Vaivaiset kymmenen tuntia myöhemmin yritimme herätellä itseämme vastuuturnaukselle tyypillisestä toimitsemiskuplasta siihen tosiasiaan, että peli olisi taas edessä. Yhtenä herättelijänä toimi sen huomaaminen, että vastustajallamme Urholla oli mukanaan muutama täsmävahvistus, ja ottelusta oli selvästi tulossa nopeatempoisempi ja fyysisempi kuin kenties oli ennakoitu.

Mutta kuten ennenkin on todettu, tällaiset ottelut tuntuvat monesti toimivan paremmin meidän joukkueellemme ja ennen kaikkea muutamille nimeltä mainitsemattomille pelaajille, jotka mainitsemme kohta nimeltä. Etenkin hyökkäysvitja Sohvi-Hanna M.-Ansku järjesti avauserässä melkoisen show’n vastustajan päädyssä. Alle puolentoista minuutin pelin jälkeen Ansku tykitti 0–1-maalin, Sohvi säesti reilut kolme minuuttia myöhemmin 0–2:een ja Hanna M. täydensi erän jälkipuoliskolla lukemat 0–3:een. Tätä kaiken kaikkiaan hyvin dominoivaa suoritusta oli kiittäminen siitä, että saimme otteluun heti alusta saakka niin tukevan jalansijan, ettei hermoilulle ollut tarvetta missään vaiheessa.

”Ei hermoilua” oli ottelun teema toisessa erässä, vaikka lisää maaleja ei syntynytkään. Pidimme palloa ja tulimme paineen alta pois hallitusti, ja vaikka vastustaja iski odotetusti kiinni kovalla sykkeellä, puolustuspäässämme oli tarjolla pääasiassa makuupaikkoja. Tällä osa-alueella kunnostautuivat erityisesti Erika sekä normaalisti hyökkääjän roolissa esiintyvä Siiri J., joka hoiti itselleen vieraamman ja mukamas vaikeamman tontin alusta loppuun johtajan elkein. Toisen erän ainoa tilastomerkintä oli Urhon ottama kahden minuutin rangaistus, mutta ylivoimakoostumus ei tällä kertaa onnistunut lisäämään johtoamme.

Kolmannen erän alussa jouduimme itse alivoimalle Erikan estettyä vastustajan etenemisen liian lähellä laitaa, joskin ”joutuminen” on tässä yhteydessä hieman kyseenalainen termi. Ansku, joka oli jo aikaisemmin todennut, että alivoimamaali maistuisi pitkästä aikaa, sai valmennuksen suunnalta kehotuksen karata ylös tilaisuuden tullessa. Kun oman pään kulmavapari pelattiin nopeasti pitkänä kaaripallona, Ansku teki työtä käskettyä, pääsi läpiajoon ja viimeisteli viileästi 0–4.

Tämän jälkeen tukossa ollut peli aukesi hieman muillakin viisikoilla. Erätauolla oli peräänkuulutettu enemmän paikanvaihtoja ja fiksumpaa pyöritystä koko ketjun voimin, ja yhden tällaisen setin seurauksena Mari pääsi jälleen viskaamaan viivasta ”lehtikaali”-maalin. Toisin kuin aiemmat taivaalta laskeutuneet, tämä tuli maita pitkin, mutta maalivahdilla ei hyvän maskipelaamisen ansiosta ollut mitään mahdollisuutta ehtiä reagoimaan. Loppulukemat 0–6:een viimeisteli Veera T., joka onneksi korjasi toisesta aallosta parempaan talteen allekirjoittaneen maalin eteen heittämän ”toivotaantoivotaan”-syötön, joita oli vastikään kielletty enää laittamasta.

Loppukaneettina voidaan todeta, että nämä kaksi voittoa tulivat kahden aika laadukkaan, melko hyvin kasassa pysyneen ja nousujohteisen suorituksen, jossa jokainen pelaaja hoiti hommansa, seurauksena, ja niistä on hyvä jatkaa. Tämä jatko on edessä kalenterivuoden viimeisessä turnauksessa 18.12, ja sen kauemmas kuin Muurameen ei tarvitse silloinkaan lähteä.