Katkera tappio viikonlopun ensimmäisestä - 3 pointtia Väli-Suomen Väännöstä
Julkaistu: 03.12.2022 21.48

Katkera tappio viikonlopun ensimmäisestä - 3 pointtia Väli-Suomen Väännöstä

Happeen ja SPV:n välisestä kamppailusta ei tälläkään kertaan tunnetta ja jännitystä puuttunut. Ottelussa tehtiin maaleja vuorotellen ja sekä ensimmäisen että toisen erän jälkeen kotijoukkue johti kamppailua maalilla. SPV oli kuitenkin tehokkaampi viimeisessä erässä ja lopputuloksena 3-4 tappio. Happeen maaleista vastasivat Matti Minkkinen kahdesti, sekä parin pelin tauon jälkeen Kaapo Siekkinen.

Paljon paikkoja, viimeistely ontui

Kyseessä oli vasta kolmas kerta tällä kaudella, kun Happee onnistuu tekemään alle neljää maalia ottelussa. Tällä kertaa se ei kuitenkaan jäänyt paikoista kiinni, sillä paremmalla viimeistelyllä Hirvilauman maalisarakkeessa olisi voinut olla 3-4 maalia enemmänkin. Tolppia kolkuteltiin, tyhjistä ammuttiin ohi ja välillä ei osuttu edes palloon. Aivan ottelun viimeisillä sekunneillakin saatiin luotua ykkössektorin maalipaikka, mutta kun ei niin ei. Jossittelu on kuitenkin tässä vaiheessa turhaa - Eteenpäin ja huomenna terävämmällä viimeistelyllä liikkeelle.

Vasta toinen nollan pisteen kamppailu

14 pelaamistaan otteluista Hirvet ovat hävinneet 5 ottelua, mutta tämän illan peli oli vasta toinen varsinaisen peliajan tappio. Ensimmäinen koettiin lokakuun lopulla Oilersia vastaan. Sarjataulukon ollessa äärimmäisen tiukka, tuntuu nollan pisteen tappio tavallistakin ikävämmältä. Tappio tiputti Happeen sarjataulukon neljänneltä sijalta kuudenneksi, mutta huomenna päästään iskemään juuri neljänneksi noussutta Nokian KrP:tä vastaan. Isoja pisteitä jälleen jaossa ja iso sauma paikata tämän illan pistemenetystä.

Hieno tunnelma hallissa

Hirviteatteri ei jättänyt tälläkään kertaa ketään kylmäksi. 640 katsojaa oli saapunut katsomaan "El Clasicoa" ja kotiyleisö piti Hirvibändin johdolla loistavaa tunnelmaa koko ottelun ajan. Kannatus ja rummunpärinä antaa aina extralatausta penkille ja jälleen kerran osoitettiin se, että Jyväskylässä on Suomen paras kotiyleisö.


Hirvipörssi:

Matti Minkkinen 2+0
Jami Manninen 0+2
Kaapo Siekkinen 1+0
Markus Salmi 0+1

Markus Laakso 18/22, 81,82%

Kuva: Esa Jokinen

Happee Ry

0792665-8

Toimisto: Pääskyntie 4

40320 JYVÄSKYLÄ