17
HEL
10.00
Happee Naiset, II-DIV

O2-Jkl II - Happee   9 - 2

Palokan Koulu

O2 pisti Happeen kylmäksi Jyväskylän derbyssä

Ennen kahta viimeistä turnausta lohkon tilanne on kannaltamme vakiintunut uomiinsa. Vaikka sekä nousu-, että putoamiskamppailua käydään kiivaana, etäisyytemme kumpaankin päähän on jo niin suuri, että sijoituksemme tulee olemaan tukevasti keskikastissa – kuten kauden alussa tavoite tietysti olikin. Niin sanotusti ”paineettomasta tilasta” huolimatta kotiturnaukseen lähdettiin jännittynein mielin, sillä vastaan olivat asettumassa O2-Jyväskylä II sekä MIG, eli juuri ne kaksi joukkuetta, jotka kamppailevat tiukasti keskenään nousukarsintapaikasta, ja joilla ei ollut varaa meitä vastaan pudottaa pisteitä.

Tämä näkyi aamupelissä vastaan asettuneen O2:sen otteissa, kuten epäilemättä myös se, että he olivat kauden avauspelissä kärsineet meitä vastaan jokseenkin yllättävän 2-1-tappion. Vastustaja oli selvästi saapunut kentälle revanssimielessä ja täydellä teholla, kun taas meillä kului ensimmäinen erä heräilemiseen. Kotiturnaukset ovat aina haastavia, sillä peliin valmistautumisen lisäksi keskittyminen pitää suunnata tusinaan muuhunkin asiaan, kuten kahvion ja toimitsijapöydän järjestelyyn, ja alkulämmittely oli yhden jos toisenkin mielestä jäänyt sekavaksi ja pinnalliseksi. Mikään ei silti oikeuta sitä luokattoman unista sivustakatsomista, jota joukkueemme kollektiivisesti harrasti pelin ensimmäiset hetket. O2 teki tänä aikana täsmälleen mitä tahtoi, ja 3-0-tilanteessa otimme aikalisän jo kahdeksannella minuutilla. Loppuerä ei ollut kuitenkaan sen valoisampi, pitäen sisällään vielä yhden alivoiman ja kaksi takaiskuosumaa lisää. Ensimmäisellä erätauolla peli oli 5-0, eikä O2 tämän enempää siimaa tarvinnut. Sosiaalisessa mediassa ”huippujännittäväksi” mainostetun derbyn ainoa jännitys oli näin ollen sitä mailanpuristamista, josta joukkueemme peli ensimmäisen erän aikana koostui.

Loppupelin teema oli kasvojen peseminen ja oman suorittamisen nostaminen takaisin sille tasolle, jolle tiesimme oikeasti yltävämme. Tiivistimme peluutuksen kahteen ketjuun, ja saimmekin pientä lohtua 5-1-kavennusosumasta, jonka Emma ja Netta järjestelivät taitoa ja tuuria yhdistelevällä pomputtelukuviolla. Pyrimme saamaan O2:sen tehoketjua kuriin inhorealistisella kilpikonnapuolustuksella, sillä aina kun johonkin väliin aukesi pisarakin tilaa, se käytettiin armottomasti hyväksi. Hanna teki kaikkensa pitääkseen lukemat säällisinä muutamalla paraatitorjunnalla, mutta pari kertaa O2 sahasi kuviomme rikki toisessakin erässä – toiselle erätauolle mentäessä peli oli 7-1, mutta olimme onnistuneet hilautumaan tempoon sentään hieman paremmin kyytiin.

Kolmas erä noudatteli pitkälti samanlaista kaavaa, ja valtaosa siitä vietettiin meidän kenttäpuoliskollamme. O2 ei hellittänyt otettaan, ja teki jälleen kaksi maalia, meidän vastatessa niin ikään jälleen yhdellä. Veeran onnistui vapauttaa Roosa Karjalainen nokkelalla syötöllä nokikkain maalivahdin kanssa, ja viimeistely oli niin ikään tyylipuhdas. Kyseinen maali olikin mukava yksittäinen väläytys siitä, mihin pystymme – kunpa niitä olisi vain tapahtunut pelin aikana hieman useammin. 9-2-loppulukemat olivat kylmäävät, vaikkakin ilman sysimustaa avauserää ne olisivat voineet näyttää hieman nätimmiltä, sen verran paremmin pystyimme vastaamaan O2:sen tempoon kahdessa seuraavassa. Siihen ei silti jäänyt mitään epäselvää, kumpi on tämänkertaisessa derbyssä paremmalla jalalla liikkeellä, kumpi halusi voittoa enemmän, ja kumpi sen täysin ansaitsi.

Näin ollen selittelyt jätettiin myös ottelun loputtua väliin ja alettiin odottaa iltaa ja seuraavaa kivikovaa vastustajaa.

  • Tanja #91 (tiedostusvastaavasijainen)
Tilastot
O2-Jkl II

9 - 2

5 - 02 - 12 - 1
10'Jäähy: 2minPesonen Emilia
18'MaaliTaavettila Emma
18'MaalisyöttöKalenius Netta
37'MaaliKarjalainen Roosa
37'MaalisyöttöTukia Veera

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

Happee Ry

0792665-8

Toimisto: Pääskyntie 4

40320 JYVÄSKYLÄ