Happeen liigajoukkueen viikonloppu käynnistyi perjantai-iltana Espoon Otahallilla, Westend Indiansin vieraana. Eikä illasta jäänyt paljoa positiivista kerrottavaa jälkipolville. Heikoin esitys miesmuistiin, mikään ei onnistunut. Lopputuloksena tyly 14-1 (3-0, 6-0, 5-1).
Sen verran pölisi verkko omissa, että turha käydä sen tarkemmin lävitse jokaista maalia. Hirvet sortuivat lukuisiin heikkoihin pallollisiin ratkaisuihin, palloa lahjoitettiin ennätystahdilla kaverille ja Indians hyödynsi surutta paikkansa. Myös merkkauspeli omissa epäonnistui pahasti ja välillä pallo tönäistiin vahingossa myös itse omaan maaliin.
Ensimmäisen erän jälkeen tilanne oli 3-0, toisen jälkeen 9-0 ja summerin soidessa 14-1. Happee vaihtoi maalivahtia ajassa 29.07 Indiansin 7-0 osuman jälkeen.
Illan parhaimpina tehomiehinä Indiansilta häärivät Tatu Havula (1+4), Jasper Auvinen (1+4), Samuli Junnila (2+1) ja Tuomas Harjula (1+2). Happeen ainokaisesta vastasi Perttu Koljonen ajassa 58.44.
Tämän kauden keskinäiset kamppailut Indiansia vastaan ovat runkosarjan osalta paketissa, ja espoolaiset nappasivat näistä sarjapisteet tyylipuhtaasti 9-0 kotiin.
"Ei oltu millään tasolla valmiita pelaamaan - järkyttävä suoritus. Tällainen suoritus ei saa toistua enää koskaan missään olosuhteissa." kommentoi päävalmentaja Iivo Pantzar ottelun jälkeen.
Hirvipörssi:
Perttu Koljonen 1+0=1
Niklas Kuisma 0+1=1
Siisteimmän otteluraportin tarjoaa TL-Maint Oy.
Kuva: Esa Jokinen
12.02.2025 21.59 | Otteluraportti - "Vastustaja oli tänään parempi" |
11.02.2025 16.00 | Otteluennakko - Väli-Suomen Vääntö lakeuksilla |
11.02.2025 10.00 | Muuratpuu Pohjonen Oy kalusti Happeen edustusjoukkueen pukukopin Hirviareenalla! |
06.02.2025 15.35 | Lauantain 15.2. Happee - Jymy ottelu alkaa jo klo 17.00 |
05.02.2025 22.06 | Otteluraportti - "Ei saatu palloa sisään ja puolustuspelissä paljon virheitä" |
04.02.2025 15.00 | Otteluennakko - Sarjajumbo LASB saapuu vieraaksi Hirviareenalle |