22
SYY
18.00
C1 -juniorit -03, 1. Divari

Happee C1 - KooVee  6 - 4

Palokan koulukeskus

Koovee kaatui sarja- avauksessa!

Happee avasi C1- poikien valtakunnallisen 1.Divisioonan viime lauantaina kotiottelulla, kun vieraaksi saapui sarjan kärkinippuihin lukeutuva Koovee. Lähtökohdat eivät olleet Happeella helpot, sillä neljä pelaajaamme oli samana päivänä B- poikien SM- karsinnoissa mukana Hämeenlinnassa ja muistakin syistä kokoonpanosta putosi vielä kahdeksan pelaajaa lisää; siis 12 pelaajaa yhteensä! Tällä kaudella meillä on kuitenkin käytössämme todella laaja rosteri, joten poissaoloista huolimatta Happeella oli heittää pelille todella kova kokoonpano, ja lauantaina rosterissa nähtiinkin useampikin debytantti, jotka olivat nousseet edustusjoukkueen mukaan tälle kaudelle viime kauden Happee Valkoisen joukkueesta. Koovee oli aina tarjonnut meille todella vaikean vastuksen, joten nappisuoritus joukkueelta ottelussa tarvitaisiin.

Pelin alussa oltiin kuitenkin aivan telineissä ja Koovee pääsi painamaan päälle todella paljon; heti avausminuutilla Happee- maalivahti #20 Eliel "EP" Pääkkönen venytti jo todellisen gamesaverin ja koko erässäkin hänelle kertyi peräti 12 torjuntaa, kun toisessa päässä Elias Anson selvisi viidellä torjunnalla. Avausmaalista vastasi ottelutapahtumiin nähden ansaitusti Koovee noin viiden minuutin kohdalla, kun joukkueen ykköstähti Roni Kranni pääsi Happee- päädyn kulmassa pyörähtämään irti kahdesta hirvipelurista pallon kanssa ja tarjoili sen maalin eteen, josta vapaaksi unohdettu Jimi Pentinlehto pääsi iskemään lukemat 0-1:een. Noin erän puoleenväliin asti peli oli täysin Kooveen, mutta sitten myös Happee sai peliä haltuun ja sai joitakin hallittuja hyökkäyksiä vieraiden päätyyn, vedot suuntautuivat kuitenkin pääosin seinille. Palkinto saatiin kuitenkin vihdoin erän loppupuolella ajassa 18.18, kun ensin saatiin pallonriisto omassa päädyssä, #90 Roope Sihvola antoi komean syötön jalkojen välistä keskeltä nousevalle #28 Roni Salmiselle ja Roni puolestaan vapautti #21 Tino Keski-Jaskarin puolittaiseen läpiajoon, josta Tino napautti pallon nätisti ohi Ansonin ja erätaukolukemiksi 1-1.


Toinen erä, ja alku täysin edellisen kopio: Happee unessa ja nyt siitä ensimmäisestä vaarallisesta hyökkäyksestä Koovee sitten onnistui, kun Kranni jakoi jälleen syötön maalin takaa ja maalille oli juossut Alex Sormunen, joka pääsi iskemään helposti lukemat 1-2:een, Happee peluri myöhästyi tilanteesta juuri sen ratkaisevan sekunnin murto- osan eikä kerennyt väliin. Tästä ei mennyt kuin minuutti, niin Happeen pelaaja komennettiin hieman heppoisesti jäähylle kulmatilanteesta ja Koovee pääsi myllyttämään ylivoimaa. Tästä kuitenkin tuli maali ainoastaan Kooveen päätyyn, kun Happee sai katkottua keskelle tulleen syötön, josta #88 Vilho Leskelä lähti nostamaan palloa ylöspäin ja hieman keskialueen jälkeen sutaisi vedon kohti Koovee- maalia, joka kaikkien yllätykseksi (paitsi Vilhon, kyllä se tiesi ;)) pallo painuikin maaliin Ansonin kautta. Tämä maali selkeästi hieman lamaannutti Kooveeta, sillä sen jälkeen kenttätapahtumia hallitsikin Happee. Ylivoimaakin päästiin kokeilemaan toista kertaa ottelussa hieman ennen erän puoltaväliä, mutta edelleen ilman tulosta. Kuitenkin puolivälin jälkeen, ajassa 31.16 nähtiin Happeen johtomaali, kun Roope raastoi Koovee- kulmassa pallon itselleen, pudotti sen viivaan #18 VIlle Rossille joka ampui pikkukantilla pallon maalille, ja Ansonin torjunnasta kimmonneen pallon löi maaliin toistamiseen ottelussa osunut Seinäjoen isoin hauis aka Tino. Ja jatkoa oli luvassa vain noin minuuttia myöhemmin, kun ottelun komein maali näki päivänvalonsa. #77 Matias Lämsä syötti oikealla laidalla joukkueen tämän ottelun tuuraavan kapteenin #5 Eelis Kovalan vauhtiin ja Eelis rynni hyvin eelismäiseen tapaan ohi, läpi, yli ja ali koko Koovee viisikosta, ajoi aina maalille asti ja nakkasi pallon alakulmaan. Siinä jokaiselle taas sitä taistelutahdon mallia! Erän loppuun päästiin kokeilemaan vielä kerran ylivoimaakin, mutta peliin kasattu uusi YV- kenttä oli nyt hieman tukkoisella päällä ja toiselle erätauolle siirryttiin lukemista 4-2.

