30
SYY
16.00
C1 -juniorit -03, 1. Divari

Happee C1 - Hatsina  10 - 5

Palokan koulukeskus

Myös Hatsina taipui Palokassa

Viime sunnuntaina, Syyskuun viimeisenä päivänä 30.9.2018 C1- poikien 1.Divisioonan toisella ottelukierroksella Happeen vieraaksi Palokkaan saapui sarjan paikallisvastustaja Mikkelin Hatsina. Molemmat olivat aloittaneet sarjan voitokkaasti, Happee oli kaatanut avausottelussaan Kooveen, Hatsina puolestaan oli sarjan avauksessa peitonnut Josban ja edellisenä päivänä myös mikkeliläiset olivat onnistuneet Kooveen voittamaan jatkoajalle venyneessä kamppailussa. Happeen puolella tiedostettiin Hatsinan etu siitä, että heillä oli edelliseltä päivältä kova peli alla, kun taas meillä edellisestä pelistä oli yli viikko. Vieraiden alkurynnistys tulisi siis kestää, ja kärsivällisellä omalla pelaamisella se kuuluisa momentum tulisi meille ennen pitkää siirtymään.

Happee - Hatsina 10 - 5 (2-2, 4-1, 4-2)

Ja pelihän alkoi juuri tuon pohjapiirrustuksen mukaan, sillä ensimmäiset vaihdot olimme täysin vieraiden jaloissa ja kentällä näytti olevan vain yksi joukkue. Happee silti kesti tämän alkupöllyytyksen hyvin, pääosin toki 14 kertaa erässä torjuneen #25 Jesse Jokelan ansiosta. Toki myös monta vetoa onnistuttiin pakottamaan lähtemään laidoilta ja viivasta. Erän ensimmäiset tilastomerkinnät olivat jäähyjä, joita merkattiin molemmille joukkueille yksi, ensin Happeen pelaaja jäähylle estämisestä ajassa 6.33 ja sittemmin Hatsinan pelaaja boxiin vaarallisesta pelistä ajassa 11.04. Hatsina ei YV:tään osannut käyttää, mutta ajassa 12.14 pölähtää verkko ensimmäistä kertaa ottelussa Hatsina- vahti Juho Suomisen selän takana, kun #98 Aapo Heiska jakaa vasemmalta hyvän poikittaissyötön oikealle laidalla, josta #90 Roope Sihvola tälläsi nätisti suoraan syötöstä pallon maaliin. Viitisen minuuttia ennen erän loppua Happeelle sattuu noin minuutin musta hetki, kun Hatsina pääsee rankaisemaan kahdesti todella lepsun puolustuksen jälkeen, ensin Eemeli Parkkinen oikealta ja 1.04 myöhemmin Kasperi Pöntinen vasemmalta. Erän loppuun saadaan onneksi hyvä hönkä vielä päälle, ja puolitoista minuuttia ennen summeria Happee- viisikolta hyvä karvaus aivan päädystä, jonka seurauksena kapteeniksi palannut #17 Nikolas Ilomäki nappasi pallon maalin takana, ja pyöräytti sen rystyltä vanhanaikaisella maaliin. Hyvä erän loppu kuitenkin ottaa kolauksen, kun Happee- peluri ottaa hölmön jäähyn vain seitsemän sekuntia ennen summeria. Kuitenkin 2-2 lukemista tauolle


Toisen erän startti onkin sitten Happeelta vähintäänkin terävä, sillä onnistumme rankaisemaan alivoimalla vain yhdeksän sekunnin pelin jälkeen; #7 Miro Åkerlund saa pallon Hatsinan alueen vasemmalla puolella, josta hän jakaa sen keskelle juoksevalle Nikolakselle ja el kapitán rankaisee jo toisen kerran tässä ottelussa. Alivoima kestetään hyvin loppuun, mutta ajassa 24.19 tulee pari kohtalokasta nukahdusta omalla alueella, ja Aleksi Laatikainen pääsee ampumaan terävällä laukauksella pallon oikeaan alakulmaan ja lukemiksi 3-3. Tästä ei kuitenkaan hämmennytä, vaan sitten onkin vuorossa Happeen tehohetki, kun alle minuuttiin osutaan kahdesti: ensin ajassa 26.47 #8 Miro Oksanen tekee näyttävän yksilösuorituksen, kun hän katkoo Hatsina- pakin syötön keskialueella, nappaa pallon itselleen, nousee vasenta laitaa maalille asti ja napauttaa Suomisen kypärän vierestä pallon verkkoon. Vajaa minuutti myöhemmin, sisäänlyönti Hatsinan puolustusalueen vasemmasta kulmasta, #22 Santeri Kujala malttaa odottaa sen ratkaisevan hetken, että Heiska nousee viivasta keskelle vapaalle paikalle ja niittaa Sanen syötöstä pallon alakulmaan. Muutenkin se alussa esiin nostettu momentum oli nyt siirtynyt täysin Happeelle, mutta monta paikkaa onnistuttiin tuhrimaan seinille ja Suomisen käsiin. Erän lopussa onnistutaan kuitenkin vielä kertaallee, ja edellisen maalin kaksikko taas asialla; Aapo vetää hirmuisen (ehkä vähän likasenkin, hyi) takakarvin Hatsinan päädyssä saaden tökättyä pallon Sanelle, joka nakkaa keskustasta pallon varmuudella maaliin ja erätaukolukemiksi 6-3.

