Päävalmentaja Tero Kotilainen jatkaa Happeessa
Julkaistu: 10.01.2022 16.13

Päävalmentaja Tero Kotilainen jatkaa Happeessa

Kausi 2021-22 menee kovaa vauhtia eteenpäin ja pelejä on vielä paljon jäljellä. Ensimmäinen tärkeä jatkosopimus saatiin kuitenkin jo tehtyä tulevaa ajatellen. Päävalmentaja Tero Kotilainen jatkaa Happeen liigamiehistön päävalmentajana 2+2 vuotisella sopimuksella!

Tero Kotilainen, 46, on toiminut liigajoukkueen valmennustiimin valmentajana joulukuusta 2016 lähtien. Kaudella 2016-2017 hän toimi joukkueen fysiikkavalmentajana ja kaudesta 2017-2018 lähtien hän on ollut osana lajivalmennustiimiä. Päävalmentajan tehtävät Kotilainen otti haltuunsa kokonaisuudessaan kaudella 2020-21. Kotilainen on toiminut myös seuran valmennuspäällikkönä 4 vuotta ja jatkaa tässä tehtävässä edelleen.

Kotilaisen saldo Hirvien peräsimessä on komeaa katseltavaa – 22 voittoa, 5 jatkoaikavoittoa, 2 jatkoaikahäviötä ja 12 häviötä. Voittoprosentti on näin ollen vakuuttava 65,6 %. Hirvien pelitapa on uudistunut ja kehittynyt kovasti Kotilaisen aikana, mistä Tero onkin saanut hyvin paljon kiitosta. Kotilainen on myös tunnettu kovasta työmoraalistaan ja tahdostaan viedä asioita eteenpäin.

Kotilaisen jatkodiili on mieleinen monelle:

"Tero on tehnyt loistavaa työtä, kun liigajoukkuetta on alettu uudistamaan niin pelaajien kuin pelitavan osalta. Olen todella tyytyväinen, että Tero päätyi jatkamaan Hirvissä, koska ottajia olisi ollut muitakin." Petri Kauko, manageri

"Hyvät on fiilikset. Tero on tehnyt hyvää työtä ja sille saadaan nyt jatkoa" Vesa Pölkki, hallituksen puheenjohtaja

"Hienoa että Teron kaltainen ammattimies saadaan jatkamaan Happeessa. Tero on tuonut omalla persoonallaan aimo annoksen ammattimaisuutta ja tietynlaista särmää meidän arkeen ja en voi olla mainitsematta työmoraalia joka tarttuu myös joukkueeseen. Hyvä uutinen Happeelle ja uskon että joukkueen ja yksittäisten urheilijoiden kehitys jatkuu!" Jami Manninen, liigajoukkueen hyökkääjä

Kotilainen itse kommentoi jatkosopimustaan seuraavasti:

"Hyvät on fiilikset ja olen erittäin otettu tietysti siitä, että saan jatkaa maineikkaassa ja perinteisessä salibandyseurassa. Seuran kanssa olimme keskusteluissa molemmat samalla sivulla koko ajan. Ajatukset ja suunnitelmat seuran tulevaisuudesta olivat samanlaisia ja sen myötä molemmilla osapuolilla oli halu jatkaa yhteistä matkaa. Asiat pitikin olla jo ennen vuodenvaihdetta selvänä, mutta sitten tuli itselläni vielä mutkia matkaan toisen merkittävän valmennustyön suhteen. Oli itse vielä puntaroitava kertaalleen asioita. Lopulta se, että päätös on nyt tehtynä ja hommat jatkuvat Happeessa tuntuu hyvältä.

Tulin seuraan kaudella 2014-2015. Seura on mennyt kokonaisvaltaisesti koko ajan hyvään suuntaan eteenpäin, välillä osassa asioissa hitaammin ja toisissa nopeammin. Meillä on kuitenkin olemassa visio ja strategia tulevaisuudesta, mitä haluamme olla keskisuomalaisen salibandyn lippulaivana F-liigajoukkueena ja F-liiga seurana. Sitä kohti ponnistelemme. Jollain tavalla tämä kehitystyö olisi tuntunut jäävän hieman kesken, jos nyt olisi siirtynyt muualle.

Omaan päätökseeni vaikuttivat myös kaikki seuran yhteisössä ja siinä lähellä olevat ihmiset; pelaajat, valmentajat ja muut henkilöt, joiden kanssa on hienoa työskennellä ja kehittää juuri nimenomaan tätä seuraa yhdessä eteenpäin. Meillä on paljon hienoja ihmisiä seurassa mukana eri toiminnoissa, jotka kaikki tekevät todella arvokasta seuratyötä monin eri tavoin. Ja taustalla on useita tärkeitä tahoja, yhteistyökumppaneita ja muita, koko ajan enemmän ja enemmän, joiden mukana oleminen on äärimmäisen tärkeätä seuran kehittymisessä. Kaikkien näiden ihmisten ja tahojen kanssa on todella hienoa jatkaa toimimista yhdessä seuraavatkin vuodet.”

Happee Ry

0792665-8

Toimisto: Pääskyntie 4

40320 JYVÄSKYLÄ