ankarasti päälle koko viimeisen erän. Jutta otti Happee-uransa ensimmäisen jäähyn niin korkealla mailalla, että olisi tarvittu säähavaintopalloa, ja lupaavan alivoiman ensimmäisen puolikkaan jälkeen pieni herpaantuminen omassa päässä avasi vastustajalle paikan 6–2-kavennukseen. Kolmaskin oli hetkeä myöhemmin enemmän kuin lähellä, mutta Veera J. ehti kuin ihmeen kaupalla katkomaan varmalta näyttäneen läpiajon.

Neljän maalin johto oli kuitenkin jo niin iso kaula, ettei mitään todellista hätää ollut, ja muutaman lepsumman vaihdon jälkeen saimme rivimme taas kasaan ja hoidimme ottelusta voiton, jota voisi kuvailla sen enempää runoilematta ”ihan mukavaksi”.