Kolmannen erän alku ei lopulta ihmeitä tarjoa, sillä Happeella oli taisteluasenne ja peittopeli oikeilla hetkillä terästä, kun Hatsina vimmatusti haki kavennusosumia. Erän ensimmäinen tilastomerkintä nähdään vasta ajassa 52.22, kun viimeiselle kympille peliin kaivettu sairastupalainen #16 Joel Paananen näyttää heti ensimmäisissä vaihdoissaan, miksi on ehkä koko sarjan ylivoimaisimpia pelaajia. Ensin pallo liikkuu hyvin ketjukavereille, Jokke kerkeää kerran jo lyödä hutikudin maalin edessä, mutta toisella tilaisuudella hän ei epäonnistu, vaan Åkerin tarjoilusta pallo maaliin ja ratkaisevan oloiset 7-3 lukemat taululle. Mutta kaikkea muuta, kuin ratkaistu tämä peli oli, sillä vain 10 sekuntia myöhemmin rankaisee Hatsina ja Parkkinen, kun keskustan puolustus ontuu pahasti. Ja heti seuraavaan vaihtoon otetaan se kuuluisa vähemmän tarpeellinen jäähy, ja tarjotaan Hatsinalle hyvvä mahdollisuutta tulla peliin mukaan. Alivoima kuitenkin taistellaan läpi ilman takaiskuja, ja Hatsinan selkärangan katkaisee ajassa 55.31 #5 Eelis Kovala, joka rynnii vihdoin patenttiosumansa myös tähän otteluun. Tästä kerkeää kulua vain 15 sekuntia, ja pallo jälleen Hatsina- maalissa, ja nyt maalintekijänä ensimmäistä kertaa sitten Tammikuun osunut #24 Saska Laurila, jonka viivaveto painuu vastustamattomasti maaliin. Fun fact, viimeksi kun Saska teki sarjapelissä maalin, oli silloinkin vastassa Hatsina ja paikkana Palokan koulukeskus! Viimeisen naulan arkkuun lyö vajaa kolme minuuttia ennen loppua Sane päivän toisellaan (2+1), syöttäjänä toinen kolmen tehopisteen mies Ilomäki. Niistä viimeisistä parista minuutista ei sitten erityisemmin kerrottavaa jäänyt. Ensin Hatsinan peluri ottaa täysin tyhmän turhautumisjäähyn, jonka perään Happee- viisikko pelaa kautta aikain huonoimman YV- vaihdon, mitä on lajin historiassa nähty, ja päätösminuutilla Hatsina iskee vielä kosmeettisen kavennuksen alivoimalla. Ei näin pojat hei... No vielä parempi kliimaksi nähdään ajassa 59.59, mutta ei siitä höpötellä sen enempää, tilastoista voi kattoa mitä siinä on tapahtunu :D Sen voi kertoa, että Jesse nappasi päätössekunnilla komean rankkaritorjunnan vielä!

No, voitto irtosi kuitenkin lopulta ei niin kauniin esityksen jälkeen, mutta taas oltiin oikeilla hetkillä ratkaisevan verran parempi joukkue. Voiton avaimena jälleen hyvä taisteluasenne ratkaisevilla hetkillä, sekä se sarjan paras maalivahtipeli, josta huolehti tällä kertaa Jesse 28 torjunnalla. Vakuuttava paluu oli myös kokoonpanoon viime viikonlopun poissaolijoilta, heistä Sane, Nikke ja Aapo kirjauttivat peräti kolme tehopistettä. Mutta tärkeimpänä kaikista; joukkueelta hyvä esitys eikä heikkoja lenkkejä rosterista ole tällä hetkellä löydettävissä. Sillä pohjalla on todella hyvä pelata!

Ottelun tilastot

Ottelutallenne (Ilman viimeisiä 7,5 minuuttia, kameran työpäivä päättyi vähän ennakkoon)


Kausi on siis alkanut hienosti kahdella kotivoitolla, ja vieläpä sarjan kärkipään jengejä vastaan. Seuraavaksi päästäänkin sitten vähän pidemmälle kiertueelle, sillä ensi lauantaina 6.10.2018 suunnaksi otetaan ensin Loimaan liikuntahalli, jossa vastaan asettuu TPS FT, ja sunnuntaina jatketaan Laitilan monitoimihallille, jossa kohdataan USB. Tämän joukkueen ensimmäinen tuplaviikonloppu siis edessä, kun niitä ei viime kaudella tosiaan yhtään tullut.

Reissuennakkoa tulossa myöhemmin tällä viikolla.

- JK -

Tilastot

10 - 5

Hatsina
2 - 24 - 14 - 2
6'Jäähy: 2minHeiska Aapo
12'MaaliSihvola Roope
12'MaalisyöttöHeiska Aapo
18'MaaliIlomäki Nikolas
19'Jäähy: 2minNikoskinen Veeti
20'MaaliIlomäki Nikolas
20'MaalisyöttöÅkerlund Miro
26'MaaliOksanen Miro
27'MaaliHeiska Aapo
27'MaalisyöttöKujala Santeri
38'MaaliKujala Santeri
38'MaalisyöttöHeiska Aapo
52'MaaliPaananen Joel
52'MaalisyöttöÅkerlund Miro
52'Jäähy: 2minSihvola Roope
55'MaaliKovala Eelis
55'MaalisyöttöLaurila Saska
55'MaaliLaurila Saska
55'MaalisyöttöOksanen Miro
57'MaaliKujala Santeri
57'MaalisyöttöIlomäki Nikolas
59'Jäähy: 5 minHeiska Aapo

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

Happee Ry

0792665-8

Toimisto: Pääskyntie 4

40320 JYVÄSKYLÄ