16
JOU
18.30
Happee Miehet, Salibandyliiga Miehet

Happee - Eräviikingit  7 - 9

Monnari

Hirvet tappion saattelemina joulutauon viettoon

Happee isännöi lauantaina EräViikinkejä kalenterivuoden viimeisessä kotiottelussa. Äärimmäisen tehokkaasti maalipaikkansa hyödyntänyt vierasjoukkue karkasi kahden ensimmäisen erän aikana tavoittamattomalle karkumatkalle.

Ottelun alku oli hienoista Happeen hallintaa. Illan avausmaalista vastasi kuitenkin EräViikinkien Miko Kailiala, jonka kova laukaus painui verkkoon otettuaan kimmokkeen Happee-puolustuksesta maalinedustalla. Jalo Kouvonen tasoitti pelin erän puolivälissä, mutta ensimmäisen erän jälkimmäinen puolisko oli tuloksellisesti vierasjoukkueen juhlaa. Helsinkiläiset upottivat palloa maaliin kovalla prosentilla, ja hirvet joutuivat poistumaan erätauolle lukemissa 1-4.

Toinen erä käynnistyi hirvien kannalta murheellisesti, kun Kailiala upotti hieman onnekkaasti illan neljännen maalinsa heti ensimmäisessä vaihdossa. Vierasjoukkue tehtaili heti perään kaksi maalia lisää ja siirtyi jo ratkaisevan oloiseen 1-7 johtoon lamaantuneen hirvilauman seuratessa kenttätapahtumia aitiopaikoilta. Asko Huismanin 2-7 kavennusmaali oli laiha lohtu helsinkiläisten onnistuttua erän lopussa vielä kertaalleen.

Kolmanteen erään Happee saapui kovaa rynnistäen. Edes Jani Kukkolan iskemä 2-9 osuma ei lannistanut hirviä, vaan kotijoukkue pörräsi EräViikinkien päädyssä pyörremyrskyn lailla. Painostus tuotti tulosta ja Happee rakensikin kelpo kirin kuroen helsinkiläisten etumatkaa kiinni maali kerrallaan. Aika loppui kuitenkin kesken, eivätkä hirvet päässeet lopulta kahta maalia lähemmäksi. EräViikingit nappasi näin sarjapisteet mukaansa tuloksella 7-9.

Hirviteatterin hahmo oli tehopisteet 5+1 summannut EräViikinkien Miko Kailiala. Happeen parhaana palkittiin puolestaan pörssit 1+4 koonnut puolustaja Jalo Kouvonen.

- Ensimmäiset kaksi erää olimme vastustajaa perässä ja päästimme heidät liian helposti maalipaikoille. Viimeisessä erässä ei ollut sitten enää mitään hävittävää, ja saatiinkin hyvä hirvirytke käyntiin. Yhden erän hyvä suorittaminen ei kuitenkaan riitä voittoon, Kouvonen pohdiskeli ottelun jälkeen.

Päävalmentaja Mikko Lehdon mukaan kotijoukkueen esitys oli kaukana tasapainoisesta.

- Pelin alku oli meille todella vaikea, kun vastustaja upotti palloa verkkoon käytännössä jokaisesta paikastaan. Yksi viisikko suoriutui pelistä erinomaisesti, mutta kaksi muuta eivät millään meinanneet saada hommaa toimimaan. Kolmannessa erässä haettiin kavennusosumia aikamoisella riskillä ja se tuotti tulosta, vaikka aika loppuikin kesken. Tappio kirvelee paljon, Lehto totesi.

Happee putosi tappion myötä sarjataulukossa kuudennelle sijalle. Hirvet nähdään tositoimissa seuraavan kerran 30.12., kun joukkue matkustaa Ouluun OLS:n vieraaksi.

Ottelun tilastot

Maalikooste


Lehdistötilaisuus


Tilastot

7 - 9

Eräviikingit
1 - 41 - 45 - 1

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

Happee Ry

0792665-8

Toimisto: Pääskyntie 4

40320 JYVÄSKYLÄ