B-pojat paketoi syyskauden Janakkalassa
Julkaistu: 20.12.2017 00.00

B-pojat paketoi syyskauden Janakkalassa

B-poikien kauden ehkä odotetuin kohtaaminen reikäpallon parissa tapahtui Janakkalassa. Kauden ensimmäisestä ottelusta Palokassa oli jäänyt 2-8 tappio hampaankoloon ja nyt oli tilanne korjattavissa.

Ottelu käynnistyi tasaväkisellä väännöllä, kunnes Happeen Kaapo ja Lari tehtaili avausmaalin ajassa 9:13 ja perään toisen 11.27 . Tästä alkoikin jännittävä kissa-hiiri leikki. SCU tuli pian tasoihin ,mutta Kaapo vielä erän loppuun viimeisteli lukemat 2-3:n Simolan syötöstä.

Toisen erän alku oli tasaista, ei niinkään pelillisesti hyvää kummaltakaan joukkueelta. Jimi otti jäähyn, josta vastustaja sakotti tulemalla jälleen kerran tasalukemiin. Happeen viimeisen maalin viimeisteli Arttu,mutta esityön siihen teki...kukapa muu kuin Kaapo Siekkinen. Kaapo ahkeroi näin ollen tehot 2+2 ja sai merkinnän jokaiseen Happeen maaliin. Erän lopussa SCU tuli jälleen tasoihin. Päätöserään lukemissa 4-4.

Kolmas erä oli molemmilta joukkueilta väkinäistä yrittämistä. Happee selvisi Pernun ja Simolan jäähyistä ja Miika piti joukkueen tiukasti pelissä kiinni torjuen rankkarinkin.

Aivan ottelun lopussa kumminkin SCU käytti tilaisuuden,kun Pernun hyökkäys-laukaus katkaistiin maalin edestä ja SCU sai vastahyökkäyksen kautta pallon Happeen verkkoon. Loppulukemat 5-4 SCU:lle .

Valmentaja Pitkänen Kommentoi :

Puolustusilme oli kauden parasta. Vetoja blokattiin isolla sydämmellä, veskari otti kiinni kaiken mahdollisen ja karvi hoidettiin hyvällä asenteella.

Vaikka peli vähän sählyksi menikin, oltaisi ansaittu enemmän. Tulosta pitää kunnioittaa ja arvokkaat sarjapisteet vastustajalle.

NST pelasi vielä sunnuntai-illan päätteeksi tärkeän voiton Classicista ja näinollen Happee jatkaa kevätkauden otteluihin pudotuspeliviivan alta, yhdeksänneltä sijalta.

SPV,TPS ja Oilers ovat tällä hetkellä hätyyttelemässä Kooveeta kärjessä. Happeen kova tavoite onkin kiivetä muutaman viivan yli, sillä divarista tulee varmasti kovaa settiä karsimaan. Tiikerit voitaneen jo toivottaa tervetulleeksi.

Happee B ottaa ansaitsemansa joulutauon, toivottaa kaikille kannattajilleen ja salibandyn ystäville HYVÄÄ JOULUA ja Onnellista Uutta vuotta 2018!

Kiitos ja jatketaan ensi vuonna!

Happeen pelit jatkuvat Tapiolassa 14.1. 2018 Oilersia vastaan.

- teksti ja kuvat-ms-

Seuran uusimmat

Happee Ry

0792665-8

Toimisto: Pääskyntie 4

40320 JYVÄSKYLÄ