Ylöjärveltä kelpo tulos
Julkaistu: 06.02.2018 00.00

Ylöjärveltä kelpo tulos

C2-poikien Sisä-Suomen ja Länsirannikon Ylialueellisessa Kilpasarjassa elettiin isojen ratkaisujen päivää 4.2.2018 Ylöjärven liikuntakeskuksella, kun edessä oli sarjan toiseksi viimeinen pelipäivä. Sarjan kärjessä KaPa-65 oli repinyt itselleen jo kuuden pisteen kaulan seuraavaan joukkueeseen, ja se pystyisi nyt jo jatkopaikkansa varmistamaan. Tähän suunnitelmaan kapuloita rattaisiin halusi pistää kuitenkin ainakin Happee, joka tulisi KaPan toinen vastus Ylöjärvellä olemaan. Myöskään Uusikaupunkilaisten toinen vastus YPA ei tulisi helposti antautumaan. Happeen toinen vastus ei juuri sitten ensimmäisestä ainakaan sarjataulukon perusteella helpottuisi, vastaan asettui nimittäin myös sarjakakkonen, Karhukopla Säkylästä.

Happeen kokoonpano oli ennen pelejä kärsinyt hieman poisjäänneistä ja etenkin päivää ennen pelejä sairastumiset verottivat hirvilaumasta isoja palasia; Pois jäivät esimerkiksi toinen maalivahtimme #30 Niklas Keränen, kapteeni #91 Lassi Koppelomäki sekä viime otteluiden tehokkain pelaaja #52 Joel Ronkainen, kokonaisuudessaan poissaoloja tuli peräti seitsemän...

KaPa-65 - Happee Valkoinen 6 - 3 (1-0,3-1,2-2)

Avauspelissä vastaan asettui siis sarjan kärjessä majaileva ja vain yhden tappion tällä kaudella kärsinyt KaPa-65 Uudestakaupungista. Alussa tiedettiin realiteetit: KaPa pelaa tämän sarjan parasta pallollista peliä, eikä siinä kannattanut heitä lähteä heitä liikaa haastaamaan. Keskityttiin tiukkaan puolustuspeliin, ja sitä kautta koitetiin houkutella KaPa viisikko ylös, ja näin tätä kauta haettiin vastaiskuja avausten kautta.

Noh, avauserässä oltiin ainakin ihan tukossa vielä, tosin tämä nyt on tuttu tarina reissupelien avauseristä aina ja ikuisesti... Puolustuspeli oli kuitenkin mallikasta ja KaPa pidettiin pois vaarallisimmilta maalipaikoilta. Erän ainokainen nähdään ajassa 4.43, kun KaPan viivaveto ottaa Happee- pelurista kimmokkeen ja pallo ohjautuu suoraan maalin kulmalle ehtineen Casper "Spoof" Nikkasen lapaan ja tämä pääsee sutimaan pallon maaliin. Tätä epäonnekasta osumaa lukuunottamatta Happeen puolustuspeli oli terästä, nyt vain lähdettiin toiseen erään hakemaan niitä omiakin osumia.

Vaan toisessakaan erässä Happee ei liikaa maalipaikoilla juhlinut, vaan KaPa sai nekin puolustettua hyvin pois. Erän puoliväliin mentiin vielä maaleitta kunnes KaPan Dani Salo hakkaa maalin edestä pallon hirvien maalin verkkoon ja muutamaa minuuttia myöhemmin sama poika napauttaa terävällä viivavedolla pallon verkkoon, vaikka lähellä oli että olisimme sen saaneet ennen maaliviivaa siivottua. Pientä eloa Happeen peliin tuo pari minuuttia ennen erätaukoa kuitenkin viime aikoina tehokkaalla päällä ollut #48 Eetu Eväsoja joka lakaisee maalin edestä suoraan syötöstä pallon KaPan maaliin ja tilanteeksi 3-1. Nappisyötön tarjoili tuuraava kapteeni #47 Kaapo Ylänen. Tästä ei kuitenkaan kerkeä kulua kuin hetki kun Happee- laiturilla on omalla alueella merkki hukassa ja KaPan Eemeli Karru pääsee tälläämään viivasta pelin 4-1:een. Näistä luvuista siirryttiin tauolle, jonka aikana pelaajistolle piti jälleen teroittaa, että näin laiskalla puolustuksella oli voitosta haaveilu turhaa! Nyt myös päätettiin lähteä hakemaan maaleja vähän kovemmalla paineella.

