21
TAM
15.30
C -juniorit Musta (-02-03), SM-sarja

Happee C2 Musta - Hatsina  9 - 3

Palokan koulukeskus

Derbystä revanssi - Hatsina kaatui näytöstyyliin kotona

Happee C2 Musta palasi pitkästä aikaa kotiotteluiden pariin, kun 21.1.2018 Palokan koulukeskuksella vastaan asettui paikallisvastustajamme SM-sarjassa, Mikkelin Hatsina. Hirvipaidoilla oli melko paljon hampaankolossa edellisestä kohtaamisesta, kun lohkon avauskamppailussa viime vuoden puolella Hatsina oli Mikkelin Sport Forumilla vahvempi lukemin 6-5. Nyt olis siis takaisinmaksun paikka! Happee oli viikko sitten palauttanut muistiin miltä voittaminen tuntuu SM-sarjassa, kun Karhut kaatui Porissa, joten nyt oli oiva paikka myös aloittaa pienoinen voittoputki.

Ottelun alkuhetket olivat Happeen pelien tyyliin sopivaksi melko tunnustelevia, katseltiin vähän millainen jengi tämä Mikkelin porukka taas olikaan. Ajassa 08.51 kuitenkin Happeen ykkönen kyllästyi vain katselijan rooliin, kun Hatsinan hyökkäyksen katkaisee #17 Nikolas Ilomäki keskustassa ja ohjaa pallon pörssikärki #7 Miro Åkerlundille, joka puolestaan jatkaa pallon laitaan kokoonpanoon palanneelle #90 Roope Sihvolalle. Roope nousee pallon kanssa maalille saakka ja sijoittaa pelivälineen etukulmasta nätisti sisään ja hirvirykmentin ottelussa 1-0 johtoon! Seuraavaa osumaakaan ei kauaa tarvitse odotella, kun juuri kun Hatsinan jäähy päättyy, kumauttaa Åkeri kaukaa viivasta komealla kantilla pallon Hatsina- veskari Juho Suomisen taakse ja Happeen johtolukemiksi 2-0. Myös Hatsinalle aukeni erässä muutama maalipaikka, mutta ne #25 Jesse Jokela Happee- maalissa selvitti kohtuu vaivattomasti. Erän lopussa nähdään vielä myös 3-0 maali, kun #77 Matias Lämsä haistaa nollakulmasta pienen pallonmentävän reiän josta hän sijoittaa pallon sisään. Syöttäjäksi merkataan kovassa pistevireessä oleva #16 Joel Paananen jonka vedosta pallo pomppasi päätylaidan kautta Matskun lapaan. Erän päätösminuutilla Happeelle siunaantuu myös rankkari, mutta siinä jäädään tällä kertaa senttien päähän osumasta.

Toisen erän avausvitoselle nähdään peräti kolme osumaa: ensin osuu Happee ja Porin sankari #5 Eelis Kovala kun ketjukaveri #8 Miro Oksanen kääntää keskialueella pallonriiston jälkeen nopean vastaiskun ja tarjoilee Eeliksen puolittaiseen läpiajoon, josta hyvän maalijyvän löytänyt pitkä poika ei epäonnistu. Sitten onkin Hatsinan vuoro onnistua, kun Happee- maalin edustalla on hirveä ruuhka jossa pallo pomppii kovasti ja lopulta se on Hatsina- kapteeni Arttu Haapala joka pallon maalin lakaisee. Pian saa kuitenkin taas Suominen kaivaa pallon selkänsä takaa, kun Happee saa kulmalyönnin vasemmalta puolelta. Hatsinan puolustus nukkuu ja Matsku saa nousta täysin tyhjään tilaan maalin edustalle, johon Miro hänelle pallon kulmasta tarjoilee. Matsku kiittää ja siirtää ottelun toisella maalillaan Happeen 5-1 johtoon. Sitten mennäänkin reilu kymppi ilman maaleja, joskin molemmat veskarit esittävät tällä välin parastaan. Seuraava maali näkee päivänvalon ajassa 36.02 kun Hatsinan päätykarvaus pettää pahemman kerran ja Aapo pääsee purjehtimaan koko kentän läpi pallon kanssa ja tajoilee lopulta vasemmalle maalin kulmalle pallon Roopelle ja Sihvola iskee niinikään ottelun toisen osumansa venyttää hirvien johtolukemiksi vuoden 2011 MM- finaalin mukaisesti jo kuusi yksi (huudahda tämä kohta Antero Mertarannan äänellä). Vielä pientä jännitystä peliin yrittää Hatsinakin tuoda kun puolitoista minuuttia ennen toista erätaukoa Happeen hyökkäykseen lähtö epäonnistuu ja kohtalaisen vapaasti pääsee Hatsinan nuoriso- osastolta Henri Laanterä kanttaamaan pallon komeasti maaliin.

