1
JOU
11.00
Happee Naiset, N2D

Happee Naiset - Ropo  2 - 3

Tamppi areena

Vastustaja käytti hyväkseen Happeen uinumisen – RoPoa vastaan kirvelevä 2-3-tappio

Päivän ensimmäinen vastustaja, nousijajoukkue RoPo, oli meille tuttu ryhmä parin kauden takaa kolmosdivariajoilta. Tuolloin keskinäiset kohtaamiset olivat päättyneet joko tasapeleihin tai yhden maalin voittoihin, minkä lisäksi olimme kolmen turnauksen jälkeen samoissa pisteissä. Oli siis selvää, että pelistä oli odotettavissa kovaa ja tiukkaa ja että siihen olisi lähdettävä tarkalla otteella ja hyvällä temmolla.

Emme lähteneet. Tunnelma oli hiljainen sekä katsomossa että kentällä, ja oli hankala uskoa, että vasta torstaina olimme kaataneet harjoituspelissä O2 Akatemian huikealla taisteluilmeellä. Vain kahden minuutin jälkeen puolivaloista rankaistiin, kun RoPon hyökkääjä rynni maalinedustalle ja laittoi estelyistä huolimatta joukkueensa johtoon. Tämä jäi tasapaksuudessaan helposti unohdettavan avauserän ainoaksi tilastomerkinnäksi. Mieleenpainuvinta oli epätyypillinen hätäännys, jota osoitimme jatkuvasti omassa puolustuspäässämme, vaikka RoPon antama paine oli luultavasti vähäisintä, mitä olemme tällä kaudella kokeneet.

Toiseen erään yritimme kovasti suoraviivaistaa hyökkäyksien rakentelua, sillä avaussyötöt pysähtyivät aivan liian suurella prosentilla keskiviivan katkoihin. RoPo sumputti keskialueen ja oli hetkessä iholla, jos pallo ei välittömästi liikkunut eteenpäin, mutta kun aloimme kasata pitkillä syötöillä painopistettä vastustajan kenttäpäätyyn, hyökkäyksiemme määrä, pituus ja myös laatu rupesi vihdoin vähitellen lisääntymään. Valitettavasti RoPo pääsi erän alkupuolella rokottamaan toistamiseen varsinaisella tuurimaalin perikuvalla, joka kimpoili epäuskoisten katseittemme alla tolpanjuureen ja tuntui omien laatupaikkojemme rinnalla suorastaan irvokkaalta. 2-0-tappioasemassa ei auttanut kuitenkaan kuin jatkaa painamista, mutta maalipaikkojen hyvästä rakentelusta huolimatta viimeistelyt suuntautuivat pääasiassa liian korkealle tai veskarin käsiin.

Kolmannen erän alku oli salibandya julmimmillaan. Löimme heti ensimmäisestä vaihdosta täyden paineen päälle ja RoPo oli helisemässä useaan otteeseen, mutta pallo ei vain löytänyt tietään verkon perukoille. Puolentoista minuutin yhtäjaksoisen myllytyksen, joka sisälsi neljä tai viisi oivallista kavennustonttia, jälkeen RoPo iski vastaan ja teki 3-0-maalin ensimmäisestä paikastaan.

Tämä olisi voinut olla selkärangan katkaiseva ja uskon vievä hetki, mutta siitä tulikin jälleen yksi hyvä osoitus joukkueemme henkisestä kantista. Tästä takaiskusta alkoi nimittäin äärimmäisen vahva päätöserä, jossa heräsimme taistelemaan pisteistä ja pääsimme äärimmäisen lähelle. Heti kaksi minuuttia myöhemmin saimme vapaalyönnin hyvästä paikasta keskisektorilta, ja vaparikuvioissa yksinkertainen oli tällä kertaa kaunista, kun Mari siirsi pikkupassin viereen Emilialle, joka lämäsi vastustamattomasti tolppaa hipoen sisään. Pikapuolin saimme kelpo mahdollisuuden seuraavaan osumaan, kun kaveri lähti kahden minuutin istunnolle estämisestä. Ylivoima pyöri, mutta loppupeleissä laukaukset jäivät vähiin. Hyvä paineistusjaksomme koki myös ikävän hidasteen, kun seuraavaksi Eve sai työntämisjäähyn siitä, että vastustaja peruutti hänen syliinsä. Alivoima piti solidiin tyyliinsä portit kiinni, mutta tavoitteeksi asetettu AV-maali jäi tällä kertaa haaveeksi.

Kaksi ja puoli minuuttia ennen loppua tulimme vielä maalin päähän upealla tavalla, kun Miian kova poikittaissyöttö tavoitti Erikan, joka sivalsi yhdellä kosketuksella jääkylmän maannuoliaisen ja laittoi lukemat 3-2:een. Lopulta mahtava kiri jäi kuitenkin vajaaksi – allekirjoittanut vastasi ehkä pelin surullisimmasta suorituksesta täräyttämällä jälleen viimeisellä minuutilla puolityhjästä maalista ohi, ja RoPon johto kesti summeriin saakka. Positiiviset asiat tästä kitkerästä tappiosta on laskettavissa parilla sormella: viimeisen erän taisteluilme ja loppuun asti jatkunut yritys, sekä se tosiasia, että revanssia päästään hakemaan jo heti seuraavassa turnauksessa omalla kotikentällä.

Tilastot

2 - 3

Ropo
0 - 10 - 12 - 1
33'MaaliPesonen Emilia
33'MaalisyöttöKankaanpää Mari
38'Jäähy: 2minKirmanen Eve
42'MaaliKaustinen Erika
42'MaalisyöttöSyrjä Miia

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

Happee Ry

0792665-8

Toimisto: Pääskyntie 4

40320 JYVÄSKYLÄ