Ja erän alku onkin Happeelta huikea! Ensin #99 Eeli Nurmela pääsee kanttaamaan kaukovaparista komealla vedolla tilanteeksi 4-2 ja vain parikymmentä sekuntia tästä kun #32 Mikael Heinonen toimittaa nousun päätteeksi palloa maalille ja sen sutii estely- yrityksistä huolimatta verkkoon #39 Veeti Karppinen. Tässä vaiheessa KaPa- valmennus vetää hätäkytkimestä ja ottaa aikalisän. Happee saa maalista lisäbuustia loppupelin tekemiseensä, mutta myös KaPa tulee aikalisältä sisuuntuneena, ja nappaa isännän ottein hallinnan takaisin itselleen eikä enää päästä Happee- pelureita kummemmin maalipaikoille. Sen sijaan pelin lopussa nähdään vielä KaPan Julius Aallon show, kun hän ensin iskee komeasti kovalla laukauksella liikkeestä pallon maalimme perukoille, ja ottelun päätöslukemat hän niittaa (perusteettomasti vihelletyn) vaparin jälkitilanteesta. Lopussa näytti Happeen eväät olevan jo syöty ja sarjan kiistaton kärkijengi KaPa-65 nappaa voiton lukemin 6-3. Myönnämme suoraan vastustajan olleen parempi, mutta hieman jäi harmittamaan että emme omaa parastamme saaneet pelissä esitettyä... Noh, ens kerralla sitten!


Happee Valkoinen - KaKo 4 - 2 (1-1,1-1,2-0)

Välissä vain tunnin tauko ja päivän toisessa pelissä vastaan asettui sarjakakkonen Karhukopla eli tuttavammin KaKo tuolta jostain Porin läheltä. Valmennus oli melko tarkkaan KaKon peliä skoutannut aamulla, ja oli suoraan sanoen ihmettynyt siitä, miten tällainen porukka voi sarjassa noin korkealla olla. Laiskasti liikkuva porukka, jolla ei juuri minkäänlaista pelisysteemiä ollut. Toisaalta taas joukkueen hyökkääjät olivat isokokoisia ja fyysisesti hyviä pelaajia, jotka saivat pallon tuotua ylös eikä heidän viimeitelytaidoissakaan mitään vikaa ollut.Toisin sanoen siis teemana tiukka oman alueen varjelu ja sitä kautta avautuvat nopeat vastaiskut kaverin heikkojalkaisia pakkeja vastaan. Toki jos mahdollisuus tarjotaan tämän tasoista vastustajaa vastaan, voidaan myös pallonhallinnan kautta peliä rakentaa.

No ensimmäinen harmaa hius saatiin nyppiä jo ajassa 1.55, kun Happee pelaa omalla alueellaan järkyttävän löysästi; ensin laidan vieressä isketään pallolliseen pelaajaan väärältä puolelta, tämä pääsee pyöräyttämään pallon keskelle aivan vapaasti nousseelle puolustaja Akseli Kumpuvuorelle joka pääsee napauttamaan ranteella Säkylän karhunpennut johtoon. Tästä Happee vähän ryhdistäytyi ja nappasikin pelin hallinnan täysin itselleen, näin ollen siis KaKo olikin se joukkue joka joutui luottamaan vastaiskuihin. Kaikesta pallollisesta dominoinnista huolimatta Happeen viimeistely oli tällä kertaa kuitenin umpisurkeaa eikä hyvistäkään paikoista tahdottu palloa sisään saada. Lähemmäs kymmenestä maalipaikasta KaKoa onnistuu rankaisemaan vain #40 Lenni Jormakka ajassa 4.43, kun hän saa maalin eteen hyvän levityksen ketjukaveri #32 Mikael Heinoselta vasemmalta ja Lenni pääsee napauttamaan pallon puolityhjään maaliin. Ottelun avauserässä nousi jo esiin pelin tuomareiden, tai ainakin toisen heistä, selkeä kokemattomuus. Vihellykset olivat vähintäänkin erikoisia... Tai no, kai siitä meille voi työntämisestä rikkeen antaa jos vastustajan pelaaja kompastuu omiin jalkoihinsa juostessaan kentän läpi!

