12
TAM
18.30
Happee Miehet, Salibandyliiga Miehet

Indians - Happee   5 - 9

Otahalli

Happee aloitti vuoden voitokkaasti

Happee suunnisti perjantaina Espooseen Indiansin vieraaksi. Otahallissa pelatussa ottelussa hirvet olivat läpi ottelun askeleen vastustajaansa edellä.

Iltapuhde käynnistyi Happeen kannalta ikävästi, kun kotijoukkueen Teemu Venäläinen vei isännät 1-0 johtoon terävästä vastahyökkäyksestä. Hirvilauman kuittaus tuli muutamaa minuuttia myöhemmin, kun Vili Liponen toi Happeen tasoihin komean syöttökombinaation päätteeksi. Tuomas Harjula ehti nostaa Indiansin uudestaan johtoon, mutta Jami Mannisen tarkka laukaus ja Liposen illan toinen onnistuminen siivittivät Happeen 2-3 johtoon vielä ennen erätaukoa.

Toisessa erässä hirvilauma jatkoi tehokasta menoaan. Indiansillakin oli omat paikkansa, mutta tolppien väliin osui ainoastaan Happee. Erän alussa Asko Huisman pääsi näyttävän hyökkäyksen jälkeen siirtämään pallon kotijoukkueen maaliin. Ottelun saavutettua puolivälinsä Jami Manninen ja Peter Kotilainen lisäsivät Happeen johtolukemiksi jo 2-6.

Kolmannessa erässä Indians lähti jo aikaisessa vaiheessa hakemaan rohkeasti kavennusosumia ilman maalivahtia pelaten. Kotijoukkue pyörittikin peliä pitkiä pätkiä Happeen päädyssä kuudella viittä vastaan. Peter Kotilaisen ja Jami Mannisen tyhjään maaliin iskemät osumat karistivat kuitenkin loputkin toivon rippeet Indians-leiristä. Ottelun viimeisellä kymmenminuuttisella hirvien ote pääsi hieman herpaantumaan, eikä Indians jättänyt tilaisuutta käyttämättä. Kolme kavennusosumaa jäivät silti lähinnä kosmetiikaksi, ja Happee korjasi voiton lukemin 5-9.

Ailahtelevan OLS-pelin jälkeen Indians-ottelu oli jo selvästi askel parempaan suuntaan. Happeen tehomiehinä kunnostautuivat etenkin Jami Manninen (3+1) sekä Peter Kotilainen (2+1).

Kahdesta edellisestä ottelusta Happeen kokoonpanosta poissa ollut Peter Kotilainen oli tyytyväinen omaan suoritukseensa.

- Mukavaa oli päästä pitkästä aikaa pelaamaan. Jalkakin liikkui paremmin, kuin olin etukäteen uumoillut. Jaksettiin painaa hommia yhteisen hyvän eteen koko joukkueen voimin, ja lopputulos näkyi taululla, Kotilainen summasi.

Happeen päävalmentaja Mikko Lehto kelpuutti myös joukkueen esityksen.

- Tultiin peliin terävästi ja vietiin ensimmäisen erän maalipaikat melko suvereenisti. Yritettiin pitää vastustajan vastahyökkäykset minimissä läpi ottelun, mutta toisessa erässä teesi ei täysin toteutunut. Indians ei kuitenkaan saanut palloa sisään, ja itse osuttiin kolmesti. Viimeinen erä olikin sitten varsin rikkonaista, kun vastustaja pelasi paljon ilman maalivahtia. Erittäin tyytyväinen olen kahteen pisteeseen, Lehto ruoti.

Happee pelaa seuraavan kerran keskiviikkona 17.1. Tuolloin päästään pitkästä aikaa hirviteatteriin, jonne vieraaksi saapuu aina tunteita herättävä SPV.

Maalikooste


Lehdistötilaisuus


Tilastot
Indians

5 - 9

2 - 30 - 33 - 3

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

Happee Ry

0792665-8

Toimisto: Pääskyntie 4

40320 JYVÄSKYLÄ