Hirvilauman viiden ottelun vieraskiertue alkoi perjantai-iltana Nurmon Jymyn vieraana. Hyvässä alkukauden vireessä oleva Happee onnistui ryöstöretkessä kypsän esityksen jälkeen, lopputulos 4-6 (1-2, 2-3, 1-1). Etenkin puolustuspeli oli tänään jälleen kunnossa ja kolmoskenttä sai onnistumisia hyökkäyspäähän. Voiton ja kolmen pisteen myötä Happee nousi takaisin sarjakärkeen neljän pelatun ottelun jälkeen.
Ensimmäisessä erässä maaleja tehtiin vuorotellen. Aaro Kokko viimeisteli kauden kolmannen osuman upealla rystyswingillä Teuvo Kinnusen lättysyötöstä ajassa 11.45. Jymyn Oskari Kauppila iski tasoitusmaalin vain reilu kaksi minuuttia myöhemmin. Teuvo Kinnunen komennettiin ajassa 19.13 2+2 minuutin jäähylle korkeasta mailasta, mutta Niklas Kuisma iski varsinaisen tahtomaalin alivoimalla, Ville Heiskan vahvasta esityöstä ajassa 19.58.
Toinen erä alkoi alivoimalla ja työteliäästä tekemisestä huolimatta "oma koira puraisi" ajassa 22.55, kun Hirvikasvatti Saku Liikka viimeisteli maalin edestä 2-2 tasoitusosuman. Jymy siirtyi ensi kertaa johtoon ottelussa ajassa 28.34 Eemil Äijälän kaukolaukauksen seurauksena, mutta tämän jälkeen Hirvet iskivät kolmesti alle viiteen minuuttiin. Maalintekijöinä Roni Laasonen, Perttu Koljonen ja Teuvo Kinnunen. Ylivoimaakin päästiin kokeilemaan, mutta se jätti tänään parantamisen varaa. Tilanteessa 3-5 kolmanteen erään.
Viimeinen erä tarjosi vielä yhdet maalit molemmille joukkueille. Matias Mäenpää iski ensimmäisen maalinsa Hirvipaidassa ajassa 44.31, tietenkin vanhaa seuraansa vastaan. Eemil Äijälä kavensi 4-6:een illan toisellaan ajassa 54.45. Ville Heiska ja Aaro Kokko taiteilivat yhden osuman erän lopussa, mutta Jymyn haaston ja maltillisen purnauksen jälkeen maali hylättiin. Jymy ei saanut kuitenkaan loppukiriä aikaan, mistä kiitos kuuluu Happeen vahvalle peittopelille ja Pietari Jääskeläiselle maalinsuulla. Kolme pinnaa kotia!
"Onhan tästä pelistä hieno lähteä viikonlopun viettoon! Hyökkäyspelaaminen oli vielä vähän takkusta, mutta hyvällä sydämellä puolustettiin ja hoidettiin tärkeet pisteet kotiin! Ens viikolla jatketaan tästä." kommentoi jälleen vahvasti vääntänyt Niklas Kuisma ottelun jälkeen.
Aaro Kokko 1+1=2
Teuvo Kinnunen 1+1=2
Perttu Koljonen 1+0=1
Roni Laasonen 1+0=1
Matias Mäenpää 1+0=1
Niklas Kuisma 1+0=1
Jonne Junkkarinen 0+1=1
Olli-Matti Virrankari 0+1=1
Ville Heiska 0+1=1
Pietari Jääskeläinen 22/26 84,62%
Siisteimmän otteluraportin tarjoaa TL-Maint Oy.