Lännen Matkapäiväkirja
8.10.2018 14:33 Uutisointi / C1 -juniorit -03

Tuplaviikonlopun tuloksena täysi pistepotti!

C1- pokien edustusjoukkue starttasi lauantaina 6.10.2018 kauden tähän mennessä pisimmälle kotimaan kiertueelle, kun meillä oli edessä 1.Divisioonan ensimmäinen tuplaviikonloppu. Lauantaina matka suuntautui Loimaalle, jossa kohdattiin TPS FT ja sunnuntaina oli edessä ottelu USB:tä vastaan Laitilassa. Tästä jutusta pääsetkin lukemaan reissun käänteet ja kommellukset, ehkä myös peleistäkin jotain. Instagramin puolella on myös nähtävillä reissun huppuhetket videoiden ja kuvien muodossa "C1 goes West"- kohdasta.

Bussin starttasi hieman klo 09.00 jälkeen Monnarin pihasta (lähdettiin muutaman minuutin myöhässä, koska #21 oli myöhässä #sakkoja). Matka kulki Muuramen pitstopin kautta ja ensimmäinen varsinainen pysähdys oli Teboil Pirkanhovissa noin klo 11.07, jossa syötiin lounas. Arvio: Kana ja karjalanpaisti oli hyviä, pasta oli kanssa ihan jees. Kalakeitto oli kuulemma myös hyvää, kasvispihveissä oli parantamisen varaa. Matka jatkui about 11.59.37 ja seuraava pysäkki olikin sitten Loimaalla. Matkalla bussissa pauhasi #22 tarjoamaa musiikkitarjontaa, joka oli sen verran laadukasta, että monella löytyikin omat kuulokkeet. Jossakin vaiheessa muu bussin miehistö löysi myös #31 varjeleman pistokepaikan, jota hän yritti kovasti itsellään pitää. Pikagallupien mukaan buugi matkalla oli "ihan ok" tai "oikein hyvä". Myös #5 kuulemma viihtyi. #90 ei kysytty siltä varalta, että vastaus olisi ollut painokelvoton. Matkalla pelaajistolle selvisi myös, että päivän peli pelattaisiin parketilla, siinä samalla missä Loimaan Bisons oli voittanut koripallon Suomen mestaruuden 2012 ja 2013. #88 ei tiennyt mikä on Loimaan Bisons.

Noin klo 12.49 iskettiin Loimaan liikuntahallin parkkipaikalle ja löydettiin pukukoppiin yllättävän nopeasti, toki se auttoi, että sisään käveli myös Tepsi- logoisia takkeja. Osa kävi ottamassa heti tuntumaa päivän pelialustaan ja toteamassa että se on paras mahdollinen, millä lajia voi pelata. Eiku. Sitten pidettiin vähän palaveria kopissa, jopa #28 pysyi hereillä tai ei ainakaan kuorsannut. Pikku ulkojumpan jälkeen lyötiin sisäkamoja päälle ja #98 tajusi, että pelikengät on muuten Jyväskylässä (#isojasakkoja). Muiden suunnatessa pallolämmöille hän innovoi oman ratkaisunsa ja oikein hyvähän siitä tuli. Lämmöt näytti yhtä laadukkailta kuin aina ennenkin.

TPS FT - Happee 4 - 10 (1-5, 2-2, 1-3)

