Kauden avauspiste mukaan Hämeenlinnasta!
Julkaistu: 22.10.2017 00.00

Kauden avauspiste mukaan Hämeenlinnasta!

Happee C2 Valkoinen matkasi 14.10.2017 toista Eliittisarjan karsintapäivää varten Hämeenlinnaan ja tarkemmin Jukolan koululle. Ensimmäisistä peleistä ei vielä sarjapisteitä mukaan tarttunut, mutta nyt lähdettiin taas hyvin valmistautuneina pisteitä metsästämään. Vastaan asettuivat Koovee Mustat 04 sekä rakas paikallisvastustaja O2 Jkl. Syysloma oli vienyt hirvipaidoilta kentällisen verran miehiä, mutta iskukykyinen rosteri aamulla kukonlaulun aikaan kohti Hämptonissa starttasi.

Avauspelistä tiedettiin tulevan vaikea, Koovee on tosiaan yksi lohkomme kolmesta 04- ikäluokan joukkueesta, jotka kaikki myös kuuluvat kyseisen ikäluokan valtakunnan kärkikastiin. Ja Koovee olikin meitä pallollisesti valovuosia edellä, mutta omalla puolustuspelillä ja sitä kautta avautuvilla vastahyökkäyksillä lähdettiin taistelemaan. Tai siis se oli suunnitelma. Toteutus ei nyt sitten ihan lähtenyt. Avauserässä jäätiin täysin lähtötelineisiin, ja oma peli oli täysin kateissa. Erätauolle mentiin Kooveen 0-3 johdossa, ja kaikki maalit olivat kyllä täysin Happeen lahjoittamia. Toisessa erässä peli alkoi pikku hiljaa myös meidän puolelta näyttää salibandylta, ja päästiin myös pari kertaa jo maalipaikoille. Koovee oli silti edelleen kuskin paikalla ja kuittasi parista pahasta merkkivirheestä itsensä 0-5 taukojohtoon. Päätöserä olikin sitten jo tiukkaa vääntöä. Meillekin aukesi paikat ainakin 2-3 maaliin, mutta nyt ei taas pomppinut. Nyt oli myös oma karvaus- ja puolustuspeli kuosissa ja Kooveekin jäi erässä maaleitta. Yksi hyvä erä ei kuitenkaan tässäkään lajissa riitä, etenkään kun siinäkään erässä ei saada maalihanoja auki. Lopputulos Kooveelle ansaitusti, mutta ehkä aavistuksen valehtevin luppulukemin 0-5. Happeen parhaimmistoa ottelussa olivat aktiivisen pelin pelannut #87 Aapo Koto sekä maalivahti #30 Niklas Keränen.

