Happee aloitti F-Liiga kautensa 2023-24 perjantai-iltana Jyväskylän Monitoimitalolla LASBia vastaan. Yli 700(!) Hirviteatterin katsojaa näkivät vauhdikkaan ja jännittävän väännön. Happee johti ottelua vielä reilu minuutti ennen loppua, sai paikan ratkoa tyhjään maaliin, mutta LASBin sitkeys palkitsi heidät. Ottelu venyi lopulta rankkareille saakka ja lahtelaiset olivat treenanneet pilkut kesän aikana kuntoon. Lopputulos 4-5 VL. Happeen maaleista kauden avauksessa vastasivat Niko Laiti, Matti Minkkinen, Markus Salmi ja Kaapo Siekkinen. Pietari Jääskeläinen pelasi vahvan pelin maalinsuulla kopaten 18 palloa.
Tehottomuus hyökkäyspäässä
Happee hallitsi palloa etenkin ottelun alkupuoliskolla, mutta jo ajoittain preseasonilla ja viime kaudellakin vaivannut tehottomuus hyökkäyspäässä vaivasi jälleen. LASB puolusti tiiviinä viisikkona ja Hirvilauma joutui pyörimään paljon vaarallisen sektorin ulkopuolella. Paikkoja kuitenkin saatiin useampaan maaliin, mutta viimeistely jätti parantamisen varaa.
Erikoistilanteet
Viidellä viittä vastaan Happee voitti ottelun tänään lukemin 4-1, mutta erikoistilannepelaaminen oli lopulta ratkaiseva tekijä tappiossa. LASB onnistui 2/2 ylivoimalla ja Happee 0/1. LASBin tasoitusosuma ajassa 58.52 tuli kuudella viittä vastaan.
Siekkisen kenttä tehoilla
Happeen jo viime kauden vakiokentällinen Salmi-Siekkinen-Laiti pakkiparinaan Suhanto-Junkkarinen onnistuivat hyökkäyspäässä. "Ankkalinnan pojat" painoivat maalin mieheen ja jatkoivat näin ollen siitä mihin viime kaudella jäivät.
Niko Laiti 1+1
Kaapo Siekkinen 1+1
Matti Minkkinen 1+0
Markus Salmi 1+0
Jami Manninen 0+1
Jonne Junkkarinen 0+1
Pietari Jääskeläinen 18/22
Kuva: Esa Jokinen
29.09.2023 22.41 | Hallitseva mestari kaatuu trillerissä - Kolme pointtia TPS-pelistä |
28.09.2023 15.00 | Otteluennakko - Tasonmittaus viikonloppu |
23.09.2023 18.41 | Kauden avausvoitto kotiyleisön edessä - 3 pointtia FBC-pelistä |
22.09.2023 18.00 | Otteluennakko: Vain voitto kelpaa |
20.09.2023 21.37 | Synkkä ilta Seinäjoella - 3 pointtia Jymy-pelistä |
19.09.2023 18.30 | Otteluennakko: Avausvoiton metsästykseen lakeuksille |