29
MAR
18.00
Happee Miehet, Salibandyliiga Miehet

Classic - Happee   10 - 2

Tampere Arena

Hirvet jäivät Classicin jalkoihin

Happee matkusti keskiviikkona Tampereelle Classicin vieraaksi. Sarjakärki näytti ottelussa vahvan nykyvireensä ja jätti hirvet tylysti sivustaseuraajan rooliin.

Ottelun alku oli varsin tunnustelevaa peliä. Molemmat joukkueet pitivät vuorotellen pallo pitkiäkin jaksoja, mutta maalipaikoilla ei avauserässä mässäilty. Classic sai kuitenkin maalihanansa auki erän puolivälissä Sami Johanssonin onnistuttua ylivoimalla. Happeen pelistä puuttui ensimmäisessä erässä rohkeus täysin, eikä kotijoukkueen puolustuksen pitävyys joutunut juurikaan testiin. Juuri ennen erätaukoa Lassi Vänttinen vei isännät kahden maalin johtoon laukomalla pallon vastahyökkäyksestä tarkasti Happee-maalin takanurkkaan.

Toiseen erään hirvet tulivat hieman terävämmin, ja erän alkupuolella Happee sai rakennettua muutamia hyviä maalipaikkoja. Huono viimeistely ja Classic-vahti Lassi Torisevan hyvät torjunnat pitivät kuitenkin kotijoukkueen maalin koskemattomana. Ottelun ratkaisuksi muodostui toisen erän jälkimmäinen puolisko, kun Classic pisti isompaa vaihdetta silmään ja latoi pallon Happeen rysään lyhyen ajan sisään peräti kuudesti. Maaleja edelsi usein hirvien pallonmenetys ja hidas reagointi tilanteeseen.

Ottelun kolmannessa erässä oli vahvaa pelailun makua. Classic tyytyi pitämään palloa omalla alueellaan ja hirvetkin olivat jo alistuneita kohtaloonsa. Veli-Matti Hynynen toi kahdella osumallaan pientä lohtua vierailijoille ja varmisti, ettei Happee jäänyt sentään nollille. Myös Classic osui erässä kahdesti, joten summerin soidessa digitaalit osoittivat kotijoukkueen murskavoittoa lukemin 10-2.

Classicin tehokkaimpia olivat tehopisteet 2+1 mieheen kirjauttaneet Lassi Vänttinen ja Aaro Helin. Myös Krister Savonen (1+2) onnistui tehtailemaan kolme tehopistettä. Happeen Veli-Matti Hynynen osui puolestaan kahdesti.

Hirvipuolustaja Eemil Ukkonen kummasteli pelin jälkeen joukkueen vaisua ilmettä.

- Ei mennyt tämä peli alkuunkaan siten, miten olimme suunnitelleet. Toki maalipaikkoja meilläkin oli jonkin verran, mutta vastustajalla niitä olikin sitten hieman enemmän ja laadukkaasti kyllä ne käyttivät. Kokonaisuutta ajatellen olimme kuitenkin monta askelta perässä läpi ottelun, Ukkonen perkasi.

Happeen päävalmentaja Mikko Lehto totesi ammuksen jääneen tällä kertaa piippuun.

- Surullinen oli meidän esitys tänään. Ensimmäisessä erässä olimme pelokkaita, emmekä saaneet pallollista peliä käyntiin. Toiseen erään pallon kanssa tekeminen parani, mutta viisikkotasapaino ja puolustuspeli romahtivat täysin. Kolmas erä sitten vaan pelailtiin pois alta. Pystymme varmasti parempaan, kuin mitä nyt kentällä esitettiin. Toisaalta tämä peli nosti hyvin esille ne asiat, joissa meillä riittää eniten kehitettävää, Lehto pohti.

Kauaa ei hirvilauma ehdi tappiota murehtia, sillä pelit jatkuvat tulevana sunnuntaina vierasottelulla Hämeenlinnan Steelersia vastaan. Seuraava kotiottelu pelataan puolestaan itsenäisyyspäivän aattona 5.12, jolloin hirviteatteriin saadaan vieraaksi Suomi 100 –juhlaotteluun SB Welhot.

Ottelun tilastot

Ottelukooste


Lehdistötilaisuus


Tilastot
Classic

10 - 2

2 - 06 - 02 - 2

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

Happee Ry

0792665-8

Toimisto: Pääskyntie 4

40320 JYVÄSKYLÄ