C1-junnut SM-jatkokarsintaan
Julkaistu: 27.08.2016 00.00

C1-junnut SM-jatkokarsintaan

Happee C1-Punainen pelasi ihan komeasti SM-karsintojen ensimmäisen vaiheen Forssassa 20.-21. elokuuta. Ihan loppuun asti hieno peli ei kuitenkaan riittänyt, joten sarjapaikkaa haetaan jatkokarsintojen kautta.

Alkulohkossa vähän reilu yhden erän kamppailu Nokian KrP:tä vastaan päättyi 12-0 ja Lohja Salibandy kaatui 7-5. Tuloksena siis tavoitteen mukaisesti lohkovoitto.

Sunnuntaina päästiin yrittämään siis suoraa SM-sarjapaikkaa. Vastaan saatiin odotetusti ikäluokan huippujoukkue SC Urbans Janakkalasta. SCU oli viime vuonna hopealla SM-sarjassa eikä ole heikentynyt viime vuodesta tippaakaan. Happeehan selvitti karsintojen kautta itsensa viime keväänä kahdeksan parhaan joukkoon ainoana alueellista sarjaa talven pelanneenna joukkueena, joten haastajana lähdettiin ottelua pelaamaan.

Ottelusta SCU:ta vastaan muodostui melkoinen trilleri. Tasainen matsi aaltoili siten, että lähes kaikki erän alut olivat Happeen ja loppua kohti kiristi SCU. Ensimmäinen erä oli hienoa vääntöä, mutta toisessa erässä meille tuli pari keskialueen pallonmenetystä, joista SCU rokotti armotta.

Hirvijunnut olivat kolmannen erän alussa 2-4 tappiolla, mutta kahdella nopealla maalilla tulivat tasoihin. Erää väännettiin sen jälkeen tasaisesti kunnes sitten ylivoimalla pari minuuttia ennen loppua viime kauden pisterohmu Henri Stenberg sutaisi pallon maaliin. Tätä ennen molemmat joukkueet olivat tappaneet yhdet alivoimat. 5-4 voitto siis SCU:lle ja suora ja suora SM-sarjapaikka heille.

Meidän pojat pelaavat jatkokarsinnoissa Espoon Kauklahdessa 27.-28.8. Karsintalohkossa vastaan tulevat VSS Black Vihdistä, GrIFK Kauniaisista ja Blackbirds Keravalta. Toivottavasti näiden jälkeen pelataan sunnuntai-iltapäivällä sitten loppumatsi paikasta aurinkoon toisen lohkon voittajaa vastaan!

-Vesa P.

Seuran uusimmat

Happee Ry

0792665-8

Toimisto: Pääskyntie 4

40320 JYVÄSKYLÄ