31
MAA
18.30
Happee Miehet, Salibandyliiga Playoffs

Classic - Happee   9 - 6

Tampere Areena

Classic hirviä etevämpi ensimmäisessä välierässä

Happee ja Classic kohtasivat perjantaina Tampere Areenalla välieräsarjan ensimmäisen ottelun merkeissä. Todella terävästi peliin tullut Classic karkasi omille teilleen jo ottelun avauserässä.

Ottelun ensimmäinen erä oli hirvilaumalle murheellinen. Ensimmäiset viisi minuuttia Happee oli hyvin pelissä mukana, mutta Eemeli Salinin ajassa 08:29 iskemä avausmaali lamaannutti vierasjoukkueen pelin mystisesti. Tämän jälkeen kentällä oli hetken aikaa vain yksi joukkue, kun Classic vyöryi pyörremyrskyn lailla Happeen maalille ja iski nopeaan tahtiin kolme lisäosumaa. Erän lopulla hirvilauma sai hieman juonesta kiinni, mutta tauolle siirryttiin silti isäntien 4-0 johdossa.

Toiseen erään Happee lähti hakemaan uutta starttia pelille. Peli ei kuitenkaan ottanut sujuakseen, vaan pallo poltteli hirvipelureiden lavassa ja helppoja virheitä kertyi jatkuvasti. Classic sen sijaan jatkoi vaarallisten maalipaikkojen rakentelua ja Joonas Pylsy täydensi jo hattutemppunsa 5-0 osumalla erän puolivälissä. Seuraavassa vaihdossa Veli-Matti Hynynen avasi kuitenkin Happeen maalihanat tuoden pientä helpotusta vaihtopenkin kiristyneisiin ilmeisiin. Erän loppupuoli oli rangaistusten sävyttämää, kun useampikin hirvipeluri kävi kuluttamassa jäähypenkkiä. Classic kiitti tilaisuuksista osuen erän lopulla vielä kahdesti hirvien yhtä vastaan.

Kolmas erä oli Happeelta selvästi illan parasta antia. Hirvilauma nosti karvaustaan ja pelin painopiste siirtyi selvästi Classicin päätyyn. Tulostakin syntyi, kun pallo löysi neljästi tiensä Classic-maalivahti Lassi Torisevan selän taakse. Kotijoukkueen etumatka oli kuitenkin ehtinyt venähtää kahden aiemman erän aikana turhan suureksi, eikä hirvilauma hyvästä kiristä huolimatta kyennyt enää nousemaan Classicin rinnalle. Lopussa Happeen Peter Kotilainen hankki itselleen vielä illan toisen viiden minuutin rangaistuksensa, minkä seurauksena mies sai katsella punaista korttia. Ensimmäinen välierä päättyi siis Classicin voittoon lopulta lukemin 9-6.

Hirvikapteeni Petri Kauko oli pelin jälkeen luonnollisesti pettynyt joukkueen suoritukseen.

- Kaksi ensimmäistä erää meidän pelaaminen oli todella luokatonta. Siihen vielä pari hölmöä jäähyä ja soppa oli valmis, Kauko totesi.

Happeen päävalmentaja Seppo Pulkkinen harmitteli myös omiensa heikkoa starttia.

- Meidän harmittavan vaisut kaksi erää siivittivät vastustajan liian pitkälle karkumatkalle, eikä kolmannen erän koneiden käynnistymisestä enää ollut apua. Nähtiin kuitenkin viimeisessä erässä, että omalla hyvällä tekemisellä Classic on kaadettavissa. Kyllä meillä on vielä sanamme sanottavana tässä sarjassa, Pulkkinen päätti.

Ottelusarjan toinen vääntö on luvassa sunnuntaina, kun joukkueet kohtaavat hirviteatterissa klo 18.30. Mökki tulee huomenna varmasti täyteen, joten oma sisäänpääsy on viisasta varmistaa ennakkolipulla. Taistelu jatkuu!


Ottelun tilastot

Esa Takalon ottelukuvat

Lehdistötilaisuus


Tilastot
Classic

9 - 6

4 - 03 - 22 - 4

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

Happee Ry

0792665-8

Toimisto: Pääskyntie 4

40320 JYVÄSKYLÄ