14
TAM
15.30
C -juniorit Musta (-02-03), SM-sarja

Karhut - Happee C2 Musta   4 - 6

Porin urheilutalo

C2- pojilla metsästysonnea - Tappioputki poikki Porissa!

Happee C2 Musta jatkoi SM-sarjan tiivistä ottelutahtia sunnuntaina 14.1. kun joukkue matkasi Poriin Karhujen vieraaksi. Samalla saavutettiin sarjan yksittäisten otteluiden puoliväli, tämän jälkeen oli kohdattu kaikki lohkomme joukkueet (ja tietenkin myös kaikki sarjan joukkueet) kertaalleen. Mennyt viikko ei ollut hirvipaidoille se helpoin mahdollinen, kun yksi jos toinenkin pelaaja paini loukkaantumisten kanssa ja tältä reissulta jäikin sivuun peräti viisi kenttäpelaajaa, ja kaikki vieläpä hyökkääjiä! Lisäksi takaraivossa hakkasi aavistuksen verran jo neljän ottelun mittaiseksi kasvanut tappioputki.

Lähtökohdat eivät siis olleet ihan optimaalisimmasta päästä!

Kesän lopulla kun Porin Urheilutalolla käytiin pelaamassa harjoitusotteluita, oli meillä vastassa tahmea pelialusta. Nyt oli edessämme sama pelialusta, mutta vaan pirun liukas :D vinkki paikan managementille, että sitä ei kannata sitä mattoa pestä ihan muutamaa tuntia ennen peliä, nyt olisi Asicsit pitänyt vaihtaa Bauereihin. Mutta näillä mentiin.

Ottelun eka kymppi oli Happeelta terävä, kun ajassa 9.11 johdettiin peliä jo 0-2! Ensin #5 Eelis Kovala päätti piiiitkän kuivan kautensa, kun hän iski #16 Joel Paanasen tarkan avauksen ja oman maailmanluokan haltuunottonsa jälkeen Happeen johtoon, ja vain hetki tästä kun #29 Jere Pulkkinen tyrkkäsi maalin edestä uransa avausosuman SM-sarjassa. Syöttäjänä jälleen Jokke. Tästä ei kuitenkaan mennyt kuin vajaa pari minuuttia, kun Karhujen pelätty ykköskenttä rankaisi. Juuso Aholan laukauksen Happee- maalissa pelannut #25 Jesse Jokela vielä torjui, mutta irtopalloon ehti ennen Hirvipuolustusta Jami Vänttinen, joka kavensi tilanteeksi 1-2. Kuitenkin vain 42 sekuntia Karhujen kavennuksen jälkeen Karhu- vahti Mico Lepistö saa kaivaa pallon jälleen selkänsä takaa, kun Happee siirtyy 1-3 johtoon; maalinteijänä tarkalla laukauksella ja päivän toisellaan viimeksi lokakuussa osunut Eelis ja syöttäjänä kukas muukaan kuin Jokke. Tämän superduon ensimmäisen erän 2+0 ja 0+3 tehot siivittivät Happeen erätauolle 1-3 johtoasemassa!

Toisen erän alku onkin sitten Happeen kannalta synkkä, kun Karhut nousee pelissä tasoihin alle essä minuutissa parin heppoisen merkkivirheemme johdosta. Ensin keskustasta parhaalta maalintekosektorilta rankaisee Karhujen ykköspyssy Veeti-Valtteri Turunen ja heti seuraavassa vaihdossa osuu Karhujen kakkoskenttä, maalintekijänä 04- lupaus Manu Puumala. Sitten erässä mennäänkin kymmenisen minuuttia maaleitta, vaikka tässäkin välillä molemmilla oli paikkansa iskeä, Happeella myös ylivoimalla. Sitten vihdoin ajassa 35.49 Happeen maalittoman erän päättää #7 Miro Åkerlund, joka iskee vasemmalta laidalta tarkalla kantilla pallon Karhu- maalin yläkulmaan. Maalin syöttäjänä toimi hyvän alustuksen tehnyt #98 Aapo Heiska. Erän lopussa Happee kestää vielä yhden alivoimankin ja päätöserään siirrytään tiukoista lukemista 3-4.

