C1 SM- Karsinnat 25.-26.8.2018
Julkaistu: 20.08.2018 00.00

C1 SM- Karsinnat 25.-26.8.2018

Syksyn kohokohta on vihdoin käsillä, kun tänä viikonloppuna potkaistaan juniorisalibandyn SM- karsinnat ympäri Suomea. Happeen C1- pojat aloittavat oman urakkansa lähes kotimaisemissa, kun C1- poikien Lohko B:n ottelut mitellään Mikkelin Sport Forumissa 25.-26.8.2018! Lauantaina edessä on kaksi peliä ja lohkon päätöskamppailu mitellään sitten sunnuntaina. Viime kaudellahan arpaonni heitti hirvilauman avausviikonloppuna Kajaaniin ja jatkokarsinnassa Sipooseen, joten nyt ainakin sen puolesta päästiin aavistuksen helpommalla.

(Tässä vaiheessa muuten ennen kuin pidemmälle mennään, on hyvä tiedottaa mahdollisille uusille lukijoille, että sivulla julkaistut kirjoitelmat eivät ole tarkoitettu tiukkapipo- Tuomoille ja kukkahattu- Kirseille, vaan niiden on tarkoitus tarjota ripauksen verran totista informaatiota, mutta enimmäkseen viihdyttävää ja rentoa luettavaa usealla kirjoitusvirheellä höystettynä. Jos siis tässä vaiheessa tuntuu, että mielesi ei tätä tule kestämään ilman että pitää barrikaadeille nousta ja paikallislehden yleisöosastolle kirjoittaa, niin kohteliaasti pyydän, että poistut tässä vaiheessa; ettei tarvitse sitten kauden aikana sitä mieltä pahoittaa ja kyynelkanavia kuluttaa. Viime kaudella tältä eivät muutamat yksilöt välttyneet, joten varoitus näin aluksi on paikallaan. Ja tämä tosiaan koskee kaikkia tulevia kirjoitelmiakin!)

Karsintojen vastukset eivät tosin erityisemmin helpottaneet, sillä samaan lohkoon kanssamme saimme hallitsevan Suomenmestarin SC Classicin. Lohkon muut kaksi joukkuetta ovat meille aina pahaksi vastukseksi osoittautunut "paikallisvastustaja" Mikkelin Hatsina sekä hieman mysteerisempi FBC Turku. Avausvastustajamme lauantaina onkin juuri Turun "Beecee" joka kohdataan klo 15.00. Lauantaina toinen kamppailu Hatsinaa vastaan pelataan puolestaan klo 19.30. Lohkon herkullinen päätöspeli Clasua vastaan on sitten edessä sunnuntaina klo 12.30.

Lohkon koko otteluohjelma löytyy tästä.

C1- poikien karsinnassa joukkueet on jaettu arvonnassa yhdeksään neljän joukkueen alkulohkoon. Lohkojen voittajat etenevät suoraan valtakunnalliseen C1 SM- sarjaan kaudeksi 2018-2019, sijat kaksi ja kolme etenevät jatkokarsintaan seuraavalle viikonlopulle ja lohkojumbot pääsevät latautumaan alueellisten sarjojen karsintoihin. Viikkoa myöhemmin miteltävissä SM- jatkokarsinnoissa ratkotaan loput SM-sarjan joukkueet sekä niinikään valtakunnallisen C1 1.Divisioonan joukueet. Sekä SM-sarjassa että 1.Divisioonassa pelaa tulevalla kaudella 12 joukkuetta eli 24 joukkuetta pääsee pelaamaan valtakunnallista sarjaa tulevalla kaudella. SM- sarja pienenee siis 16:sta joukkueesta 12:sta verrattuna viime kauteen, joten on varma että koviakin joukkueita tulee jäämään SM- sarjan ulkopuolelle, jopa 1.Divisioonaan pääsy vaatii kaikilta joukkueilta onnistuneen suorituksen karsinnoissa.

