13
HUH
18.30
Happee Miehet, Salibandyliiga Miehet

Nokian KrP - Happee   3 - 9

Rahola Areena

Happee haki vierasryöstön Raholasta

Salibandyliigan välierät jatkuivat perjantai-iltana Raholassa. Happee teki Nokian KrP:n kotiluolaan onnistuneen ryöstöretken ja haki tarvitsemansa vierasvoiton terävällä esityksellä.

Happee oli tällä kertaa hereillä vieraskaukalossa heti alkuvihellyksestä lähtien. Paul Kotilainen laukoi illan avausmaalin reilun minuutin pelinjälkeen Jami Mannisen oivasta tarjoilusta. Erän puolivälissä hirvilauma pääsi yrittämään maalintekoa ylivoimalla, mutta tällä kertaa tuloksetta.

Toisessa erässä Happee löi pöytään kovan esityksen. Hirvet puolustivat tiiviisti ja saivat käännettyä vastahyökkäyksiä toisensa perään kohti KrP:n päätyä. Myös tulosta syntyi ja lähes jokainen tilanne tuntui päättyvän erinomaiseen viimeistelyyn. Lopulta toinen erä kirjattiin Happeen hyväksi peräti 0-6.

Kolmannessa erässä kotijoukkue sai kuparisen rikottua ja otetta pelistä Happeen laskettua jalkaa kaasulta. Hirvet onnistuivat silti maalinteossa kahdesti pitäen samalla huolta, ettei KrP päässyt enää uhkaamaan Happeen johtoa. Summerin soittaessa ottelun päättyneeksi kirjattiin vierailijoiden voittolukemat numeroin 3-9.

Hirvikannattajia oli saapunut Raholaan sankoin joukoin, ja tunnelma hallissa oli mitä mainioin. Happeen paras pistemies oli pörssit 2+2 koonnut Peter Kotilainen. Nokian KrP:n Jere Oksanen keräsi pisteet 1+1.

- En tiedä olimmeko oikeasti tänään niin paljon parempia kuin mitä numerot näyttävät. Jyväskylästä oli saapunut paljon porukkaa paikalle ja he tekivät meille tästä kotipelin, Manninen jakoi kiitosta fanien suuntaan.

Päävalmentaja Mikko Lehdon mukaan katseet on käännettävä pian lauantain otteluun.

- Loistava toinen erä ratkaisi pelin meidän eduksi, vaikka kolmannessa erässä ei ihan päästy enää parhaimpaamme. Toivottavasti saadaan huomenna Jyväskylässä hyvin porukkaa jäähallin lehtereille ja sitä kautta ikimuistoinen tapahtuma molemmille joukkueille, Lehto kommentoi.

Välieräsarja jatkuu heti lauantaina, kun hirviteatteri siirtyy Monnarilta Jyväskylän jäähalliin. Peli käynnistyy LähiTapiola Areenalla klo 17.00. Hanki lippusi tästä!

Ottelun tilastot

Maalikooste


Lehdistötilaisuus


Tilastot
Nokian KrP

3 - 9

0 - 10 - 63 - 2

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

Happee Ry

0792665-8

Toimisto: Pääskyntie 4

40320 JYVÄSKYLÄ