
Happeen edustusjoukkueen kausi 2025-26 päättyi pettymykseen. Uusi tarina on kuitenkin vasta alussa.
Hirvilauman tie nousi pystyyn kaudella kakkosdivarin superfinaalissa, kun paikallisvastustaja Luppo nappasi vahvan kolmannen erän myötä 6-9 voiton (tulospalvelu). Mestaruuden lisäksi panoksena ottelussa oli paikka Suomisarjan karsintoihin tulevalle kaudelle 2026-27. Happeen selkeä tavoite tällä kaudella oli juurikin nousu Suomisarjaan. Tästä tavoitteesta jäätiin täten kolmen voiton päähän.
Pelillisesti joukkue otti harppauksia eteenpäin kevättä kohden, ja raiteet osoittavat oikeaan suuntaan. Viimeistään Hirviareenan superfinaali lähes 1400 katsojan edessä osoitti myös sen, että Happeen edustusjoukkueella on edelleen jättimäinen merkitys Keski-Suomen urheilussa.
Kiitos kaikille teille, jotka kuljette tätä matkaa kanssamme. Sekä uudet Hirviperheen jäsenet että pidempään mukana olleet. Ilman teitä, ei olisi meitä.
Kiitos yhteistyökumppaneille luottamuksesta ja tuesta. Kiitos kaikille eri rooleissa toimiville vapaaehtoisille: valmentajille, huollolle, taustoille, tapahtumatekijöille, kuvaajille ja kioskityöntekijöille. Päivääkään tällaista toimintaa ei pyöritettäisi ilman teitä.
Hetki happea ja työhaalarit takaisin niskaan!
Kuva: Esa Jokinen
| 20.03.2026 18.10 | Kiitos kaudesta 2025-26! |
| 13.03.2026 16.30 | Finaaliennakko - "Ne pelit missä kannu on jaossa, voitetaan yleensä puolustamalla" |
| 09.03.2026 16.47 | Kakkosdivarin mestaruus ratkotaan Happeen ja Lupon välillä |
| 24.02.2026 16.30 | Derbyvälierät! Happee kohtaa välierissä O2 akatemian |
| 17.02.2026 17.18 | Pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella vastaan paikallisvastustaja MSM! |
| 15.02.2026 14.29 | Hirvilauma jyräsi Suomen Cupin läntisen alueen mestaruuteen! |