Peliä ennen tutut esittelyt vähän vanhanaikaisemmalla tavalla ja avauskentälliseen Happeelta kuulutettiin sen jälkeen Happeen avaukseen #15, #16, #21, #22, #7 ja tolppien väliin #20. #21 nimi muuttui tässä vaiheessa Keski-Jakariksi, varmaan koska tukka oli ihan sekaisin. Pelin alku oli aika karmeaa katsottavaa, parketti ilmeisesti vaikutti myös peliasenteeseen, mistään muustahan se ei voinut johtua. Avausmaali nähdään kuitenkin ajassa 4.13, kun #21 Tino Keski-Jaskari aka Keski-Jakari tarjoilee ja #16 Joel Paananen tällää pallon tolpan juureen. Iloa kesti kokonaista 27 sekuntia, kunnes Santeri Poson syöttö maalille kimpoaa Happee- pelaajan mailasta verkkoon ohi #20 EP:n ja numeroiksi 1-1, kajareista pauhasi se pirun Hunajata. Loppuerässä maaleja tehtaili onneksi vain Happee, vaikka Tepsukallekin tsäänssejä tarjottiin, EP:lle erässä kuitenkin peräti 14 torjuntaa. Happeen maalit räppäsivät erinäisillä tyyleillä ja asennoilla järjestyksessään Keski-Jakari, #98 Heiska, #8 Oksanen ja #5 Kovala. Erän loppuun TPS otti vielä jäähyn, mutta 4 sekunnin YV- vaihto ei maalia tuottanut.


Toisesta erästä ei sitten ainakaan edellistä parempi tullut; päinvastoin, allekirjoittanut ei muista historiasta näin surkeaa erää lainkaan! Erän alussa YV pyöri muuten heikosti, mutta ajassa 21.04 päästiin vihdoin laukomaan maaliakin päin ja #7 Miro Åkerlund kanttasi pallon oikealta laidalta alakulmaan. Siihen ne hyvät asiat sitten tosiaan melkeimpä loppuivat. Muutamaa minuuttia myöhemmin otettiin tyhmä jäähy, mutta AV oli sentään hyvää. Sittemmin erän annettiin lipsua täysin Tepsukan käsiin ja jälkimmäisellä kympillä Loimaan turkulaiset rankaisikin kahdesti, ensin Aatu Riitinki komealla vedolla keskustasta ja pari minuuttia ennen erän loppua ruskealla maalinedustamaalilla Viljami Haavisto pisti lukemat jo 3-6. Viisi sekuntia ennen erän loppua kuitenkin Tepsukka otti taas jäähyn ja nyt YV puri jo ennen summeria, kun ajassa 39.59 #22 Santeri Kujala laukoi viivasta pallon maaliin ja pelasti hirvet tappioerältä. Silti, tällaisessa pelissä, 2-2 erä ja laukaustilasto 13-6 vastustajalle... Ei muuten kopissa päätä silitelty.

Päätöserä oli sentään taas hirvien hallintaa, ja TPS:n useammalta kuin kolmelta takaiskulta pelasti se, että vedot suuntautuivat parketilta pääosin seinille, TPS- vahti Eetu Ruohomäen torjuntamäärä tai Happeen maalimäärä olisi voinut olla siis huomattavasti isompi; niitä torjuntoja kirjattiin 9. Ajassa 43.20 nähdään Happee- puolustaja #15 Nuutti Harjun ensimmäinen tehopiste Divarissa, kun hänen hyvä laukauksensa pomppaa ylärimasta maalin eteen, josta Åkeri kumauttaa sen ilmasta maaliin. Sitten taas lahjoitetaan isännille maali, kun he katkaisevat meidän pakin nousun eikä siellä pallon alla enää tietenkään ketään meidän pelaajaa ollut, Poso tarjoilee keskustaan ja Tepsukan kapteeni Ilari Mörsky ampuu suoraan syötöstä pallon alakulmaan ja numeroiksi 4-8; Happeen edellisestä maalista kerkesi kulua 18 sekuntia. Sitten vedelläänkin seuraavat about yhdeksän minuuttia seinille, kunnes pitkästä osutaan tolppien väliinkin, kun Jokke iskee dominoivan vaihdon päätteeksi pallon verkkoon. Ottelun viimeinen maali nähdään ajassa 55.20 kun hyviä paikkoja varmaan viisi-kuusi ottelussa tarjoillut #90 Roope Sihvola saa vihdoin sen ottelun avauspisteen, tarjoilusta kiittää hattutemppunsa täydentävä Åkeri. Vielä keretään muutama paikka tuhlailla, ja vihdoin se summeri soi niin saatiin tämäkin painajainen päätökseen. Luojan kiitos tätä peliä ei striimattu (kamera oli Turussa, kun siellä oli SM-Tepsukalla peli).