Kolmannessa erässä Karhut oli aavistuksen niskan päällä koko ajan, mutta Happeen peittopeli ja maalissa tässä erässä peräti 14 torjuntaa napsinut Jesse olivat rautaa. Pientä ratkaisun makua alkoi näkyä noin kymmenen minuuttia ennen loppua, kun Karhujen Turunen passitettiin jäähylle kädellä pelaamisesta. Jäähyä kerkeää kulua vain alle puoliminuuttia, kun ajassa 49.31 Happee siirtyy 3-5 johtoon. Päivän maestro #16 Paanasen Jokke merkkauttaa jo päivän neljännen syöttöpisteensä, kun hän malttaa katsoa viivassa oikein raon, josta hän sijoittaa pallon #77 Matias Lämsän lapaan ja viime aikoina hyvän maalivireen löytänyt Matsku napauttaa pallon verkon perukoille. Tämän jälkeen Karhut painoi entistä enemmän Happeen päätyyn ja viitisen minuuttia ennen loppua Veeti-Valtteri Turunen sikee päivän toisellaan tilanteeksi 4-5. Jännäksihän se vielä meni... Juonipaljastus kuitenkin tässä vaiheessa, että Karhut eivät enää maaleja iskeneet ja viimeinen naula Karhujen arkkuun iskettiin ajassa 59.21; Karhujen alin pelaaja menettää pallon kun joukkue pelaa ilman maalivahtia, ja #5 Eelis Kovala (tästä lähtien Kovaltsuk) iskee tilanteeksi 4-6! Samalla hän täydentää uransa ensimmäisen hattutempun ja sadoittain hattuja lentää Porin Urheilutalon kentälle (tässä yhtälössä saattoi olla pieni kirjoittajan lisä). Karhujen loppukiriä ei myöskään nähdä, kun maalin jälkeen heidän kapteeniltaan palaa käämi suojalasejaan kohtaan ja tästä tuomaristo päättää näyttää hänelle paloauton väristä korttia, jotta kaveri pääsee vähän muita ennen suihkuun rauhoittumaan. Pian summeri soi ja Happee palaa voittojen tielle lyhyen korpivaelluksen jälkeen :)

Sellainen show se. Olipahan ainakin katsojaystävällistä sählypalloilua. Happeella voiton avaimina tietenkin koko joukkueen taisteleva ja uhrautuva esitys, mutta yksilötasollakin esiin on nostettava kolme pelaajaa: hattutempun iskenyt #5 Eelis Kovala, neljä maalia alustanut pelinrakentaja ja vartaloharhautusten itse herra ja hidalgo #16 Joel Paananen sekä 30 torjuntaa napannut ja yhden kauden parhaista peleistään pelannut maalivahti #25 Jesse Jokela.


Ottelun kaikki komeat osumat ja muutkin pelitilanteet voit ihastella YouTubesta myös jälkikäteen ja ottelun tarkemmat statistiikat puolestaan löytyvät Salibandyliiton Tulospalvelusta.

Kuten sarjataulukko osoittaa, tämä sarja tulee olemaan loppuu asti todella tiukka, kun taistellaan Playoff- paikoista (paitsi Classic, jolla on mestaruuslippikset jo tilattu). Neljän ottelun tappioputkikaan ei meidän menoa liikaa haitannut, ja kun sarjaa on jäljellä seitsemän pelin verran, löytyy Happee täysin tavoitteiden mukaisesti Lohkon A sijalta numero 4.

Pitkään ei voittoa voida jäädä juhlistamaan, sillä tiukka ottelutahti jatkuu jo tämän viikon sunnutnaina, kun "paikallisvastustajamme" Mikkelin Hatsina saapuu Palokan hornankattilaan. Otteluennakko luettavissa perjantaina, pysy kanavalla siis ;)

#voittorytkettä

- JK -

Tilastot
Karhut

4 - 6

1 - 32 - 11 - 2
6'MaaliKovala Eelis
6'MaalisyöttöPaananen Joel
9'MaaliPulkkinen Jere
9'MaalisyöttöPaananen Joel
12'MaaliKovala Eelis
12'MaalisyöttöPaananen Joel
35'MaaliÅkerlund Miro
35'MaalisyöttöHeiska Aapo
37'Jäähy: 2minHeiska Aapo
49'MaaliLämsä Matias
49'MaalisyöttöPaananen Joel
59'MaaliKovala Eelis

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

Happee Ry

0792665-8

Toimisto: Pääskyntie 4

40320 JYVÄSKYLÄ