Mutta mennääs sitten taas asiaan ja aletaan käydä karsintojen vastuksiamme hieman läpi:

FBC Turku

Avausvastustajamme Beecee Turust pelasi viime kaudella C2- poikien SS/LR Ylialueellista Eliittisarjaa, sijoittuen siinä komeasti toiseksi heti sarjaa dominoineen USB:n jälkeen. Jatkopeleissäkin joukkue naputteli helposti pinoon Kilpasarjan lohkovoittajat OU:n sekä KaPa:n, mutta SM- pudotuspelikarsinnoissa tie nousi pystyyn heti avauspelissä kun SB Heinola tarjoili turkulaisille varsinaisen Thompsonin tuunauksen 12-1 lukemin. Kauden jälkeen Beecee menetti ykköstähtensä, maalivahti Santeri Terhon SB Naantaliin. Tulosuuntaan ovesta saapuivat kuitenkin siirtolistan mukaan niin TPS:ssä C2 SM- sarjaa kuin SBS Wirmossa C1 1.Divisioonaa pelanneet hyökkääjä Wilho Kytöhonka sekä puolustaja Matias Salmi, jotka tulevat olemaan joukkueessa isossa roolissa. Myös valmennus vahvistui, kuin päävalmentajan saappaisiin hyppäsi Karri Kytöhonka (koska jokainen turkulainen joukkue vaatii jokusen Kytöhongan!). Viime kaudella Eliittisarjassa Beeceen tehokkain pelaaja oli hyökkääjä #16 Heikki Aho tehoin 14+7=21 ja hyvää taustatukea tarjoilivat tutkapari #91 Rasmus Pakarinen (12+4=16) sekä #98 Viljami Merilä (11+8=19). Turun Beecee tulee olemaan lohkon yllätysvalmein joukkue ja he voivat pelata paineitta joka kamppailussa. Toki tämä kaikki on vain spekulaatiota, sillä Beeceen internet- sivut eivät viime kautta tarkempaa faktaa tarjoa, lienee kesäharjoittelija ollut vastuussa. Tai tiedä tuota, josko FBC Turkusen toimisto on jäänyt verkkoalueen ulkopuolelle.

Seuraa häntä: Wilho Kytöhonka

Viime kaudella niin SBS Wirmo/SBS Masku C1:stä, TPS C2:sta kuin USB C2:stakin edustanut, Turun salibandyn kuuluisimmalla sukunimellä varustettu Kytöhonka on FBC Turun kantavia voimia tulevalla kaudella. C1- poikien 1.Divisioonassa syntyi viime kaudella tehot 6+14=20, joilla hän oli joukkueensa kolmanneksi tehokkain pelaaja. Myös TPS:ssä hän onnistui kolmen pelaamansa ottelun aikana iskemään yhden maalin, ja USB:n riveissä hän summasi pudotuspelikarsinnoissa ja pudotuspeleissä viidessä ottelussa loistotehot 3+4. Kyseessä on siis pelaaja, joka tietää kovien pelien vaatimukset ja hän onkin hyökkäyspäässä vaarallinen pelaaja mille tahansa vastustajalle.

Hatsina

Ah, Hatsina. Mikkeliläiset ovat käyneet meille tutuksi vastukseksi viime vuosina ja viime kaudellakin väännettiin SM-sarjassa tiukkoja kamppailuja, joista Hatsina vei kotiottelunsa 6-5 ja Happee puolestaan lasetteli kotonaan numerot 9-3.ESE- Turnauksessa Mikkelissä Hatsina oli finaalissa vahvempi 2-3. Vaikka Hatsinan viime sesonki SM- sarjassa ei kovin ruusuisesti mennytkään, onnistuivat he todella hyvin kiusaamaan sarjan kärkiporukoitakin; he pystyivät kuitenkin esimerkiksi ErVin voittamaan ja päättivät kautensa kuitenkin kahden ottelun voittoputkessa kun Sport Forumilla kaatuivat niin Karhut kuin Kooveekin. Hatsinan tehokkain pelaaja viime kaudella oli joukkueen kapteeni ja muutenkin johtava pelaaja, FBA United- pelaajiinkin kuuluva #19 Arttu Haapala tehoin 18+21=39. Vain pisteen päähän hänestä jäi 26 maalilla joukkueensa paras maalintekijä #55 Eemeli Parkkinen (26+12=38). Muita joukkueen tähtiä ovat United 1- stara ja Hatsinan B- junnujakin edustava puolustaja #25 Olli Waris sekä ikäluokan parhaisiin maalivahteihin lukeutuva #1 Jusa Kauppinen. Tiukoille Hatsina tulee taas tänäkin vuonna meidät pistämään, ja mikkeliläisyleisön huutelijaosastolta saadaan varmaan taas ihan yhtä lämmin vastaanotto kuin ennenkin, todennäköisesti siellä taas jonkun mieli pahoittuu.

