Ennakko: Reissuhommiin Nurmoon
Julkaistu: 14.01.2022 17.49

Ennakko: Reissuhommiin Nurmoon

Happeen liigamiehistö matkaa huomenna lauantaina Pohjanmaalle rytkimään Nurmon Jymyä vastaan. Alustavan aikataulun mukaan kyseessä piti olla back-to-back viikonloppu, mutta SPV:ssä ilmenneiden koronatartuntojen vuoksi sunnuntain ottelu jouduttiin siirtämään. Lisätietoja tästä F-Liigan sivuilta. Reissuun kuitenkin lähdetään lauantaina, kohti Nurmon Liikuntahallia.

Nurmon Jymy – Happee 15.1.2022 klo 17:00, Nurmon Liikuntahalli Seinäjoki

Viime kaudella runkosarjassa toiseksi viimeiseksi jäänyt Nurmon Jymy sai hurmoksen päälle playout -sarjassa ja vältti tippumisen F-Liigasta. Tähän kauteen joukkue lähti selkeästi nuorentuneella ryhmällä mikä on tuloksia katsomalla osoittautunut hyväksi muutokseksi. Voittoja nurmolaisilla on vain 3, mutta he ovat onnistuneet vääntämään tiukkoja kamppailuita kärkijoukkueitakin vastaan. Ahtaalle on ajettu mm. Indiansia ja KrP:tä, joiden kanssa pelit päättyivät jatkoaikatappioon. Jymy taistelee sarjassa säilymisestä ja siksi jokainen piste, mitä saadaan kairattua, on arvokas. Ensi kauden sarjauudistuksen vuoksi kaksi viimeistä joukkuetta tippuu suoraan F-Liigasta ja kolmanneksi viimeinen karsii paikastaan. Jymy on tällä hetkellä ensimmäinen turvassa oleva joukkue, kahden pisteen erolla alapuolella olevaan Steelersiin.

Jymyn rosterista on pakko nostaa esiin läpimurtokauttaan pelaava, 20-vuotias Riku Hakanen. SPV:n junioreissa kovaa tulosta takonut hyökkääjä tuli täksi kaudeksi Nurmon Jymyyn hakemaan isompaa roolia, ja on myös toimittanut sen mukaan – 16 pelatun ottelun jälkeen Hakanen on joukkueensa pisteykkönen tehoin 12+9=21. Tämä oikeuttaa F-Liigan pistepörssin sijaan 21, mikä on häntäpään joukkueen pelaajalta kehuttava suoritus. Myös samanikäinen laituripari Elmeri Haveri pelaa pisteiden valossa hyvää kautta, 16 otteluun tehot 13+4=17. Tämä nuori kaksikko muodostaa Jymyn vaarallisimman tulosyksikön hyökkäyspäässä. Ei myöskään sovi unohtaa kokeneempaa Tommi Hakalaa, joka on viime kausien aikana tehnyt tasaista, noin piste-per-peli, tulosta kaudesta toiseen F-Liigassa (tällä kaudella 16 ottelua, 10+8=18)

Jokainen piste merkitsee paljon nurmolaisille, minkä vuoksi he varmasti aikovat laittaa lauantai-iltana työhaalarit niskaan ja taistella vimmatusti ennakkoon selkeästi vahvempaa Hirvilaumaa vastaan. Lokakuun kohtaamisessa Jyväskylässä ei voittajasta ollut epäselvyyttä, kun Hirviteatterista poistuttiin lukemin 11-4. Tällä hetkellä Happeella kuitenkin on kauden vaikein vaihe käsillä, sillä edellisestä 5 ottelusta on tullut vain 1 voitto. Ennakkosuosikilla on vain yksi tavoite lauantaina – kääntää kurssi takaisin voittojen tielle.

Pelaajakommentti – Roni Laasonen

- Hyvillä fiiliksillä poikien reissuun! Meillä on alla viimeisestä viidestä pelistä neljä tappiota, joten haluamme kääntää kelkkamme taas voittojen tielle.

Valmentajan kommentti – Tero Kotilainen

- MM-kisojen, joulun ja vuodenvaihteen tauot on rikkonut rytmiä sekä harjoittelussa että pelaamisessa. Joulukuun puolivälissä pelattiin yksi peli, ja sen jälkeen vasta vuoden vaihteen jälleen yksi peli. Tosi rikkonainen jakso on näkynyt meillä noissa viimeisissä peleissä siten, että ei olla päästy mielestäni ihan sille omalle tasolle suorittamisessa, mitä joukkueelta voi odottaa. Nyt viikonlopun pelissä meidän on saatava meidän oman pelaamisen ja suorittamisen arvot näkyviin.

Edellinen kohtaaminen: 29.10.2021 Happee - Jymy 11–4
Runkosarjasijoitus: Jymy 11. (3-0-3-10). Happee 5. (8-2-2-3).
Pörssikärjet: Jymy, Riku Hakanen (16. 12+9=21). Happee, Jami Manninen (15. 16+7=23)

Lauantain ottelua voi seurata Ruudun suoratoistopalvelussa!

Otteluennakon tarjoaa Kauppakeskus Seppä!

Kuva: Esa Jokinen

Happee Ry

0792665-8

Toimisto: Pääskyntie 4

40320 JYVÄSKYLÄ