​Sopimusuutisia – Kasper Tähkä kahden vuoden sopimukseen Happeen kanssa
Julkaistu: 12.08.2022 15.02

​Sopimusuutisia – Kasper Tähkä kahden vuoden sopimukseen Happeen kanssa

Viimeinen palanen palapeliin – puolustaja Kasper Tähkä on solminut kahden vuoden liigasopimuksen Happeen kanssa! Tarkkasilmäiset ovat jo somestamme huomanneetkin että puolustaja Kasper Tähkä on ollut mukana joukkueen harjoituksissa ja on nyt myös virallisesti Happeen mies. Kauden ensimmäisessä treenipelissä tehot 1+1=2 Classicia vastaan nakuttanut taitava puolustaja on erittäin mieleinen lisä Hirvien puolustusosastolle. Mies on myös itse innoissaan liittymisestä Hirvilaumaan:

"No tottakai sanomattakin selvää, että on hyvät fiilikset ja odottavaiset asetelmat pre-season peleihin. Ensi puraisu otettu jengiin ja tosi mun henkinen, huumorintajunen, mutta naamat sopivasti irvistellen höökivä ryhmä. Entuudestaan muutama tuttu kundi mutta aikalailla hyppy tuntemattomaan paikkaan kuitenkin. Omalta osalta odotan murtautumista kokoonpanoon ja aion tehdä töitä sen eteen. Joukkueelta odotan nousujohteisesti ehjää kautta ja menestystä. Hyvältä tuntuu kaikin puolin. Makeeta olla täällä. Voispa viralliset pelit jo alkaa niin pääsis hassuttelemaa."

Kasper Tähkä, 22, on pelannut urallaan 108 ottelua divarissa tehoin 38+35=73 (HIFK, Tor, ÅIF, Josba). Liigatasolla pistetili on jäänyt avaamatta 10 pelaamassaan ottelussa SPV:ssä, mutta Happeessa uskotaan, että tähän tulee tapahtumaan muutos:

"Kasper on puolustuksen jokerikortti. Iso määrä taitoa ja potentiaalia. Haasteet fysiikassa, mutta eiköhän Keke (Matilainen) pistä ukon kuntoon. Kasper on todella mielenkiintoinen pelaaja, ja voi hyvinkin olla yksi Hirviteatterin suosikkihahmoista." kommentoi Happeen manageri Petri Kauko.

Happee Ry

0792665-8

Toimisto: Pääskyntie 4

40320 JYVÄSKYLÄ