Seuraa häntä: #25 Olli Waris

Allekirjoittaneen papereissa mikkeliläisten suurin pelote on puolustaja Olli Waris. Hän naputteli viime kaudella SM- sarjassa 22:een otteluun 27 tehopistettä (16+11) ja oli yksi niistä pelaajista, joka ottelusta toiseen antoi Hatsinalle mahdollisuuden taistella voitosta. Waris kuuluu koko ikäluokan monipuolisimpiin puolustuspään pelaajiin, ja hän pelaa myös FBA Maajoukkuetien United 1- joukkueessa. Varmasti on nimi myös korkealla U16- valmentajien papereissa!

SC Classic

Ja sitten se Classic. Tamperelaiset olivat viime kaudella runkosarjan dominoivin joukkue, ja vaikka pudotuspeleissä sekä Merikoski SBT että Oilers NG keksivät jo ajoittain tavat murtaa Clasun korttitalo, näytti Classic lopulta miksi se oli ikäluokan kärkijoukkue ja vei Suomenmestaruuden nimiinsä. Tulevalle kaudelle Classicin joukkue koki useita pelaajamenetyksiä, toiseen suuntaan taas tuli ainoastaan Pelicans SB:stä siirtynyt Riku Gröhn. Mestareiden Cupissa Classic veti sitten oikein todellisen mahalaskun , mutta kyseessä oli luonnollisesti vain Classic- valmennuksen juoni saada meidät, Beecee ja Hatsina lähtemään heitä vastaan takin napit auki. Hah, ette onnistunu! Nimittäin kaikesta tästä huolimatta Clasulla on heittää jalkeille ikäluokan laadukkain ja levein materiaali (Oilersin ohella), ja karsinnoissa voidaankin odottaa, että pinkkipaidat esittävät tuttua pallollista dominointiaan. Ketä yksilöitä tuosta porukasta nyt sitten esille nostaa? Hyökkäyspäässä harmia vastustajille tulevat aiheuttamaan varmasti ikäluokan ykköstähti ja viime kauden kultakypärä #40 Oliver Vänttinen sekä pudotuspelien pistekärki #63 Ville Hietaranta, Pirkkalan lahjat Tampereen salibandylle #9 Miika Kimpanpää & #77 Teemu Vuorinen, ja myöskin Parkanon superduo #12 Markus Vainionpää - #16 (C) Leevi Mansukoski. Puolustuspäässä loistavat etenkin #22 Saku Korhonen ja #64 Eemeli Huhtakallio. Classic on lohkon voittajasuosikki ja tulee kantamaan myös sen mukaiset paineet joka pelissä, toki siellä päin on vissiin tärkeiden pelien paineita opeteltu käsittelemään.

Seuraa häntä: #64 Eemeli Huhtakallio

Turhaan eivät huhut ole viemässä tätä nuorukaista ikäluokan U16- maajoukkuerinkiin, sen verran monipuolisesta pelaajasta on kyse! Kentällä hänet on nähty usein niin puolustajan kuin sentterinkin roolissa, ja molemmissa hän on jopa Classicin mittapuulla parhaimmistoa. Huhtakallio on monipuolinen, fiksu ja kentällä hyvin liikkuva pelaaja, jolla on vielä oikein hyvä laukauskin. Viime kaudella C2 SM- sarjassa syntyivät tehot 7+26=33 runkosarjassa ja 4+6=10 pudotuspeleissä.

