Happeen Naiset yhä tappioitta kakkosdivarissa – RSS Panthersin kanssa tiukka tasapeli

Kauden toinen turnaus sateisena lauantaina 28.10 sijoittui Tampereelle, joten saimme ensimmäistä kertaa tänä syksynä kulkupeliksemme sponsorimme Pohjolan Matkan linja-auton. Flunssa-aallot ja loukkaantumiset olivat tehneet tuhojaan eritoten pakkiosastolla, mutta joukkueemme rosterin leveys ja mukautuvuus nousi kunniaan, kun päivän kuluessa sekä Mari että Netta loikkasivat hyökkäyspäästä paikkaamaan. Viimeisten viikkojen aikana oli ketjukoostumuksille suunniteltu ja harjoiteltu omia hyökkäyspään ja etenkin kulmien vaparikuvioita, ja niitä palauteltiin ahkerasti mieleen bussimatkan aikana.

RSS Panthers oli ensimmäisen turnauksen jälkeen seuranamme sarjan kärkikolmikossa tasapistein, mutta hitusen parempi maaliero oikeutti heidät pykälää ylemmäs. Ottelusta oli siis odotettavissa äärimmäisen tasaista ja fyysistä vääntöä, ja valmennusjohto tiesi kertoa kaverin riveistä muutaman erityislahjakkaan yksilön, johon kiinnittää huomiota.

Panthersilla oli jo yksi peli alla, mutta valitettavasti se väsymyksen sijaan näkyi ottelun alkaessa huomattavasti parempana virittyneisyytenä ja valmiutena, kuin meillä oli. Rehellisesti voi sanoa, että ensimmäinen viisitoistaminuuttinen otettiin aivan vastaan ja katseltiin meininkiä vähintään pari askelta perässä joka tilanteessa. Tuomarit eivät muutamalla silmienpyörittelyä aiheuttaneella vihellyksellä auttaneet, mutta – vielä tässä vaiheessa – ongelmista ei voinut syyttää sitä. Pikkuhiljaa saimme kammettua itseämme paremmin peliin mukaan, Hanna otti muutaman oivallisen kopin pitäen tilanteen maalittomana erätaukoon saakka, ja patisti tauolla kenttäpelaajiakin paremmin jatkuvasti vaarallisten laukausten tielle.

Toisessa erässä saimme hieman asetelmia käännettyä ja onnistuimme luomaan pitempiä painostusjaksoja, mutta vedot viuhuivat toistuvasti maalin ohi ja yli. Vastustaja oli hyvin rutinoitunut ja hyökkääjät vaihtoivat paikkoja nopeasti ja tottuneesti, mutta suurimman osan aikaa puolustusmuodostelmamme kesti. Aina jostakin löytyi joku katkomaan viimeistä syöttöä, riistämään palloa ja estämään vetoa. Jonkun kerran taisi kilahtaa tolpassakin. Peli eteni itsepäisesti 0-0-tilanteessa yli puolen välin, kunnes saimme vapaalyönnin keskiviivan tuntumasta. Kun Mari asettui pallon taakse, allekirjoittanut totesi penkiltä jotakin sellaista kuin ”Nyt siihen viereen Emilian lapaan ja takakulma sanoo räps”, ja katseli sekuntia myöhemmin, kun täsmälleen tämä toteutui. 1-0-johdossa mentiin toiselle erätauolle.

Pelin voimasuhteet heilahtelivat läpi ottelun, ja kolmannessa erässä otettiin taas hetkittäin lukua kaverin myllytyksessä. Ikävä kyllä tämä johti myös tasoitusmaaliin, kun niin pienestä kulmasta, ettei sen olisi pitänyt terveellä järjellä olla edes mahdollista, lähti aivan karmaiseva pyssy takayläkulmaan. Nuolimainen kuti oli niin kova ja millintarkka, ettei edes Hannalla ollut siihen minkäänlaista sanavaltaa. Myöhemmin samainen pelaaja eliminoi vielä mahdollisen virhetulkinnan siitä, että kyseessä olisi ollut ”kerran elämässä”-tuuri, lataamassa tismalleen samanlaisen unelmavedon, joka kuitenkin meidän onneksemme tällä kertaa kolisutti vain yläputkea. Happeella oli myös omat paikkansa korjata täysi pistepotti, mutta kumpienkaan tolppien väliin palloa ei saatu toimitettua kuin kertaalleen, ja ottelu päättyi tasan 1-1.

Peli oli juuri niin äärimmäisen tiukka kuin osattiin odottaakin, eikä pistejakoa voi ottelutapahtumien valossa pitää vääryytenä. Joitakin meitä vastaan tapahtuneita omituisia vihellyksiä – joiden kummallisuuden, huomionarvoista kyllä, myönsi myös vastustajan valmentaja – ihmeteltiin hetki, mutta sitten tuomarityöskentely päätettiin jättää unohduksiin ja kääntää katseet kohti YPA-peliä. Emmepä osanneet aavistaa, mitä olisi tulossa.

#91 Tanja (tiedotusvastaavasijainen)