12
MAR
18.00
Happee Miehet, Salibandyliiga Miehet

SalBa - Happee   3 - 7

Satakunnan AMK

Happee palasi voittokantaan Raumalla

Happee reissasi isänpäivän kunniaksi länsirannikolle ottamaan mittaa Rauman SalBasta. Hirvet pelasivat pitkästä aikaa ehjän ottelun ja palasivat voittokantaan kolmen tappion jälkeen.

Ottelun ensimmäinen erä käynnistyi tunnustelevissa merkeissä. Kotijoukkue SalBa hallitsi erän alussa palloa, mutta pienen tunnustelun jälkeen ote siirtyi hienokseltaan hirville. Erän ainoasta maalista vastasi Happeen Eemil Ukkonen, joka viimeisteli komealla laukauksella kauden ensimmäisen osumansa ohi SalBa-vahti Teemu Kortelaisen. Kovin montaa maalipaikkaa ensimmäinen kaksikymppinen ei kuitenkaan tarjonnut.

Toisessa erässä Happee otti pelin haltuunsa. Pirteästi läpi ottelun esiintynyt Panu Kotilainen laukoi ensin hirvien toisen osuman onnistuneen karvauksen jälkeisestä pelinkäännöstä ja pian Petri Kauko siirsi ylivoimalla vierailijat 0-3 johtoon Jami Mannisen loistavasta tarjoilusta. Kun erän lopulla Toni Kuosmanen, Otto Tikka ja Kauko illan toisellaan lisäsivät Happeen etumatkaa, alkoi ilmassa olla ratkaisun makua.

Kolmanteen erään SalBa tuli vielä yritteliäällä ilmeellä, mutta hirvien tiivis viisikkopelaaminen tuntui tylsyttävän raumalaisten aikeet kerta toisensa jälkeen. Jonne Junkkarinen ehti jo sijoittamaan ylivoimalla lukemiksi 0-7, ennen kuin SalBa sai maalihanansa auki. Niko Kaerla toi pientä lohtua kotijoukkueelle onnistumalla pelin lopussa kahdesti SalBan pelatessa ilman maalivahtia ja Jani Lehtoniemi tälläsi kymmenen sekunttia ennen päätössummeria pelin loppulukemiksi 3-7.

Ottelu oli kokonaisuutena Happeelta hyvä suoritus, ja SalBa oli oikeastaan läpi ottelun muutaman askeleen hirviä perässä. Puolustuspäässä Happee onnistui pitämään raumalaiset poissa maalipaikoilta, eivätkä hirvet päästäneet pelissä yhtään maalia tasaviisikoin pelatessa.

Puolustaja Otto Tikka piti Happeen esitystä kelvollisena.

- Startti oli hieman tahmea pitkän tauon jälkeen, mutta päästiin melko hyvin peliin kiinni ja naulattiin ottelu toisen erän onnistumisilla. Tämä peli oli meiltä kaiken kaikkiaan hyvä tasonnosto pariin edelliseen peliin nähden, Tikka totesi.

Päävalmentaja Mikko Lehdon mukaan Happee sai Raumalta sen, mitä sieltä lähdettiin hakemaan.

- Oikein tyytyväinen olen kahteen pisteeseen. Niitä täältä tultiin hakemaan ja ne myös saatiin. Lähdettiin vähän hitaasti liikkeelle, mutta kaksi erää pelattiin varsin hyvin. Pelikuri piti tänään, vaikkakin vastustaja pääsi tuossa lopussa iskemään kolmesti ilman maalivahtia pelaten, Lehto kommentoi.

Happee pelaa seuraavan kerran tulevana perjantaina 17.11, jolloin hirviteatteriin saapuu vieraaksi Tampereen Koovee klo 18.30.

Ottelun tilastot

Maalikooste ja lehdistötilaisuus



Tilastot
SalBa

3 - 7

0 - 10 - 53 - 1

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

Happee Ry

0792665-8

Toimisto: Pääskyntie 4

40320 JYVÄSKYLÄ