Erik Storgårds TPS:n riveistä Happeeseen
Julkaistu: 29.04.2021 00.00

Erik Storgårds TPS:n riveistä Happeeseen

Erik Storgårds on solminut vuoden mittaisen sopimuksen Happeen kanssa.

Viime kaudella TPS:ssa puolustanut Storgårds siirtyy jyväskyläläisten riveihin tulevalle kaudelle. Liigapeleissä puolustaja on nähty jo kaudesta 2011-2012 saakka, jolloin hän edusti SSV:ta neljän kauden ajan. Tämän jälkeen hän siirtyi Viikinkeihin vuodeksi ja Oilersiin kahdeksi vuodeksi. Kaudelle 2018-2019 Storgårds lähti Ruotsin Superliigaan Sirius IBK:n riveihin, jonne hän solmi kaksivuotisen sopimuksen.

Yhteensä Storgårdsille on kertynyt liigassa 157 runkosarjaottelua tehoilla 12+24 ja 52 pudotuspeliottelua 4+8 tehoilla. Erik kokee viime vuosien olleen kehityksen kannalta nousujohteisia ja sitä hän myös odottaa tulevaisuudelta:

”Mennyt kausi, kuten viime vuodetkin ovat olleet nousujohteiset ja odotan sen trendin jatkuvan ensi kaudella myös. Siirryn Happeeseen odottavilla ja hyvillä fiiliksillä. Suurin syy jyväskylään lähtemiseen oli mahdollisuus päästä kehittymään hyvään organisaatioon sekä päästä taistelemaan mestaruudesta. Happeesta tiedän toistaiseksi suht vähän, mutta sen tiedän, että seuralla on selkeä visio siitä, että Happee haluaa olla Suomen paras joukkue ja se riittää itselleni tässä kohtaa.”

”Ensi kaudella tavoite on selkeä: Suomen mestaruus sekä kauden päätteeksi päästä maajoukkueen kesäleireille.”

Päävalmentaja Tero Kotilainen on tyytyväinen Storgårdsin siirtymisestä Jyväskylään:

"Loistavaa, että saadaan Erik Hirvipaitaan nyt tulevalle kaudelle. Olimme jo vuosi sitten kiinnostuneet hänestä. Viime kausi isossa roolissa TPS:ssa ja sitä ennen kaksi kautta Ruotsissa on kasvattanut häntä ihmisenä ja pelaajana. Erik haluaa edelleen kehittyä paremmaksi pelaajaksi ja käyrä sen suhteen on ollut koko ajan nouseva. Hän on ominaisuuksiltaan juuri sellainen pelaaja, jollaista olisimme jo viime kaudella tarvinneet joukkueeseen. Hienoa, että saadaan hänet tänne nyt."

Happee Ry

0792665-8

Toimisto: Pääskyntie 4

40320 JYVÄSKYLÄ