12
TAM
13.00
Happee Naiset, N2D

Happee Naiset - MIG  3 - 5

Vaajakosken Liikuntahalli

Loppuhetkien hyvä taistelu ei riittänyt – MIG karkasi 5-3-voittoon

Tiukasti lohkovoitosta taisteleva MIG oli joulukuussa järjestetyssä kotiturnauksessamme ottanut selkeän revanssin ensimmäisen keskinäisen kohtaamisen voitostamme, ja nyt vuorossa oli peräti kauden kolmas perättäinen mittelö välillämme. Kuten yleensä, ohjelmanumeroilta ei vältytty ja taistelupareja muodostui jälleen kerran.

Ottelun alku oli kannaltamme mitä synkein, kun MIG karkasi viidessätoista sekunnissa johtoasemaan, jota ei luovuttanut enää ottelun aikana käsistään. Nopea hyökkäys laidan kautta ja kääntö maalinedustalle teki tuhoisaa jälkeä – ja tämä selkeän harjoiteltu ja runsaasti viljelty kuvio sekä tehokkuus maalin edessä olivat isossa roolissa myös myöhemmin, kun ottelu lopullisesti ratkaistiin.

Edellisessä kohtaamisessa MIG:n peli oli pyörinyt hyvin pitkälti heidän puolustajiensa kautta, joiden viivasta lähteneet vedot olivat tuottaneet meille suuria ongelmia ja useampia takaiskumaaleja. Tätä ja laukaisutilan pois ottamista olikin painotettu ennen peliä, ja pitkälti viivapelote onnistuttiinkin poistamaan tunnollisella peittämisellä. MIG sai kuitenkin onnistumisensa muualta, erityisesti jo mainitulta maalialueeltamme, jossa emme pystyneet pysymään koko peliä tarpeeksi terävinä. 0-2-maalinsa kaveri nuiji ärsyttävästi noin neljännestä paluupallostaan lähes koko viisikkomme estelyistä huolimatta, kun taas itse olimme paikoin suorastaan neuvottomia siitä, miten päästä edes keskiviivan ylitse.

Ratkaisuksi löytyivät pitkät pallot, ja toisessa erässä peli alkoi aueta enemmän. Pakit avasivat peliä rohkeasti ja lupaavan näköisiä hyökkäyksiä soljui molempiin päihin. Meillä ne vain jäivät valitettavasti vaille lopullista onnistumista parista jo maaliviivaa kutitelleesta mahdollisuudesta huolimatta. MIG:llä vastaavat tähdet sen sijaan olivat kohdillaan – nopean vastahyökkäyksen päättänyt laukaus oli menossa sekä yli että ohi, mutta osui joukkuekaveria päähän (tai rintakehään, miten sen ottaa) ja putosi tälle täydellisesti verkkoon lakaistavaksi. 0-3-tilanteessa alkoi olla jo sellaista makua, että seuraava maali ratkaisisi, saataisiinko pelistä vielä taistelu aikaiseksi. MIG saikin pari minuuttia ennen erän loppua loistavan tilaisuuden neljännen naulan lyömiseksi, kun Emilian happeelaisittain ihan puhtaalta näyttänyt pallontavoittelu tuomittiin rangaistuslaukauksen arvoiseksi.

Kyseessä oli MIG:n kolmas meitä vastaan saama rangaistuslaukaus, ja kummallakin edellisellä kerralla Hanna oli vienyt tilanteesta pitemmän korren. Sama trendi jatkui, kun pallo karkasi ratkaisevalla hetkellä ja ajautui toivottoman pieneen vetokulmaan, ja näin ollen pääsimme päätöserään ”vain” kolmen maalin tappiolla.

Nollat taulussa menivät lopulta rikki ja pieni toivonkipinä syttyi heti kolmannen erän alussa, kun MIG:n puolustus saatiin aggressiivisella karvauksella haparoimaan, Roosa riisti pallon kulmasta ja tarjoili maalinedustalle allekirjoittaneelle, joka yksinkertaisesti siirsi pelivälineen viivan yli. Ilo kavennusmaalista oli kuitenkin lyhytaikainen, kun pelin hämmentävin episodi tapahtui vain pari minuuttia myöhemmin. MIG:n laukaus kävi hyvin nopeasti yläputkemme alla ja kimposi takaisin pihalle. Kaveri ehti jo tuulettaa maaliaan, mutta tuomari hylkäsi osuman ylärimana. Toinen tuomari (joka oli tapahtumahetkellä seissyt noin 20 metriä kauempana) oli kuitenkin sitä mieltä, että pallo oli käynyt sisällä. Minuutinmittaisen palaverin jälkeen jo kertaalleen näytetty tuomio vedettiin takaisin, maali hyväksyttiin sittenkin, ja peli oli 1-4.

Ei kuitenkaan auttanut jäädä ihmettelemään, miten jo annettu päätös voitiin tällä lailla peruuttaa (asian nielemistä saattoi tehdä hieman helpommaksi se, miten täysin selkeästi pallo oli maalissa käynyt). Lisää ihmeteltävää oli nimittäin tulossa vain viisitoista sekuntia myöhemmin, kun Anette sai kaksiminuuttisen jostakin, mikä mitä ilmeisimmin oli mailaanlyönti. Alivoimamme pysyi kuitenkin jälleen lujana, ja pian sen jälkeen 2-4-kavennus herätteli toivonkipinää vielä hetkeksi. MIG:n viivavedon blokkauksen jälkeen pääsimme kääntämään vuorostamme nopean vastahyökkäyksen, Miia vippasi allekirjoittaneelle pystysyötön suoraan juoksuun ja voi sanoa, että kerrankin osui ilmasta palloon tosipaikassa.

Momenttum oli hetken meillä ja paikat, yksi läpiajo mukaan luettuna, 3-4-kavennukseen ja todelliseen loppuhuipennukseen olivat – ja menivät. MIG:n viides maali, jälleen maalinedustalta kolmannesta irtopallosta, kaksi minuuttia ennen loppua repi kuitenkin eron taas liian suureksi. Kuudella kenttäpelaajalla pelaaminen näyttää kuitenkin toimivan, sillä Nea pääsi vielä minuutin kuluttua tuulettamaan päivän toista osumaansa, kun yritimme kiriä ilman maalivahtia. Aika kuitenkin loppui yksinkertaisesti kesken, eikä loppulukemia 3-5 voi pitää ottelutapahtumiin nähden turhan epäoikeudenmukaisina.

Tilastot

3 - 5

MIG
0 - 20 - 13 - 2
31'MaaliKivelä Tanja
31'MaalisyöttöKarjalainen Roosa
38'MaaliKivelä Tanja
38'MaalisyöttöSyrjä Miia
43'MaaliVihreäsaari Nea-Leena
43'MaalisyöttöKärkelä Anmariia

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

Happee Ry

0792665-8

Toimisto: Pääskyntie 4

40320 JYVÄSKYLÄ