Onnistujia ottelusta vierasjoukkueen puolelta sai etsiä vähän väkisinkin, mutta kyllä heitä muutama löytyi. Puolustuksesta vakuuttivat etenkin kapteenin nauhaa ottelussa kantanut Jokke, joka näytti esimerkillistä asennetta läpi ottelun; sekään ei nyt riittänyt kyllä kaikkia peliin valitettavasti syttymään. Toinen asenteella vakuuttanut oli vähemmän pörsseissä esiintyvä, mutta sitäkin enemmän "näkymätöntä" duunia joukkueen eteen tekevä #79 Veeti Nikoskinen. Ja suurimpana sankarina kuitenkin hän, joka piti peräti 26 torjunnallaan huolen, että TPS FT nyt ei kuitenkaan liian lähelle päässyt, eli maalivahtimme EP.

TPS FT:lle isosti tsemppiä kauden tuleviin mittelöihin, tervetuloa Vaajakoskelle sitten vuoden 2019 alussa.

Ottelun tilastot


Pelin jälkeen siirryttiin bussiin ja siirryttiin ruokailemaan johkin Loimaan torin kupeeseen. Oli muuten hyvää pastaa, salaatissa oli ehkä liikaa paprikaa, joten siksi arvosanaksi vain 4,5/5. Tämän jälkeen bussi otti suunnaksi vähän isomman kirkon, kun siirryimme seuraavalle pitstopille Turkuun ja Hotelli Linnasmäkeen. Pientä hämmennystä kerkesi aiheuttaa nimi Kokoushotelli Linnasmäki, jonkun korviin kun se taittui muodossa "Sokos Hotelli Linnanmäki". Hotellin huonejakohan oli aiheuttanut suuria kysymyksiä pitkin viikkoa, ja vihdoin se selvisi kaikille; joillekin kivempiä yllätyksiä kuin toisille :D Lähinnä huolta aiheutti, nukkuisiko huonekunta #88 & #90 lainkaan. Hotellilta moni lähti suunnistamaan kohti lähellä sijainnutta Leaf Areenaa, jossa alkoi klo 18.30 C1 SM- sarjan ottelu TPS-SPV/NJ. Ihan viihdyttäviä pelejä nuo SM- mittelötkin, etenkin nyt kun #98 hoilasi katsomossa Prahan reissulta tuttua "Shalalalalalaaala Turun Palloseura" chänttiään. Jostain kumman syystä kukaan muu katsomosta ei lähtenyt tähän mukaan. Tämän jälkeen käytiin kaupoilla hakemassa evästä, maininnan arvoisia ehkä #21 koko Lidlin viimeinen nakkikroissantti sekä #98 vähemmän perinteinen patonki&kylmäsavulohi- kombo Prismasta. Tinolta voi kysyä, mihin lohet lopulta päätyi. Pienen iltaoperaation jälkeen suurin osa saatiin jopa omiin huoneisiinsa nukkumaan, hyvistä piiloutumisyrityksistä huolimatta. Huhujen mukaan jokainen joukkueen jäsen oli yön aikana lopulta nukkunutkin.

