1
JOU
13.00
Happee Naiset, N2D

Happee Naiset - MIG  2 - 1

Tamppi areena

Happeelta uskomaton ryöstö MIG:in kustannuksella – kohtaaminen jälleen varsinainen sirkus

MIG:iä vastaan pelaamiamme pelejä ei voi mitenkään väittää tapahtumaköyhiksi. Esimerkiksi edelliskauden jälkimmäinen kohtaamisemme oli voimasuhteiden vuoristoradan jälkeen päättynyt vastustajan voittoon lukemin 11-6 ja sisältänyt muun muassa yli puolenkymmentä yli- ja alivoimamaalia, läikkyviä tunteita sekä korkean mailan seurauksena auenneen silmäkulman. MIG oli myös lohkomme ainut joukkue, jolta emme olleet onnistuneet ikinä viemään pistettäkään, joten paljon kovempaa haastetta ei katkeran RoPo-tappion jälkeen olisi voinut eteen osua. Mutta niin kuin sanotaan, heti kolarin jälkeen kannattaa palata takaisin rattiin.

Vauhtia ja räiskettä ei puuttunut pelistä tälläkään kertaa, ja merkit tunteiden yliläikkymisestä olivat ilmassa jo alussa, sillä tuomarit vaikuttivat viheltävän vähän sitä sun tätä ja ottavan etenkin kroppaan pelaamiset tarkasti pois. Viiden minuutin kohdalla pääsimme ottelun ensimmäiselle ylivoimalle, kun Eve niitattiin vastustajan vaihtopenkin puolelle. Valitettavasti YV-pyörityksemme ei tuottanut tässä MIG-pelissä läheskään yhtä hyvää tulosta kuin edelliskerralla, vaikka saimme kokeilla hetken jopa 5 vs. 3-tilannetta omituisen kädelläpelaamisrangaistuksen seurauksena. Nämä olivatkin lähes ainoat hetket, kun saimme mainitsemisen arvoista painetta vastustajan päätyyn, sillä tasakentällisin peli pyöri täysin MIG:in mielen mukaan. Tilanne oli kuitenkin maaliton aina aikaan 11:39 saakka, jolloin vastustaja rynni väkisin laidalta maalille ja runnoi pelivälineen verkkoon Hannan ja pakkien sinnikkäistä vastusteluista huolimatta. Tämän jälkeen saimme jälleen yhden ylivoiman, kun tällä kertaa Emilia lanattiin vaarallisesti laitaa vasten, mutta kolmannenkaan kaksiminuuttisen aikana ei päästy Miian tolppalaukausta lähemmäs.

MIG:in fyysiset hyökkääjät aiheuttivat jatkuvaa uhkaa maalille ajoillaan, ja lopulta paine kulminoitui, kun Anette oli pakotettu rikkomaan rangaistuslaukauksen arvoisesti 2-0-maalin estämiseksi. Viimeistely-yritys kimposi kuitenkin tolpasta ulos – ”Tärisee!” kuten Roosa ”Robin” Karjalainen totesi – ja kuin ihmeen kaupalla pääsimme ensimmäiselle erätauolle vain yhden maalin takamatkalta. Ensimmäinen erä oli kuitenkin ollut täyttä MIG:in myllytystä (mikä on aika vaikuttavaa, kun ottaa huomioon, että he viettivät siitä noin kuusi minuuttia alivoimalla), ja Hannan käsittämättömät otteet maalinsuulla olivat ainoa syy siihen, miksi olimme pysyneet edes säällisesti pelissä mukana.

Toisessa erässä alkoi kuitenkin paukkua monessakin mielessä. Rutistimme kuin tyhjästä itsemme tasoihin, kun aggressiivisen koko ketjun rynnäkön jälkeen Eve sai lakaistua pallon MIG:in maalinedustalle, josta Emilia survoi vastustajien keskeltä varsinaisen tahtomaalin ja tilanteeksi 1-1. Pian tämän jälkeen Nea otti roolia puolustuspään vääntötilanteessa irrottamalla auliisti otteensa mailastaan, joka lensi muutaman metrin sievässä kaaressa ilman halki. Seurauksena oli MIG:ille kahden minuutin rangaistus vaarallisesta pelistä, mikä katkaisi täysin piuhat jäähyn saaneen kaverin kasetista. Muutamaa (kymmentä) tulikivenkatkuista protestia myöhemmin rangaistus oli muuttunut muotoon 2 + 10 ja omat joukkuekaverit yrittivät rauhoitella tilannetta. Tämäkään ylivoima ei tuonut toivottua tulosta, mutta nosti meidät ehkä hieman enemmän pelin tempoon mukaan. Tuomarit eivät ainakaan parannelleet asemiaan MIG:in silmissä, kun Netan lapa osui heidän läpiajossa olleen pelaajansa jalan alle ja tämä lensi näyttävässä kaaressa kentän pintaan saamatta kieltämättä perusteltavissa ollutta toista rangaistuslaukausta palkinnokseen.

Kolmas erä alkoi vaikeasti, kun Alma joutui jo puolen minuutin pelin jälkeen istunnolle mailaanlyönnistä, mutta MIG ei saanut onneksi ylivoimaansa hyödynnettyä sen paremmin kuin mekään. Hanna jatkoi paraatipelastuksiensa sarjaa ja tuntui pelaavan sellaisessa hurmostilassa, ettei ryöstövoitto tuntunut enää lainkaan mahdottomalta, jos vain saisimme puristettua yhden tarvittavan lisäosuman jostakin. Ratkaisuhetki tuli kuusi minuuttia ennen loppua, kun hyökkäystrio Netta-Emma-Ansku käänsi näyttävän vastahyökkäyksen, jonka päätteeksi Emman onnistui ohittaa sijoituksellaan MIG:in maalivahti ja siirtää meidät täysin absurdiin 2-1-johtoon.

MIG haki loppuun saakka raivokkaasti tasoitusta, mutta tällä kertaa puolustustaistelumme kesti, kun koko joukkue piti pään kylmänä ja purki tilanteita kärsivällisesti ja järkevästi. Näin ollen onnistuimme mitä epätodennäköisimmällä tavalla ottamaan ensimmäisen päänahkamme MIG:istä – ja mitä luultavimmin varmistamaan sen, ettei tunnetta ja taistelupareja puutu seuraavastakaan tapaamisestamme, joka on edessä jo heti ensi turnauksessa.

Tilastot

2 - 1

MIG
0 - 11 - 01 - 0
24'MaaliPesonen Emilia
24'MaalisyöttöKirmanen Eve
30'Jäähy: 2minRinta-Pollari Alma
38'MaaliTaavettila Emma
38'MaalisyöttöKärkelä Anmariia

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

Happee Ry

0792665-8

Toimisto: Pääskyntie 4

40320 JYVÄSKYLÄ