Ensimmäinen pelaajasopimus uunista ulos - Anssi Kallio jatkaa Hirvilaumassa 2026-27!
Edustus (II-Divari)Julkaistu: 10.04.2026 19.00

Ensimmäinen pelaajasopimus uunista ulos - Anssi Kallio jatkaa Hirvilaumassa 2026-27!

Happeen edustusjoukkue on solminut vuoden mittaisen jatkosopimuksen Anssi Kallion kanssa!

Hanskamies jatkaa Hirvissä! Kesken kauden 2025-26 Happeen edustusjoukkuetta vahvistamaan saapunut Anssi Kallio, 23, viihdyttää Hirviteatterissa myös ensi kaudella.

Kallio ehti pelata viime kaudella 15 ottelua tehoin 18+6=24. Hänet nähtiin enimmäkseen laitahyökkääjänä, mutta ajoittain myös puolustajana. Muun muassa erinomaisesta laukauksestaan tunnettu taituri vakiinnutti paikkansa myös Happeen ylivoimalla. Peliesitysten lisäksi Kallio toi joukkueen pukukoppiin runsaasti eloa ja uusia koppibiisejä!

Kallion peliura pitää sisällään Happeen lisäksi myös Loviisan Torin, Sipoon ÅIF:n, sekä Porvoon PSS:n. Pelejä hänelle on kertynyt aikuisten sarjoissa enimmäkseen Suomisarjassa, mutta löytyy uralta myös 10 liigaottelua ÅIF:n paidassa kaudelta 2019-20, sekä Torissa yksi divariottelu kaudelta 2018-19. Junioriaikoina myös ikäluokan SM-sarjat tulivat tutuiksi.

Kalliolle itselleen Happeessa jatkaminen oli helppo päätös:

"Mikäpä sen mukavampaa ku Hirvilaumassa sählyn pelaaminen! Melko ikävästi jäi hampaankoloon viime kauden hävitty superfinaali, nii eiköhän paineta kesällä hommia ja laiteta syksyllä Keski-Suomen kovimmat rytkeet pystyyn!"

Vielä kaksi pelaajasopimusta julki tällä viikolla!

Kuva: Esa Jokinen

Happee Salibandy Ry

Lintumäenkatu 3

41340 Laukaa

Y-tunnus: 3541325-1