Peter Kotilaisen pelit jatkuvat hirvipaidassa
Julkaistu: 08.06.2018 00.00

Peter Kotilaisen pelit jatkuvat hirvipaidassa

Happee on solminut yksivuotisen jatkosopimuksen laitahyökkääjä Peter Kotilaisen kanssa. Kevään Superfinaalin jälkeen Kotilaisen ehdittiin jo uutisoida siirtyvän Ruotsin liigaan, mutta siirto kariutui viime metreillä ja jatko Jyväskylässä tuli mahdolliseksi.

23-vuotias Kotilainen on jo useamman vuoden ajan kuulunut Happeen kovimpiin syömähampaisiin. Päättyneen kauden runkosarja oli nuorukaiselle haastava loukkaantumisten takia, mutta pudotuspeleissä pallotaituri esiintyi tutun tehokkaasti ollen hirvilauman paras pistemies.

Pudotuspelit mukaan lukien Kotilainen on urallaan esiintynyt 212 Salibandyliigan ottelussa ja summannut niissä hurjat tehopisteet 209+192=401. Kotilainen on ollut tuttu näky myös miesten maajoukkueessa, jossa 31 ottelua ovat tuoneet tehot 21+22=43. Vuoden 2016 MM-kisoissa Kotilainen johdatti Suomen MM-kultaan ja valittiin turnauksen arvokkaimmaksi pelaajaksi.

Solmitun sopimuksen Kotilainen ottaa ilolla vastaan.

- Tunnelmat on tällä hetkellä loistavat. Pitkään väännettiin tulevan kauden kuvioista, joten on helpottavaa kun hommat on nyt selvät. Hirviteatteri on kotini ja sydämeni tulee aina sykkimään rytkettä, joten mikäs täällä on ollessa, hän sanailee.

Kotilainen joutui jättämään huhtikuussa pelatun Superfinaalin kesken ottelun ensimmäisessä erässä tapahtuneen loukkaantumisen takia. Toipuminen on kuitenkin kaikkien iloksi edistynyt hyvin.

- Superfinaalissa tulleet kolhut ovat parantuneet toivotulla tavalla ja tässä lähestytään täyttä pelikuntoa. Pääsee siis taas ottamaan askelia kehityksessä eteenpäin, hän kertaa.

Tulevan kauden ennakkoasetelmia mies pitää kutkuttavina.

- Kaudesta tulee mielenvikaisen herkullinen. Meillä on kasassa kova ryhmä kuten onneksi monella muullakin jengillä, niin saadaan hyvät väännöt aikaiseksi. Kesätreeneissä on sopivasti näkynyt hopeisen mitalin tuoma kiukku. Syksyllä kannattaa seurata erityisesti Joel Lahden ja Niko Ilmosen otteita, sillä herrat tulevat varmasti nappaamaan itselleen isoa roolia. Toivottavasti nähdään mahdollisimman monen kannattajan kanssa hirviteatterissa kun kausi käynnistyy, Kotilainen päättää.

Happeen sopimuspelaajat kaudelle 2018-2019, tilanne 8.6. (suluissa optiot)

Pelaajien uratilastoihin nimen linkistä.

Maalivahdit

Puolustajat

Hyökkääjät

Seuran uusimmat

Happee Ry

0792665-8

Toimisto: Pääskyntie 4

40320 JYVÄSKYLÄ