C2 Valkoinen - Uuden alku
Julkaistu: 23.09.2017 00.00

C2 Valkoinen - Uuden alku

Happeen C2- ikäluokan (-03) Kilpajoukkueena toimii tällä kaudella Happee C2 Valkoinen. Joukkue muodostui Edustusjoukkueen tapaan viime kevään Try- Outien pohjalta. Joukkue koostui peräti neljästä edellisen kauden joukkueesta (Happee D1 Valkoinen, Happee D1 Punainen, Happee D2 ja MäntU) joten jokaiselle pelaajalle olisi edessä nyt ikään kuin uusi alku. Nyt oli viereltä siirtynyt paljon vanhoja ketjukavereita eri joukkueisiin, ja jälleen nousi uusille pelaajille mahdollisuus nousta isompaan rooliin.

Kesän alussa pelattiin yksi harjoitusottelu niinikään uudistunutta Happee D1- joukkuetta vastaan. Kyseinen peli antoi joukkueen valmentajalle Joona Kaskelle lupauksia vain ja ainoastaan yhdestä asiasta: kesällä olisi edessä valtava työmäärä...

Ja töitähän on tehty. Kesä ja alkusyksy on menty 3-5 kertaa viikossa laji- ja fysiikkareenien parissa. Sen lisäksi, että ollaan kehitytty yksilöinä, niin ehkä kuitenkin tärkeimpänä kaikesta, ollaan myös hitsauduttu joukkueena yhteen.

Kesä mentiin harjoituksissa perusasioiden äärellä, ja elokuussa otettiin mukaan myös täysin uudistuneen pelikirjan harjoittelua. Harjoitusten lisäksi uudelle pelitavalle on päästy antamaan myös todellisia kenttäkokeita harjoituspelien muodossa. Valmennuksen mieltä on tähän mennessä lämmittänyt yksilöiden kehityksen lisäksi myös se, miten upeasti pojat ovat melko lyhyessä ajassa omaksuneet joukkueen uuden pelitavan, ja se on kantanut hedelmää harjoitusotteluissa: viime vuosina kaikille Happeen 03- ikäluokille todella vaikeaksi vastukseksi osoittautunut MuurY D1 kaatui jännittävien vaiheiden jälkeen 2-1, oman ikäluokkansa huippujoukkue ja seuran kirkkaimpiin timantteihin lukeutuva Happee D2 Musta kaatui 5-1 ja viimeisimpänä hirvien hurjan syysvireen sai kokea omasta ikäluokastamme O2 Jkl C2, joka sai taipua Happeen käsittelyssä 9-3. Ennen ensimmäisiä sarjapelejä edessä on vielä ainakin pari ottelua.

Happee C2 Valkoinen osallistuu alkavalla kaudella C2- poikien Sisä-Suomen ja Länsirannikon Eliittisarjan karsintoihin. Tasosta riippumatta (Eliitti/Kilpa) sarja tulee tällä kaudella olemaan ylialueellinen, eli myös Länsi- Suomi tullee pari kertaa ainakin kauden aikana tutummaksi. Karsinnoissa vastassa on kuitenkin vielä kavereita aavistuksen Turkua lähempää, Happeen ja paikallisvastustaja O2 Jkl:n lisäksi Eliittikarsintoihin osallistuvat D1- ikäiset Classic, Steelers ja KooVee, sekä C2- ikäluokan KooVee Punaiset, Steelers sekä aina yhtä ihastuttava, valmennusportaan suosikkijoukkue YPA (kommentissa mukana pieni sarkasmin mahdollisuus). Yksinkertainen sarja pelataan (eli kerran kaikkia vastaan) ja paikka Eliittisarjaan aukeaa lohkon neljälle parhaalle. Ennakkoon lohkon kärkeen ja Eliittiin voisi veikata ainakin Ylöjärven Palloa ja Classic D1:stä, jotka olivat myös SM- karsinnoissa melko lähellä SM- paikkaa. Myös Steelers on vaarallinen, jos sen huippuyksilöt ovat joukkueen mukana eivätkä vuotta vanhempien mukana.

Pelit tulevat varmasti olemaan todella kovia, eikä "suurin piirtein sinne päin" -suoritus enää riitä siinä vaiheessa, kun karsintapelit starttaavat. Tulosta tärkeämpää meille onkin, että uusi pelitapa saa rauhassa kehittyä uomiinsa, jotta sitten varsinaisen sarjan alkaessa se olisi kuosissa.

Joukkueen Eliittikarsintapelien ajankohdat ovat seuraavat:

1.10.2017, Ylöjärven liikuntakeskus, vastassa Steelers, KooVee Punaiset ja Classic D1.

14.10.2017, Jukolan koulu (Hämeenlinna), vastassa KooVee D1 ja O2 Jkl.

29.10.2017 Spiral- Hallit (Tampere), vastassa Steelers D1 ja YPA.

Tästä se taas alkaa, toivotamme kaikki muaan joukkueen uudelle, alkavalle matkalle!

#rytkettä

- JK


Seuran uusimmat

Happee Ry

0792665-8

Toimisto: Pääskyntie 4

40320 JYVÄSKYLÄ