Päätöserä ei varsinaisesti ala Happeen kannalta ruusuisesti, kun #28 Roni Salminen lähtee testaamaan jäähypenkin pehmusteita (oli kuulemma hyvät). Hatsinan Ylivoima on No-Go, mutta ottelun seuraava maali se vasta onkin sitten komea ja kannattaa jokaisen YouTube- tallenteelta katsella jälkikäteen (ajasta 1:37:10 eteenpäin): jälleen kestää Happee Hatsinan myllytyksen ja Jokke kääntää nopella tökkäisyllä pallon Eelikselle ja sitten alkaakin se show; Eelis painaa yhden käden veiveillä ohitse kahdesta Hatsina- puolustajasta tuulimylly ja kiskisbangbang- harhautuksilla ja maalin edessäkin malttaa pistää vielä Petri Kontiolan backhand-forehand-bumbumbum, pallo maalin perukoille ja yleisöltä ehkä kauden suurimmat suosionosoitukset (ja myös kameramies oli tällä kertaa hereillä ;)). Hatsinan loppukiri ei hyvistä yrityksistä huolimatta oikein missään vaiheessa käyntiin lähde, mutta Happee- leirissä lisää ilonaiheita saadaan juhlia ajassa 51.11 kun #88 Vilho Leskelän maailmanluokan tarjoilun jälkeen uransa avausmaalin SM-sarjassa pääsee täräyttämään Happee- puolustaja #24 Saska Laurila aivan pelin parhaalta maalintekosektorilta! Jälleen vasta erän lopussa herää Hatsinan maalivainut, kun reilut kolme minuuttia ennen loppua Veikka Lahdelma pääsee kaukolaukauksellaan kaunistelemaan lukemia 8-3:een. Loppulukemat lyö kuitenkin ajassa 58.15 päivän toisellaan Åkeri kun rannelaukaus uppoaa etukulmasta sisään.

Kokonaisuudessaan ryhdikäs ja rutiininomainen esitys hirvipaidoilta koko kamppailu ja suurinumeroinen voitto oli enenmmän kuin ansaittu vaikka maalipaikat eivät niin selkeästi meille menneetkään, oli niitä tosin kymmenkunta enemmän kuin Hatsinalla ja etenkin lopussa mikkeliläisten kapea rosteri alkoi jo väsyä, mikä näkyi meidän pallollisena hallintana melko selkeästi. Kuitenkin ne Hatsinan hyvätkin maalipaikat napsi kiinni 27 torjuntaa venyttänyt Jesse. Pisteiden valossa ottelu oli kovin mielenkiintoinen, kun peräti kuusi miestä (Heiska, Kovala, Lämsä, Sihvola, Oksanen, Paananen) vietti kahden tehopisteen päivää ja Åkeri nappasi päivän pörssikärjen tittelin tehoin 2+1.

Ottelun tarkemmat statistiikat voit tarkastella taas Tulospalvelusta ja ottelun hienot maalit ja muut huimat tilanteet voit ihastella jälkikäteenkin YouTuben puolelta.

Voiton ansiosta Happee nousi myös sarjataulukossa sijalle kolme, tosin Pelicans SB ja Karhut hengittävät niskaan vain pisteen päässä, joten todella jännäksi menee tämänkin lohkon kamppailu kevään PlayOffs- paikoista, mutta mikäs sen parempaa olisikaan! Ilonpilaaja- Classic päätti pilata jännityksen lohkon voitosta jo hyvissä ajoin, mutta muuten tässä saa jokainen joukkue vielä taistella paikoista kevään auringossa! Myös Hatsinalle toivotamme tsemppiä loppukauden kamppailuihin vaikka vaikea kausi on mikkeliläisille ollutkin. Never give up!

Seuraavaksi vuoden 2018 hirvirytkeen pääsevätkin sitten taas testaamaan Etelä-Suomen kissapedot, kun seuraava ottelumme pelataan 4.2. Tikkurilan Tiikereiden vieraana Vantaan sademetsissä. Onkin mielenkiintoista nähdä, miten trooppisiin oloihin tottuneet raitaturkit ovat selvinneet Suomen kylmästä talvesta. Vai onko Vantaalla edes lunta saatikka pakkasta? Ensi viikolla taas otteluennakkoa luvassa, jossa perehdytään jälleen tulevan vastustajamme sisäpiiriin. Pysyhän siis kanavalla.

Nyt nautitaan harvinaisesta vapaa- viikonlopusta FBA- miehet poislukien ja Helmikuun avausviikonloppuna rytkitään taas!

- JK -

Tilastot

9 - 3

Hatsina
3 - 3 - 23 - 1
8'MaaliSihvola Roope
8'MaalisyöttöÅkerlund Miro
13'MaaliÅkerlund Miro
13'MaalisyöttöHeiska Aapo
17'MaaliLämsä Matias
17'MaalisyöttöPaananen Joel
22'MaaliKovala Eelis
22'MaalisyöttöOksanen Miro
24'MaaliLämsä Matias
24'MaalisyöttöOksanen Miro
30'Jäähy: 2minSalminen Roni
36'MaaliSihvola Roope
36'MaalisyöttöHeiska Aapo
41'Jäähy: 2minSalminen Roni
46'MaaliKovala Eelis
46'MaalisyöttöPaananen Joel
51'MaaliLaurila Saska
51'MaalisyöttöLeskelä Vilho
53'Jäähy: 2minNiittynen Juho
58'MaaliÅkerlund Miro
58'MaalisyöttöIlomäki Nikolas

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

Happee Ry

0792665-8

Toimisto: Pääskyntie 4

40320 JYVÄSKYLÄ