Muita lohkoja tarkastellessa ei voida väittää, että oltaisiin ihan helpoimmasta päästä tämä oma urakka saatu... Mutta tiukille ne joutuvat muutkin, ja esimerkiksí viime kaudella SM- sarjassa hyvin menestyneet huippujengit EräViikingit ja Merikoski SBT Apassit joutuvat tekemään nyt kyllä jo aika kovan tempun, jos lohkonsa meinaavat voittaa ja suoraan SM:ään edetä. Viime kauden SM- sarjan ulkopuolisista jengeistä kannattaa seurata etenkin yhdistelmäjoukkueden ÅIF/PSS ja SPV/NJ edesottamuksia karsinnoissa, allekirjoittaneella on vahva tutina, että nämä jengit tulevat itsensä valtakunnan eliittiä kohti itsensä tällä kaudella hinaamaan. Tosin, ÅIF:llehän SM on aina helppo. Eiku. Myös mestareiden Cupissa kaikki yllättänyt USB ja kovan ykköskentän omaava SB Welhot ovat kovia kortteja näissä karsinnoissa.

Happeen leirissä tuleviin karsintoihin ollaan valmistauduttu huolella ja oppia on haettu erilaisista harjoitusotteluista niin oman ikäluokan joukkueita kuin B- junnujakin vastaan. Joukkue on koko ajan tiedostanut, että viime kauden suorituksen toistaminen ja SM- sarjaan pääseminen vaatii tänä vuonna huomattavasti suuremman työn ja joka pelissä on annettava kaikkensa. Viime kaudella roikuimme tiukoissa peleissä usein vain yhden kentällisen varassa kun tehoja odotettiin, mutta harkkapeleissä on osuttu laajalla rintamalla, ja tulevana viikonloppuna Happeella on heittää askiin lähes neljän kentällisen verran tulivoimaa!

Mitkäs ovat sitten ne kuumimmat puheenaiheet näin karsintojen alla:

Mikä saa kunnian olla tämän kauden ensimmäinen pelivaruste, minkä #98 unohtaa pelipäivänä kotiin?

#88 kävi kotikylillä asti virittelemässä uutta Oxdogia; onko se viikonoppuna kuumana?

Ykköspakkipari #16 - #18 uusi mailansa juuri karsintojen alla; meneekö pörssit jopa kaksinumeroisille?

Onko #90 käynyt parturissa?

Jatkaako ykköstykki #5 maalien mättämistä?

Entä paljon näyttää aina osuvan #17 maalisarake?

Onko #9 saanut pinkin lavan?

Onko #21:llä tyyny mukana bussissa?

Onko veskariosaston Prahassa ihastuttanut lierihattu Mikkelissä mukana?

Mitä me syödään pelien välissä?

Joko tänä vuonna näillä kirjoituksilla paukahtaa Vuoden journalisti- palkinto Urheilugaalassa?

Saadaanko viime kauden trendaaville hashtageille #missähesekebab ja #toukokosketus jatkoa myös tällä sesongilla?

Onko Ilveksen mehupojalla tarpeeksi juomia? (Kummeli vitsi, nuoremmat ei tajua)

Lauantaina se siis alkaa, meidän ja kaikkien muidenkin taistelu kohti kirkkaimpia parrasvaloja (vaikka Cheek ne lauantaina Lahden montussa sammuttaakin)! Omasta puolestani tsemppiä kaikille osapuolille karsinnoissamme, parhaat vieköön paikat auringossa!

Isosti tsemppiä myös kaikille muille Jyväskylän eri ikäluokan joukkueille omissa karsinnoissaan, eiköhän toisteta viime kauden temppu ja tuoda Suomen Ateenaan taas rutkasti valtakunnallisten sarjojen pelejä kaudella 2018-2019!

#smkarsintarytkettä #rytkitään #suristaan

- JK -

Seuran uusimmat

Happee Ry

0792665-8

Toimisto: Pääskyntie 4

40320 JYVÄSKYLÄ