Toiseen peliin haettiin taas uutta tsemppiä. Lataus toki tuli sitten jo ihan itsestään, olihan vastassa aina yhtä ihana O2. Taas oli hyvät suunnitelmat valmiina, miten luokkakaveri viedään kahville ja kuinka naapuri pidetään kiikaritehoilla. Mutta lähtökohtana taas lähdettiin koko orkesterina voittamaan, toki eihän koskaan paria sooloesitystä voida sulkea pois ohjelmasta ;) Peli alkoi melkein täysin Happeen hallinnalla ja neljännellä minuutilla #39 Veeti Karppinen pääsikin tuikkaamaan Happeen johtoon. 1-0 lukemissa siirryttiin myös tauolle. Heti toisen erän alkuun punalamppu syttyi toisen kerran ampparimaalin takana, kun menneellä viikolla harjoiteltu ylivoima tuotti tulosta, hienolla kantilla pallon maaliin iski #40 Lenni Jormakka. Tähän mennessä oli hyvin saatu pidettyä O2:sen tehokas ykkösnyrkki nollilla ja siinä ajateltiin pysyä. Taas oli hyvä suunnitelma, jonka toteutus jäi taas ehkä hieman puolitiehen: ajassa 19.11 viime kaudella hirvipaitaa kantanut Juuso Laitinen pääsi tuikkaamaan ampparit maalin päähän. Vielä toisessa erässä nähtiin kuitenkin myös Happeen nousu 4-1 johtoon, asialla ykköskenttä, joka esiintyi tänään koostumuksessa #87 Aapo Koto - #45 Tommy Pamilo - #47 Kaapo Ylänen: ensin Aapo nosti hyvällä jalalla pallon maalille ja Kaapo suti sen lopulta sisään, ja pari minuuttia tästä, niin Kaapo karvasi pallon ampparipuolustukselta pois ja Tommy tinttasi keskeltä Happeen kolmen maalin karkumatkalle. Tosin vain vajaa minuutti Happeen neljännestä maalista ja O2 iski päivän toisensa todella pahan merkkausvirheen siivittämänä. Päätöserässä isoon rooliin nousi O2:sen maalivahti Jerry Landen: kerta toisensa jälkeen pääsivät hirvipaidat yrittämään mitä loistavimmista paikoista viimeistelyä, mutta Jerry oli nyt päättänyt, että enempää ei tänään Happee tee. O2 sen sijaan iski itsensä maalin päähän erän puolivälissä, jälleen oltiin maalinedustalla vähän turhan vieraanvaraisia ja peli menikin vielä tiukaksi. Muutama maalipaikka vielä aukesi, mutta ei tosiaan enää tässä pelissä Jerry yhtään meille maaleja antanut. Sitten mentiin jo päätösminuutille ja O2 otti maalivahdin pois ja painoi pelin Happeen päätyyn kuudella viittä vastaan. Hyvin kestettiin vielä pitkään, mutta ajassa 44.37 nähtiin tämän ottelun kliimaksi: O2- pelaaja yrittää pistää kulmasta palloa omilleen ja ja se ottaa ensimmäisen kimmokkeen Happee- puolustajasta. Sen jälkeen vielä noin 17 muuta kimmoketta ja suunnanmuutosta ja tämän surkeiden sattumusten sarjan (ei siis se Lemony Snicketin kirjasarja, kannattaa toki lukea jos ei vielä ole niin tehnyt, siitä on myös muutamasta ekasta kirjasta tehty elokuva, mut se ollut kovin hyvä verrattuna niihin kirjoihin, toisaalta eihän ne kirjojen pohjalta tehdyt elokuvat koskaan muutenkaan ole hyviä, niinkun ainakin Harry Potterin fanit tietää) pallo pomppasi millilleen O2- pelaajan lapaan maalin eteen, josta hän lakaisi pallon Happee- maaliavahti #7 Niko Viljasen ohi verkon perukoille ja pelin tasoihin. Enempää draamaa ei tässä pelissä enää nähty, ja peli päättyi pistejakoon lukemin 4-4. Enemmänkin oli tarjolla, mutta laji nimeltä urheilu osoitti meille tässä pelissä sen toisen, v- mäisen puolensa, ja tyytyminen oli tänään yhteen sarjapisteeseen.

Happeen pörssit toisesta pelistä:

#40 Lenni Jormakka 1+1

#47 Kaapo Ylänen 1+1

#39 Veeti Karppinen 1+0

#45 Tommy Pamilo 1+0

#32 Mikael Heinonen 0+1

#87 Aapo Koto 0+1

No nyt on ainakin pistetili auki ja sitä lähdetään karsintojen osalta kartuttamaan vielä kertaalleen; viimeisen Eliittikarsinnat ovat edessä tulevan viikon sunnuntaina 29.10. sakeasta juomavedestä tunnetulla Kaukajärven Spiral- halleilla. Silloin vastassa vielä tiukasti Elliittipaikoissa kiinni olevat Steelers 04 sekä aina ihana Ylöjärven ylpeys aka YPA.

Seuran uusimmat

Happee Ry

0792665-8

Toimisto: Pääskyntie 4

40320 JYVÄSKYLÄ