Ensimmäinen kiinnitys välieräpaikkaan - Kolme pointtia Game 1:stä
Julkaistu: 16.03.2023 21.57

Ensimmäinen kiinnitys välieräpaikkaan - Kolme pointtia Game 1:stä

Koko viikon ollaan kuhistu, että tiukka ja kuuma sarja on luvassa Happeen ja SPV:n välillä. Ensimmäinen peli tarjosi juurikin tällaista viihdettä ja Happee nappasi ensimmäisen ottelun voiton jatkoajalla lukemin 3-2. Kevään ensimmäiset maalit iskivät Jami Manninen (2) ja Roni Laasonen. Markus Laakso pelasi huippuottelun torjuen 23 laukausta (92,0%). Happee siirtyy puolivälieräsarjassa 1-0 johtoon.


Jami Manninen trillerin sankarina

Isot on isoja. Jami Manninen oli ensimmäisessä pelissä Hirviteatterin sankari ratkaisten ottelu jatkoajalla ajassa 68.55. Jami iski pallon ilmasta sisään maalin edustalta ja räjäytti kotiyleisön riemuun. Maalia tarkasteltiin vielä videolta SPV:n haastaessa korkean mailan, mitä tilanteessa ei kuitenkaan ollut. Jami iski myös Happeen avausmaalin ottelussa, ylivoimalla ajassa 36.17.

Paikkoja oli ratkoa aiemminkin

Molemmat joukkueet pelasivat äärimmäisen tarkkaa ja uhrautuvaista puolustuspeliä koko ottelun ajan. Tästä huolimatta Happeella oli paikat ratkoa peliä jo aiemminkin, mm. jatkoalalla ylivoimalla, mutta viimeinen terä viimeistelyissä uupui ja paljon vetoja ammuttiin ohi. Tässä on parantamisen varaa, sillä vaikea uskoa että Peliveljet ainakaan löysäävät intensiteettiä puolustuksessaan.

Playoff-sählyä!

Heti ottelun alusta asti nähtiin, millaisia ne tosipelit oikeasti ovat. Pienet asiat ratkaisevat ja kaksinkamppailutilanteissa jokainen pelaaja antaa vielä pikkuisen enemmän. Pelissä nähtiin paljon kiivaita kaksinkamppailuita, joissa kolhuiltakaan ei vältytty. Hirvet osoittivat loistavaa ilmettä ja ryhmästä näkee, että nyt ollaan valmiita menemään äärirajoille. Tästä on hyvä jatkaa.


Hirvipörssi:

Jami Manninen 2+0
Roni Laasonen 1+1
Tommi Wiander 0+1
Markus Salmi 0+1

Markus Laakso 23/25, 92,00%


Nyt on vuorossa yhden päivän huili, ennen seuraavaa Väli-Suomen Vääntöä. Ottelusarjan toinen kamppailu pelataan lauantaina 18.3. Seinäjoen Urheilutalolla. Hirviteatterissa nähdään jälleen ensi viikon tiistaina 21.3. Game 3:n merkeissä. Varaa paikkasi jo nyt tästä ! Näitä pelejä ei kannata missata.

Kuva: Esa Jokinen

Happee Ry

0792665-8

Toimisto: Pääskyntie 4

40320 JYVÄSKYLÄ