| A Finaalit 2012 |
Liput: Aikuiset 7€. Lapset, opiskelijat, varusmiehet yms 4€. |
||||
| O2 hangoitteli kaksi erää |
|
Kauden toinen harjoitusmatsi pelattiin Monnarilla O2:n sparratessa toistamiseen. Ottelu päättyi Happeen 6-3 voittoon erin (2-0,1-1,3-2).
Ottelun alku näytti siltä, että hirvet olisivat karanneet jälleen runsasmaaliseen voittoon sillä peli oli jo kolmen minuutin jälkeen 2-0. Tämän jälkeen nähtiin kovavauhtista ja sekavaa salibandya jossa otettiin välillä ukkoa kropalla reippaasti mutta kohtalaisen puhtaasti. Happee pelasi ottelun neljällä kentällisellä yhden vitjan "huilatessa" vuorollaan aina herkullisen kuntopiirin parissa kentän sivussa. Kenttiä rukkailtiin myös pelin aikana niin, että yksikään viisikko ei pelannut koko ottelua yhdessä. Parhaat suoritukset ottelussa nähtiin nuoriso-osastolta, niin kentällä kuin maalissakin. Hemmi Kinnunen joutui yllättävän koville veräjän suulla ja tehotkin lepäsivät pääasiassa uusien tulokkaiden harteilla. O2 esiintyi vahvasti ja vauhtia piisasi vähintäänkin riittävästi harjoitusmatsin tarpeisiin. Yllättävän runsaslukuinen yleisö palkitsi tukevin aplodein kaksi O2:n tyylikästä ylivoimamaalia ennen viimeisen erän puoliväliä. Maalintekijöinä Happeen paidassakin liigassa esiintyneet Jari Alamaa sekä Kimmo Paananen. Tuossa vaiheessa ote näytti jopa hieman siirtyvän vieraille, mutta Happee klaarasi lopun pitäen paikallisvaltikan hirviseuran palkintokaapissa. Ottelun maalit: 3.01 1-0 Lauri Liikanen (Junkkarinen) 3.18 2-0 Juuso Heikkinen (Kauko) 25.34 3-0 Peter Kotilainen (Johannes Jokinen) 31.15 3-1 O2 44.55 3-2 O2 YV 47.00 3-3 O2 YV 47.33 4-3 Lassi Kotovaara (Ville Hokkanen) 51.22 5-3 Joni Haapamäki (Jaakko Perälä) YV 56.24 6-3 Johannes Jokinen (Ville Hokkanen
|