Toisessa erässä Happee jatkaa heikkoa viimeistelyään, maalipaikat hukataan joko epäonnistuneisiin laukauksiin, päätyseinään tai joskus jopa KaKo- veskari Eetu Jaloseen. Kuitenkin kerran taas onnistutaan, ajassa 21.36 Lenni siirtää Happeen ensi kertaa pelissä johtoon, kun hän lataa komealla kantilla keskustasta pallon verkkoon. Johtoa kesti valitettavasti vain muutama minuuttinen, kunnes KaKon avausmaalin alustanut Elmeri Viskari pääsee merkkivirheen johdosta iskemään viivavedolla pallon Happee- verkkoon. Loppuerä mentiinkin sitten maaleitta.

Päätöserään lähti tsemppauksien kautta todella tulinen hirvilauma; tiedettiin todella hyvin, kuinka voitettavissa peli oli, nyt täytyi vain enää näyttää se! Erä kerkeää vanhentua reilut neljää minuuttia, kun Happee saa lähivaparin. Pakkiparimme #10 Leo Lamminpää - #99 Eeli Nurmela juonii ensin jotain, kunnes Leksa tökkää pallon Eelille johon vastustajan muuri reagoi heti unohtaen takakulman täysin vartioimatta. Tästä kiitämme, Eeli siirtää pallon takatolpalle #48 Eetu Eväsojalle joka napauttaa pallon helposti tyhjään maaliin, KaKo pelaajiston katsellessa hölmistyneinä toisiaan. KaKo haki tämän jälkeen tiukasti tasoitusta, mutta Happee- puolustus pysyi tiukkana ja maalissa #20 Eliel "EP" Pääkkönen venytti muutaman paraatipelastuksen. Ratkaisun makua nähtiin ajassa 42.19, kun Mikael kiertää maalin pallon kanssa ja tarjoilee ristisyötön viivaan puolustaja #15 Nuutti Harjulle ja Nuutti pääsee täräyttämään ensimmäisellä liiton pelien maalillaan pallonalakulmaan ja Happeen johtolukemiksi 4-2. Päätösminuutit aiheuttavat silti vielä pientä hikoamista, kun yhden meidän varman rankkaripaikankin viheltämättä jättänyt tuomaripari päättää puolitoista minuuttia ennen loppua viheltää Happeen #87 Aapo Kotolle hieman heppoisen jäähyn. Happeen AV osoittaa kuitenkin loppuhetkillä taistelutahtoa ja onnistuu kuin onnistuukin selvittämään KaKon 6vs4 ylivoiman. Summeri soi ja Happee nappaa hieman ehkä keskinkertaisellakin esityksellä ison voiton sarjakakkosesta!

Päivän pörssijakauma oli seuraavanlainen:

#32 Mikael Heinonen 0+4

#48 Eetu Eväsoja 2+1

#40 Lenni Jormakka 2+0

#99 Eeli Nurmela 1+1

#15 Nuutti Harju 1+0

#39 Veeti Karppinen 1+0

#47 (C) Kaapo Ylänen 0+1

Hieman siipirikkoisena pelannut Happee selviytyi päivästä lopulta tuloksellisesti oikein mallikkaasti. Peli olisi myös poissaoloista huolimatta voinut näyttää paremmaltakin, mutta hieman taas uudelleenmuotoillut koostumukset toimivat lopulta erittäin hyvin. Myös maalivahtipeli oli EP:n loistopelastuksilla erittäin mallikasta.

KaPa-65 onnistui meidän lisäksi voittamaan myös YPA:n joten Kilpasarjan B- lohkon voitto menee tällä kaudella Uuteenkaupunkiin, onnittelut siitä KaPalle! Harva joukkue on tällä kaudella heitä kovin paljoa haastamaan pystynyt, meiltä se onnistui ajoittain jopa erittäin hyvin. Ensi kerralla ollaan sitten vielä valmiimpia!

Sarjan päätöspelit pelataan 4.3. Säkylähallissa, yllättäen siis Säkylässä. Siellä saamme vielä kerran kohdata sarjavoittaja KaPan sekä isäntäjoukkue KaKon. Mm. sarjan kakkossija olisi vielä hyppysissä erittäin hyvin, joten siitä lähdetään taistelemaan!

- JK -

Seuran uusimmat

Happee Ry

0792665-8

Toimisto: Pääskyntie 4

40320 JYVÄSKYLÄ