Aamulla lähdettiin sitten aamupalan kautta kohti Laitilaa. Aamupalan vuoden innovaatio- palkinto menee #5, joka yritti vähemmän perinteistä kaakaojauhe- appelsiinimehu- yhdistelmää. Jäi jostain syystä juomatta. Pari poikaa kävi vielä etsimässä huoneen avaintaan hotellin uumenista, mutta vihdoin päästiin matkaan. Laitilaan saavuttiin hyvissä ajoin, pelialusta yllätti heti positiivisesti (edelliseen päivään verrattuna). Muutenkin päivän peliareena näytti aika priimalta, kyllä sieltä toki asiantuntevat valmentajat pari virhettäkin löysivät, valoja oli turhan vähän ja valokankaita taas turhan paljon; neljä pientä olisi voinut korvata kahdella isolla. Ulkolämmöiltä sisälle oli saapunut myös noin 200km/h leiriltä jostain korvesta Laitilaan hurauttanut #17. Kamat päälle kun kopissa pauhasi good old Thuderstruck, hallissa taas Matin ja Tepon tuotantoa. Valinta oli tehtävä, osalla sisäkamat oli päällä kovinkin nopeasti for some reason. #31 mielipide oli ainakin, että musiikki oli priimaa. Näillä askelmerkeillä lähdettiin otteluun, ja kuulutusten perusteella myös Keski-Jakari muuttui taas originaaliksi Keski-Jaskariksi. Happeen avaukseen #21, #17, #7, #79, #16 ja tolppien väliin #31.

USB - Happee 8 - 11 (3-5, 3-3, 2-3)

Ottelu alkoi täydessä Happeen komennossa, kun USB- vahti Eero Lehtinen sai kaivaa pallon selkänsä takaa jo 55 sekunnin pelin jälkeen; Heiska tarjoilee maalin takaa ja #17 Nikolas Ilomäki ei kauaa odottele maalia viikonlopun avausottelussaan. Jatkoa seuraa noin kolmen minuutin kohdalla, kun nyt Nikke tarjoilee ja Åkeri laukoo jatkoa viikonlopun maaliputkelleen. Ja tästä minuutti eteenpäin, #88 Vilho Leskelän nätti syöttö maalin takaa ja Sane iskee maalinedustalta lukemat jo 0-3. Mutta sitten alkaakin musta jakso, kun seuraavaan puoleentoista minuuttiin USB nousee jo maalin päähän, kun sekä Wilho Kytöhongan ja Henri Hakalan vedot yllättävät Happee- maalissa #31 Aare Itäpuiston. 2-3 maalista vajaa minuutti, niin Happee- puolustaja komennetaan jäähylle siitä kuuluisasta väärästä etäisyydestä ja vain muutaman sekunnin ylivoiman jälkeen Erno Haapanala tällää vasemmalta one- timerilla pelin tasoihin. Se siitä hyvästä alusta sitten... Pian nähdään myös ottelun ensimmäinen vuoropuhelu, osien näyttelijöinä toinen ottelun tuomareista sekä allekirjoittanut: tuomari muistuttaa maalivahtiamme tilanteen jälkeen eräästä säännöstä, päätän lausua penkiltä oman tulkintani ja nopean keskustelun jälkeen todetaan, että molempien tulkinta on oikea; good talk ref! :) Erän puolessa välissä nähdään hieman vapauttava Happeen johtomaali, ottelun toisensa ja viikonlopun viidentensä laukoo Åkeri Joken syötöstä. Viisi minuuttia ennen erän loppua nähdään mielenkiintoinen, tavallaan huvittavakin episodi (no ei ollut kyllä huvittava siinä tilanteessa, mutta näin jälkeenpäin joo), kun Happee- peluri lähtee 2 minuutin jäähyistunnolle ja USB- peluri sen jälkitilanteesta 2+10 minuutin pidemmälle istunnolle. 4vs4 peli ei ihmeitä tuota, mutta erän lopussa Happee iskee vielä kertaalleen "koppimaalin", josta vastaa ottelun toisellaan Nikke ja syöttäjänä kukas muukaan kuin Åkeri. Lukemista 3-5 siirrytään myös erätauolle. Hyvin oli muuten lämpöä ilmassa jo tässä vaiheessa, tiesi mielenkiintoista jatkoa ottelulle ;) Erästä kertoi paljon torjunnatkin, Lehtinen USB- maalilla 13 ja Arska toisessa päässä 11.

