Happeen miesten liigajoukkue kaudelle 2019-2020 - Mika Kohonen jatkaa Happeessa.
Julkaistu: 15.08.2019 00.00

Happeen miesten liigajoukkue kaudelle 2019-2020 - Mika Kohonen jatkaa Happeessa.

Happeen miesten liigajoukkue kaudelle 2019-2020

Happeen miehet lähtevät syyskuussa käynnistyvään salibandyliigaan hieman nuoremmalla ryhmällä kuin viime kaudella, vaikka joukkueesta löytyy myös kokemusta. Maestro Mika Kohosen päätös jatkaa pelaamista hirvipaidassa tuo joukkueeseen kokemusta ja johtajuutta myös tulevalle kaudelle. Uusia kasvoja joukkueessa on mm. Iiro Lankinen, Rautiaisen veljekset Juha ja Tuomas sekä Lauri Viitala.

Joukkueen päävalmentaja Mikko Lehto näkee, että joukkue on sopivasti pysynyt ennallaan, mutta myös hieman uusiutunut.

”Joukkueessa on sopiva sekoitus pysyvyyttä, uutuutta, nuoruutta ja kokemusta. Se on paljon nälkäisempi, taitavampi ja motivoituneempi joukkue kuin viime kaudella.”, toteaa Mikko Lehto.

”Jo pari vuotta sitten aloitimme maltillisen nuorennusleikkauksen miesten joukkueessa, jolloin nostimme uusia omia junioreita mukaan liigajoukkueeseen. Haluamme tulevaisuudessakin antaa heille mahdollisuuden kasvaa hirvipolulla liigajoukkueeseen asti ja auttaa heitä pääsemään pelaamaan omassa kotikaupungissa salibandyliigaa. Sama työ jatkuu siis edelleen, mutta nyt osa nuorista pelaajista on jo pari vuotta opetellut näitä miesten pelejä, joten odotukset heidän suhteen ovat korkealla. Harjoituksissa he haastavat päivittäin todella ennakkoluulottomasti kokeneempia pelaajia. Ja se tuo tähän joukkueeseen uudenlaista raikkautta, kovempaa kilpailua ja työteliäisyyttä”, jatkaa Mikko Lehto

Mika Kohonen jatkaa hirvipaidassa.

Viime kauden piti olla salibandykuninkaan Mika Kohosen viimeinen pelikausi. Ympyrän piti sulkeutua, mutta pelit jatkuvatkin Happeessa tulevalla kaudella. Maailman kaikkien aikojen parhaana pelaajana pidetyn keskushyökkääjän ja viidesti maailman parhaaksi pelaajaksi valitun Kohosen peli-uran jatkuminen on hieno asia Happeelle ja koko salibandyliigalle.

”Tämä oli perheen yhteinen päätös. Bensaa löytyy vielä tankista pelaamiseen ja ympyrää ei piirretty vielä valmiiksi viime kaudella. Toki kauden jälkeen piti taas pysähtyä hetkeksi ja miettiä asioita monelta kantilta. Pelaamisen suhteen pöydällä oli muitakin vaihtoehtoja, mutta sydän veti kotiin ja Happeeseen. Tuntui, että asiat jäi kesken viime kaudella.”, kommentoi Mika Kohonen

Happee haluaa kiittää kaikkia niitä yhteistyökumppaneita, jotka mahdollistivat Mika Kohosen pelaamisen jatkamisen seurassa kaudella 2019-2020.


”Se, että ”Mihu” päätti jatkaa pelaamista ja meillä täällä Happeessa on äärimmäisen hieno ja tärkeä juttu meille happeelaisille. Iso kiitos tästä myös yhteistyökumppaneille, jotka mahdollistivat tämän asian. Sellaista esimerkkiä, johtajuutta ja kokemusta, mitä hän tuo joukkueeseen, ei pysty saamaan mistään muualta. Hänellä on pelaamisen lisäksi iso rooli myös nuorten pelaajien kehittämisessä, kun hän jatkaa hirviakateamiassa nuorten lupausten mentorina.”, kommentoi joukkueen manageri Petri Kauko.

Happeen miesten liigajoukkue on valmis syyskuun 21. päivänä alkavaan salibandyliigaan. Happee aloittaa pelit kahdella jäähallissa pelattavalla ottelulla, kun ensimmäinen peli Welhoja vastaan pelataan legendaarisessa Niiralan montussa Kuopiossa. Tämän jälkeen ensimmäinen kotipeli on lauantaina 28.9. Happeen 30v juhlapeli LähiTapiola areenalla Jyväskylässä SPV:tä vastaan.

Happee miesten liigajoukkue kaudella 2019-2020:

Maalivahdit:

35 Miko Hassinen

36 Markus Laakso

Kenttäpelaajat:

11 Tuomas Rautiainen

14 Matti Minkkinen

16 Paul Kotilainen

19 Kaapo Siekkinen

21 Juuso Heikkinen

23 Ville-Pekka Virtanen

24 Oscar Salminen

29 Mika Kohonen

38 Arttu Pylväläinen

41 Iiro Lankinen

43 Ilmari Aarela

49 Tommi Taimisto

60 Eppu Suhanto

61 Peter Kotilainen

65 Juha Rautiainen

66 Joel Lahti

72 Samuli Grönfors

74 Jalo Kouvonen

76 Eemil Ukkonen

77 Saku Liikka

81 Jami Manninen

94 Lassi Kotovaara

96 Johannes Jokinen

98 Lauri Viitala

Valmennus ja johtoryhmä:

Päävalmentaja Mikko Lehto

Valmentaja Tero Kotilainen

Valmentaja Juuso Kilpikoski

MV-Valmentaja Ville Puro

Joukkueenjohtaja Liisa Liekkinen

Tilastot Jarno Virta

Huoltopäällikkö Jesse Ekman

Joukkueen GM Petri Kauko

Seuran uusimmat

Happee Ry

0792665-8

Toimisto: Pääskyntie 4

40320 JYVÄSKYLÄ