​Voitto on aina voitto – Kolme pointtia perjantain Hirviteatterista
Julkaistu: 19.11.2022 00.59

​Voitto on aina voitto – Kolme pointtia perjantain Hirviteatterista

Hirvet palasivat takaisin pelikentille perjantai-iltana, kun LASB saapui vieraaksi Jyväskylään. Ottelusta muodostui lopulta trilleri, jonka ratkaisua haettiin aina rankkareilta saakka. Happee johti ottelua 1-0, 2-1 ja 3-2, mutta lahtelaiset tulivat kuin tulivat tasoihin joka kerta. Happeen maaleista vastasivat Jami Manninen, Markus Salmi ja Matti Minkkinen. Rankkareissa onnistuivat Roni Laasonen, Markus Sipronen ja Markus Salmi. Pietari Jääskeläinen pääsi ensimmäistä kertaa tolppien väliin kotiyleisön edessä ja torjui vakuuttavasti sekä pelin aikana että rankkareissa.

Selkeä pallonhallinta – Vähän vaarallisia maalipaikkoja

Illan ottelun pelillinen sapluuna oli lähestulkoon sama koko 60 minuuttia ja jatkoaika. Happee hallitsi monesti pitkiä jaksoja pallolla ja LASB tyytyi kärkkymään vastahyökkäyksiin. Tämä on melko tavallista, kun ottelussa on ennakkoon ajateltuna selkeä ennakkosuosikki, mutta LASBia vastaan tämä asetelma tuntuu korostuvan lähes aina. Vaikka palloa hallittiin, ei monestikaan nämä hallintajaksot johtaneet vaarallisiin maalipaikkoihin, vaan LASB onnistui pitämään Hirvet vaarallisimpien maalipaikkojen ulkopuolella. Lahtelaiset myös onnistuivat kohtuullisen hyvin peittämään laukauksia ja iskemään nopeasti vastaan, mistä johtui lukuisat vastahyökkäykset. Onneksi Pietari Jääskeläinen oli sähäkällä torjuntatuulella.

Markus Salmi osui jälleen Hirviteatterissa

Markus Salmi osui jälleen tänä iltana, sekä varsinaisella peliajalla että rankkareissa ratkaisuosuman. Maali oli Matun uran 100. tehopiste, kun pelejä on miehelle kertynyt yhteensä 103. Tämän kauden osalta maaleja on tullut etenkin kotipeleissä, sillä Salmi on osunut yhtä ottelua lukuunottamatta joka kerta Hirviteatterissa. Ainoa maaliton ottelu oli hänen vanhaa joukkuettaan EräViikinkejä vastaan, jolloin syntyi kuitenkin tehot 0+2. Salmen kausi on muutenkin lähtenyt mukavasti käyntiin, mutta jotenkin vaikuttaa siltä että Hirviteatterissa on aina pieni extralataus ja että mies nauttii todella kotiyleisön hurmoksesta. Vasta toista kauttaan Hirvipaidassa pelaava Matu on noussut useaan otteeseen esille juuri pelin ratkaisuhetkillä, kuten viime vuoden playoffeissa ja tämän kauden kotiavauksessa Indiansia vastaan. Tänään tuli taas onnistuminen tärkeään paikkaan, kun pelin ratkaissut rankkari painui yläkulmaan.

Paljon parannettavaa sunnuntaille

Voitto on aina voitto, mutta varsinaiset hurraa-huudot eivät siltikään raikuneet kopissa ottelun jälkeen. Koneessa oli selkeästi ruostetta tauon jälkeen ja peli ei missään vaiheessa lähtenyt rullaamaan samalla tavalla kuin parhaimmillaan tällä kaudella. Sunnuntaina vastaan astelee sarjakärki TPS, joka on ennakkoon ajateltuna reippaasti kovempi haaste kuin tämän illan LASB. Ei mitään pois lahtelaisilta, mutta sarjakärki saapuu Jyväskylään liigan tehokkaimpana joukkueena, keihäänkärkenään 20 maalia 10 peliin tehnyt Miko Kailiala. Varmasti hyvin erilainen ottelu luvassa ja täten myös valmistautuminen ja henki tulee varmasti olemaan erilainen kyseisessä ottelussa.

Hirvipörssi:

Jami Manninen 1+0
Matti Minkkinen 1+0
Markus Salmi 1+0
Perttu Koljonen 0+1
Eppu Suhanto 0+1



Seuraava kotiottelu: Happee - TPS sunnuntaina 20.11 klo 17.00

ENNAKKOLIPUT HIRVITEATTERIIN

Kuva: Esa Jokinen

Happee Ry

0792665-8

Toimisto: Pääskyntie 4

40320 JYVÄSKYLÄ