Toinen erä alkaa taas Happeelta edellisen kaltaisesti terävästi, avausmaali nähdään vain sekunnin erolla edelliseen erään verrattuna; #64 Oskari Niemi laukoo tulisesti viivasta ja irtopallon lyö verkkoon maalinedustan erikoispelaaja Eelis. Mutta eipä mene taas kuin puolisen minuuttia, kun USB kuittaa, ja Matias Sjöroos ampuu vasemmasta laidasta pallon maaliin ja tilanteeksi heti 4-6. Kun erää on pelattu reilu viisi minuuttia, nähdään Happeelta parinkymmenen sekunnin tehohetki, kun ensin Åkeri täydentää hattutemppunsa (taas!) ja hetkeä myöhemmin maalinkulmalla on ahneena toinen Miro aka Oksanen joka pistää pelin hämmentävällä tavalla 4-8:aan. Valitettavasti erän loppu onkin sitten USB:n hallintaa, kun heidän pelaajansa pääsee 10 minuutin käytösrankultaan pois ja tuo kotijoukkueen peliin taas aivan uutta vauhtia. Erän jälkimmäisellä puoliskolla nähdään Happee- puolustukselta pari lepsuilua ja niistä rankaisevat ensin komealla vedolla Aatu Rusanen ja sitten maalinedustalta vähän ruskealla osumalla Hermanni Konttila. Happeen heikon erän lopun pelastaa onneksi summeri, ja osaksi Arska maalitolppien välissä, kun hän kirjauttaa erässä peräti 15 torjuntaa. Jännittävästä tilanteesta lähdetään siis viikonlopun päätöserään.


Alkutahdit päätöserään lyö ties monettako kertaa ottelussa kuultu Näitä polkuja tallaan, ei siinä mitään, mukava kappale toki. Kolmannen erän alku ei olekkaan sitten aivan edellisten kaltainen, sillä avausmaalia saadaan odottaa jopa erän puoleenväliin saakka, kyttäiluä peli ei kuitenkaan ollut, vaan mentiin edelleen päästä päähän, nyt vain oli molempien puolustus vähän aikeisempia eriä paremmin hereillä. Todella tärkeän 6-9 maalin Happeelle iskee vanhanaikaisella näiden maalien mestari OksasMiro, syöttäjänä tutkapari Eelis. Ja vain hetkeä myöhemmin on ratkaisun makua ilmassa, kun Jokke tällää taululle 6-10 lukemat, kun pelikellossa on jäljellä vajaa kahdeksan minuuttia. Sitten kuitenkin alkaa Happeella semmoinen kevyt jäähysuma, kun pelin loppuun otetaan peräti kolme jäähyä enemmän ja vähemmän tarpeellisista tilanteista, onneksi Khabibin ja McGregorin otteet eivät olleet välittyneet kuitenkaan viime yön matsista. Ensimmäisestä YV:stä USB rankaiseekin, päivän komeimman laukauksen kanttaa USB- kapteeni Jami Lehtinen ylätönttöseen ja lukemat kaventuvat vielä kun pelikello näyttää 54.07. Seuraavastakin jäähystä verkko soi, mutta vain toisessa päässä; pallo saadaan USB- päätyyn ja sisäänlyönnistä nähdään tutun oloinen tilanne, kun pallo pelataan Heiskalle joka kumauttaa päivän kovimmalla pyssyllä lukemat 7-11. Vielä kuitenkin ottelun toiseksi viimeisellä minuutilla USB kaunistelee lukemia, kun maalin edessä heidän pelaajansa työntää ensin Happee- puolustajan Aaren päälle ja sen jälkeen rouhii pallon maaliviivan yli. Keltapaidan mukaan edeltävä tilanne ei vaikuttanut maaliin, kyllä ilmeisesti joka veskarin pitäisi siitä pystyä torjumaan! Noh, annetaan tämä nyt sitten anteeksi, muuten tuomaripari vihelsi pelin oikein mallikkaasti (meidän mielestä, kotijoukkue olkoon eri mieltä halutessaan). Pian soi summeri ja 19 maalin mittelö oli tullut päätökseen. Varmasti yleisöön uppoava vääntö oli ainakin, harmi vaan kun ei kotikatsojille välittynyt, kun myöskään Laitilassa striimi ei toiminut.

