Tänään Hirviteatterissa kolmannen puolivälieräottelun ensimmäisellä erätauolla julkistettiin uusi pelaajasopimus. Sveitsin maajoukkuetähti Stefan Hutzli vahvistaa ensi kaudella Hirvilaumaa! Sopimus on muotoa 1+1 ja alkaa kaudesta 2023-24.
"Fiilis on mahtava ja olen erittäin iloinen, että asiat järjestyivät. Minulla on aina ollut unelma pelata ulkomailla. Ajankohta on nyt täydellinen ja otan innolla tämän uuden askeleen urallani, joka kehittää minua sekä pelaajana että ihmisenä. Minulla on suuret tavoitteet urallani ja olen vakuuttunut että pystyn saavuttamaan nämä Happeessa. Ilman Nordsta:n apua tämä ei olisi ollut mahdollista." kommentoi Hutzli sopimustaan Happeeseen.
Stefan Hutzli, 25, on Sveitsin maajoukkueesta tuttu pelaaja. Hän on edustanut koko uransa Sveitsin korkeimmalla sarjatasolla pelaavaa Floorball Köniziä. Seurajoukkueessa sentterinä operoiva Hutzli on pelannut myös puolustajan tontilla urallaan, etenkin maajoukkueessa. Tällä kaudella mies on tehnyt 20 otteluun tehot 8+12=20. Uransa parhaalla kaudella 2019-20 hän nakutti Sveitsin liigassa 25 otteluun hurjat 26+27=53 tehopistettä. Hutzli on voittanut urallaan Sveitsin mestaruuden kahdesti (2018 ja 2021). Maajoukkuetta Hutzli on edustanut aikuisten tasolla yhteensä 47 ottelussa tehoin 10+29=39.
"Kuvailisin itseäni kahden suunnan sentterinä. Tykkään pelata paljon pallolla, haastaa pallolla sekä luoda paikkoja ja tilaa joukkuekavereilleni. Olen pelaaja, joka haluaa aina voittaa ja siksi teen myös kovasti töitä puolustussuuntaan"
Hutzli on ensimmäinen ulkomaalaispelaaja Happeessa sitten nykyisen joukkuekaverinsa Silvan Bolligerin (pelasi Happeessa kaudella 2020-21). Hutzli on tuttu mies myös Happeen kapteeni Jonne Junkkariselle, jonka kanssa hän pelasi yhdessä Könizissä kausilla 2018-19 ja 2019-20.
"Jonnella oli selkeästi iso vaikutus (sopimukseen Happeen kanssa). Minulla oli todella hauskaa hänen kanssaan Könizissä. Olemme pysyneet yhteyksissä ja hän on joka vuosi kysynyt minulta, milloin tulen Happeeseen pelaamaan. Mutta kiitos kuuluu myös Silvan Bolligerille, jonka vuoksi olen seurannut Happeeta paljon viime vuosina. Tykkään Happeen pelityylistä paljon. He ovat kärkijoukkue Suomessa ja haluan todella voittaa mestaruuden heidän kanssaan. Teron (päävalmentaja Kotilainen) kanssa juteltuani tajusin pian, että haluan Happeeseen. Näen Happeen parhaana mahdollisuutena itselleni kehittyä pelaajana ja ihmisenä ja ottaa iso askel urallani. Yleisesti ottaen olen todella vakuuttunut myös Suomen liigasta, eikä pelkästään sen takia että pelejä on enemmän kuin Sveitsissä, vaan myös siksi että siellä on paljon hyviä joukkueita ja huippupelaajia."
Happeen manageri Petri Kauko on todella tyytyväinen ulkomaalaishankintaan:
"Lähdettiin etsimään markkinoilta sentteriä ja yhteistyössä Nordstan kanssa kartoitettiin ulkomaalaisia vaihtoehtoja. Kiinnostuimme Stefanista ja myös Junka vakuutteli, että nyt on hyvä pelimies kyseessä. Stefan on hyvän liikkeen omaava ja pallollisesti vahva pelaaja, joka tukee meidän pelitapaa loistavasti. Tero teki ison taustatyön katsomalla paljon Stefanin pelejä ja vakuuttui siitä, että tässä on meille todellinen vahvistus. Ja eikös F-Liiga tähtää kansainvälistymiseen, niin ajateltiin kantaa myös oma kortemme kekoon."
Stefan Hutzli lähettää myös terveisensä Hirvifaneille:
"Hyvät Happeen fanit. Olen todella innoissani teistä ja Hirviteatterista. Minulle on kerrottu että tunnelma siellä on upea. Minulle on kunnia pelata ensi kaudella tässä seurassa ja tulen antamaan kaikkeni, jotta saadaan kokea yhdessä hienoja aikoja."
Kuva: Dieter Meierhans