Ottelun päätöserä ja kuinka ollakkaan: Koovee oli erän alussa terävämpi! Ensimmäiseen kavennusmaaliin ei mennyt kuin 24 sekuntia, kun Koovee sai pallonriiston keskellä, josta Sormunen pääsi luvattoman helposti ohi Happee- puolustajasta ja syötti oikealle jossa oli paikalla kukas muukaan kuin Kranni, napautti pallon varmasti maaliin. Seuraavaksi Happee tuhlasi jälleen yhden ylivoiman, jonka jälkeen puolestaan Koovee pääsi koittamaan omaa ylivoimaansa. He eivät sitä sen sijaan tuhlanneet, vaan he hyödynsivät Happee- nelikon hieman hölmön höntyilyn alivoimalla, ja Niko Ojala pääsi antamaan poikittaissyötön kelles muullekkaan kuin Krannille ja ottelun tehomies (2+2) iski pelin tasoihin. Happee ei antanut pelin kuitenkaan lipsua Kooveen käsiin, vaan peli jatkui tasaisena ja aaltoilevana, jossa molemmilla joukkueilla oli paikkansa. Ajassa 56.28 potin räjäytti kuitenkin kapteenin esimerkillä Eelis, joka pääsi oman alueen riiston jälkeen jälleen rynnimään ohi Koovee- puolustuksesta niin nopeasti, että kamerakaan ei kerennyt mukaan, ja iski Happeen viidennen maalin! Tässä vaiheessa Koovee otti aikalisän, ja pisti kentälle hirmuminuutit pelanneen Krannin ja Sormusen kentän, joka lähti hakemaan tasoitusta. Ratkaisun makua nähtiin ajassa 59.14, kun varsin kummallisesta kaksinkamppailutilanteesta Kooveen pelaaja komennettiin 2+10 minuutin jäähylle. Koovee otti vielä maalivahdin pois lopussa, mutta juuri kun Nason oli poistunut työpisteeltään, sai Happee pallon riistettyä, ja Vilho tarjoili hyvällä maltilla pelivälineen maalin eteen #8 Miro Oksaselle joka iski ottelun loppuluvut 6-4, kun digitaalit näyttivät aikaa 59.31. Näin sai myös ottelun YV- kenttä ensimmäisen onnistumisen, jee! :D

Ottelu tilastot

Ottelutallenne (YouTube)

Pian soi summeri ja Happee sai näin juhlia kauden avaus- ottelun todellä tärkeää voittoa; näillä pisteillä on toivottavasti iso merkitys keväällä! Hirvilauman suurimpana sankarina ottelussa esiintyi maalissa peräti 32 torjuntaa napsinut EP, muina voiton avaimina etenkin kahden maalin miehet Tino ja Eelis! Toki hyvä oli taisteluasenne koko joukkueelta, yksittäisiä heikkoja lenkkejä ei nimittäin kokoonapanosta löytynyt ja näytimme heti alkuun, että joukkueemme kestää vaikka minkälaiset poissaolot, kunhan vaan rytkeasenne on kunnossa; ja sehän oli! Tokihan pelillisesti ottelussa meillä jäi rutkasti parannettavaa, eikä nyt nähty taso ollut lähelläkään meidän parastamme, tällä kertaa se kuitenkin riitti.

Debyytin edustuksen paidassa sarjapeleissä tekivät EP:n lisäksi puolustaja #10 Leo Lamminpää sekä hyökkääjä #87 Aapo Koto; molemmat olivat ottelussa lähellä myös maalintekoa. Lisäksi kokoonapanossa olivat mukana debytanteista toinen maalivahti #7 Niko VIljanen sekä puolustajat #15 Nuutti Harju ja #51 Elmeri Laitinen.


Hienoon sarja- avaukseen haetaan jatkoa jo tulevana sunnuntaina, kun vieraaksi saapuu Suomen kovimassa salibandyderbyssä Mikkelin Hatsina! Otteluennakkoa tuosta pelistä tulossa loppuviikosta.

- JK -

Tilastot

6 - 4

KooVee
1 - 13 - 12 - 2
10'Jäähy: 2minOksanen Miro
18'MaaliKeski-Jaskari Tino
18'MaalisyöttöSalminen Roni
22'Jäähy: 2minNikoskinen Veeti
24'MaaliLeskelä Vilho
31'MaaliKeski-Jaskari Tino
31'MaalisyöttöRossi Ville
32'MaaliKovala Eelis
32'MaalisyöttöLämsä Matias
45'Jäähy: 2minKovala Eelis
56'MaaliKovala Eelis
56'MaalisyöttöLaurila Saska
59'MaaliOksanen Miro
59'MaalisyöttöLeskelä Vilho

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

Happee Ry

0792665-8

Toimisto: Pääskyntie 4

40320 JYVÄSKYLÄ