Ottelun tilastot


USB- pelissä vakuuttavaa oli päällimmäisenä se, että tämä peli näytti edelliseen päivään verrattuna jopa salibandylta. Toki nytkin esitys oli aika ailahteleva, mutta hyvinä hetkinä oltiin kyllä todella hyviä, ja USB taas osoitti omina hyvinä hetkinään olevansa tämän sarjan huippujoukkueita, etenkin hyökkäysosastolta Jami Lehtisen ja Aatu Rusasen esitykset tekivät allekirjoittaneeseen suuren vaikutuksen. Happeen puolelta vakuuttivat etenkin kapteenin esimerkkiä näyttänyt Nikke, joka palkittiin myös ottelussa Happeen parhaana pelaajana, hyvin hyökkäyspäässä raatanut ja tärkeää fyysistä duunia tehnyt Tino sekä puolustuksessa hyvällä pelipäällä ollut Ose, joka kirjautti viikonloppuun jo enemmän pisteitä, kuin niitä tuli viime kaudella. Maalissa Aare paransi myös pitkin peliä otteitaan ja otti lopulta isoja torjuntoja, 34 kappaletta kokonaisuudessaan. Pelin jälkeen siivottiin mukavina vieraina koppi putipuhtaaksi, USB:lle kiitos vieraanvaraisuudesta ja lämpimästä vastaanotosta, tervetuloa joulukuussa Palokkaan!

Näin siis viikonlopulta täysi kuuden pisteen pistepotti, jonka saattelemana oli hyvä lähteä about 3,5 tunnin paluumatkalle Jyväskylään. Ensin kuitenkin pelipäivän palauttavalle pastalle, joka 50 minuutin odottelun jälkeen saatiin jopa eteen. Tuomio: Hyvä maku, kanaa jopa yllättävän paljon, paprikaa vähän liikaa. Paluumatka alkoi tämän jälkeen klo 16.52 ja sehän sujui ihan yhtä rauhallisesti kuin aina ennenkin, takapenkin bileitä tuli etupenkkiin karkuun kuitenkin ehkä puolet joukkueesta. Jotkut halusi katsoa jalkapalloakin Yle Areenasta, allekirjoittaneen tuomio kuitenkin on, että Liverpoolin ja Manchester Cityn ottelun oli (ja aina onkin) täyttä roskaa; Englannissa kun on hyväkin jalkapallojoukkue, Lontoossa, se valkopaitainen.

Noin klo 20.31 bussi laskeutui vihdoin Monnarin ilmatilaan ja päästiin hengittämään aina yhtä ihanaa Jyväskylän ulkoilmaa. Reissu oli ohi ja niin on myös tämä kirjoitelma. Toivottavasti nautitte, jos ette niin voipi taas faksailla eriäviä mielipiteitä.

Ensi sunnuntaina jatketaan, kun karavaani suuntaa Riihimäelle eli Riksuun, vastaan asettuu sarjan kärkikamppailussa yhdistelmäniputus RSS Panthers/FoSu. Ottelun Hyvät ja Huonot Uutiset sekä viikon vitsinurkkauksen voit lukea otteluennakosta loppuviikosta.

- JK -


   
Lisää uutisia
C1 -juniorit -03
«  Lokakuu   »
Kategoriat